Juoksuvuosi 2024

Aikuisurheilijoiden Pohjoismaiden maastot juostiin Vantaalla marraskuun alussa. Kuva: Petteri Jokela.

Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, millainen juoksuvuodesta 2024 tulee, olisin ollut vastauksessani epävarma ja jopa pessimistinen. Tuolloin jonotin avosydänleikkaukseen ja tiesin operaatiosta vain päivämäärän, mikä sekin voisi siirtyä. Leikkauksen jälkeen olisi useamman kuukauden juoksutauko.

Tammikuussa pidin kuntoa yllä. Viikkokilometrit pyörivät 40 molemmin puolin, ja yhdellä viikolla kilsoja kertyi vain 28. Nämä määrät olivat minulle pieniä, sillä olin tottunut juoksemaan maratonille harjoitellessani kovilla viikoilla 80-100 ja kevyillä 45-60 kilometriä.

Omat lenkkini tuntuivatkin helpoilta ja kevyiltä. Näin pitikin olla, sillä sydämeni oli rasittunut vuosien aikana kovasta harjoittelusta. Eteisväliseinässä oleva kookas aukko tarkoitti, ettei sydämeni toiminut normaalisti ja vasemmasta eteisestä oikaisi koko ajan verta oikeaan eteiseen. Sydämen oikea puoli kuormittui, verta kertyi myös keuhkoihin, mikä tuntui kovissa juoksuissa hengitysvaikeuksina. Näin yksinkertaistettuna.

Korvaavista treeneistä minuuttijuoksuun

Helmikuun alussa juoksin noin 30 kilometriä viikossa. Viimeisen treenin tein 12. helmikuuta: viisi kevyttä kilsaa matolla ja päälle lihaskuntoa. Leikkaus olisi 16.2. ja sitä ennen kävin laboratoriossa, EKG:ssä ja esikäynnillä Meilahdessa. Enää ei juostu.

Helmikuussa tehdyn operaation jälkeen koitti juoksuaikani pisin tauko eli neljä kuukautta. Keväällä sain tehdä korvaavaa treeniä, jonka tarkoitus oli kohentaa kuntoa ja helpottaa juoksemiseen siirtymistä.

Palasin asvaltille kesäkuussa. Juoksin minuutin pätkissä yhteensä noin 700 metriä. Ensimmäiset minuutit olivat jotenkin liikuttavia ja tunsin palanneeni kotiin. 

Juoksusta tulikin taas lähes jokapäiväinen kaverini. Lisäsin minuutteja maltillisesti, ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla pätkistä kertyi jo yli 11 kilometriä. Siirryin kahteen, kolmeen ja neljään minuuttiin. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina juoksin jo viisi kilometriä yhteen putkeen noin kuuden ja puolen minuutin vauhdilla.

 

Minuuttijuoksua Tallinnassa neljän kuukauden tauon jälkeen.

Ensimmäinen kovempi rutistus

Tavoitteeni oli osallistua kesäkuun lopussa Kisamakkaraan eli kaveriporukan takaa-ajokisaan. Pääsin viivalle, ja lopputulos yllätti itsenikin. Pystyin juoksemaan helposti viisi kilometriä noin 5.15-keskivauhdilla, ja viimeinen kilometri meni jo alle vitosta.

Kisamakkara oli kovempi rutistukseni puoleentoista vuoteen. Jo reittiä juostessani tajusin, että kynnyssykkeeni ja -vauhtini tulevat menemään uusiksi. Maksimisykkeeni oli 189, eikä minulla ollut tietoakaan hengitysvaikeuksista. Vaikka en ollut kisassa ykkönen, olin silti päivän voittaja.

Heinäkuussa matkustin Sporttioravien järjestämälle treenileirille Italian Alpeille. Vaikka osallistuin leirin ohjelmaan vain osittain, minulle oli mentaalisesti tärkeää olla mukana. 

Heinäkuussa palasinkin jo määrissä "odotusaikani" viikkokilsoihin eli noin 40:neen. Italian viikolla kilsoja tuli lähes 50. Fiilis oli upea, koska saisin lisätä progressiivisesti kilometrejä. Enää ei ollut rajoitteita.

Uuden juoksukunnon rakentamista

Vähitellen viikko-ohjelmaani tulivat myös vauhtikestävyysalueen harjoitukset. Vaikka tekikin mieli keulia, ja kaipasin jo vanhoja vauhtejani, yritin pitää maltin matkassa. Liiallinen kuormitus altistaisi vammoille ja sairastumisille. Uutta, leikkauksen jälkeistä juoksukuntoa oli rakennettava viisaasti.

Osallistuin innolla myös kisoihin. Harrin juhlajuoksussa heinäkuussa tavoitteeni oli juosta reilu kuusi kilsaa alle vitosen vauhtia, ja näin myös tein. Juoksukunto tuntui paranevan, kun vain laitoin lenkkarit jalkaan.

Ilmoittauduin myös ensimmäiseen viralliseen kisaan eli Ruotsi-ottelun yhteydessä juostavalle kympille elokuun lopussa. Tavoite oli alittaa 45 minuuttia. Nettoaikani maalissa oli 44.49 - paluu kisa-asvaltille oli onnistunut!

Ensimmäisen virallisen kympin juoksin elokuun lopussa - noin 6,5 kuukautta operaation jälkeen.

Kymppi lähes enkkavauhdilla

Olin ilmoittautunut myös Vantaan maratonin yhteydessä juostavalle kympille. Sairastuin kuitenkin ennen kisaa, eikä viivalle ollut asiaa. Koin jonkinlaisen pienen takapakin, ja minua vitutti kuin sitä kuuluisaa pientä oravaa. 

Onneksi SAULin SM-kymppi odotti jo nurkan takana. Tiesin, että pystyisin parantamaan kympin aikaani, mutta siltin nettoaikani 43.10 oli hienoinen yllätys. Se oli toiseksi paras juoksemani kympin tulos!

Marraskuun puolivälissä kävin vielä kolkuttelemassa enkkaani 42.54 Hakunilan maantiejuoksucupin kympillä, mutta jouduin antamaan lopussa periksi. Nettoaika oli kuitenkin varsin kelvollinen eli 43.01. Niristin SAULin kympistä yhdeksän sekuntia. 

Edellisenä viikonloppuna olin myös osallistunut aikuisurheilijoidem PM-maastoihin Hakunilassa. En ole mikään maastojuoksija, mutta neljäs sija omassa sarjassa N50 sekä juokkuehopea herkistivät hymyyn.

SAULin kympillä katse kellossa! Kuva: Petteri Jokela.

  

Kohti maratonia

Syksyllä kovimpien treeniviikkojen kilsat ovat pyörineet 60-65:ssä. Vaikka intoa olisikin ollut, jarruttelin, sillä jo nyt kilometrimäärissa oli 50 prosentin lisäys. Treenaamiseen on löytynyt myös tuttu rytmi eli kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt. Olen lisännyt koviin viikkoihin myös toisen tehotreenin ja noin 20 kilometrin pitkän lenkin.

Vuoden 2024 aikana kilometrejä kertyi kuitenkin reilusti yli 1500 - ihan kelvollinen luku. Huomaankin suuntaavani ajatukseni jo kohti maratonharjoittelua. Maraton on aina ollut minun matkani, ja jos pysyn terveenä ja pystyn harjoittelemaan, se on minun matkani myös ensi vuonna!

Iloiset mitalistit maastokisoissa Vantaalla. Kuva: Petteri Jokela.