Perhe on pahin


Kuva: Tony Webster, Flickr.


Täysin asiantuntijattomana maallikkona olin pitkään sitä mieltä, etteivät amerikkalaiset osaa enää tehdä tv-sarjoja. Ai, että miten väärässä olinkaan. Sen todisti jo "Stranger Things", joka taitaa olla Netflixin yksi katsotuimpia sarjoja tällä hetkellä (mikä ei tietenkään tee sarjasta automaattisesti erinomaista). Muutama vuosi sitten "True Detectiven" ensimmäinen tuotantokausi oli myös laatukamaa, toista en katsonut, sillä näyttelijävaihdokset olivat minulle liian dramaattisia. En antanut edes mahdollisuutta.

Podin muutaman viikon Netflix-krapulaa espanjalaisen "Money Heistin" jälkeen. Ruutuelämä tökki eikä mikään kelvannut minulle. Mutta pienen googlettelun jälkeen löysin samasta suoratoistopalvelusta sarjan "Ozark", joka muutti käsitykseni yhdysvaltalaisten kyvystä tehdä tv-sarjoja.

"Ozark" ei ollut kuitenkaan mikään itsestään selvä valinta. Chicagolainen ydinperhe, rahoitusneuvonta ja meksikolainen huumekertelli eivät herätteet kiinnostustani, vaan sen tekivät Ozark-vuoret. Perheen isän Marty Byrden (Jason Bateman) bisnekset menevät lievästi sanottuna pieleen, ja perhe joutuu muuttamaan pakon edessä vuoristoisiin järvimaisemiin. Tämä on juuri se koukku, johon tartuin.

Vahvoja naisia

Martylla on edessään lähes mahdotoin tehtävä: pestä miljoonia huumekartellin rahoja. Mutta myös panokset ovat kovat: joko rahanpesu tai oma ja perheenjäsenten henki. Martyn ja hänen vaimonsa Wendyn (Laura Linney) välit ovat viileät, mutta lasten takia molempien on sitouduttava tehtävään. Lapsia eli Charlottea (Sofia Hublitz) ja Jonahia (Skylar Gaertner) muutto muualle kotikaupungista ei voisi vähempää kiinnostaa.

Perhettä tarkastellaan sarjassa monesta näkökulmasta. Amerikkalainen unelma elää sekä Martyn perheessä että Ruth Langmoren (Julia Garner) mielessä. Nuorella Ruthilla on jalat tukevasti karussa kasvuympäristössä, mutta hänellä on vahva haave paremmasta elämästä sekä itselleen että serkuilleen. Ruthista tulee monien käänteiden jälkeen Martyn oikea käsi Ozarkissa.

Sarja on myös vahvojen naisten areena. Wendystä kuoriutuu melkoinen "poliitikko" ja neuvottelija jaksojen edetessä, samoin Ruthin muutos siivoojasta bisnesnaiseksi on iso, mutta uskottava. Oman panoksensa ampuu myös Darlene (Lisa Emery), ozarkilaisen "unikkoviljelijän" vaimo, sekä Helen (Janet McTeer), huumekartellin teräksen kova asianajaja.


Laura Linney. Kuva: Maximilian Bühn, Wikimedia.


Värikkäitä sivuhenkilöitä

Lisäksi sarjassa on joukko kiinnostavia ja outoja sivuhenkilöitä, kuten kuolemansairas Buddy, jonka taloon Byrden perhe muuttaa, sekä lievästi psykopaattinen FBI-agentti Roy Petty. Oman värinsä sarjaan tuovat Ruthin sedät. Ehkä ristiriitaisin ja epäuskottavin hahmo on paikallinen pappi, jonka rooli olisi voinut olla pienempikin.

"Ozark" alkaa vähän latteasti, mutta alun ylitse kannattaa kurkottaa. Toisen tuotantokauden loppujaksoissa saatoin ihan vähän eksyä joissakin käänteissä, mutta tässä vaiheessa olin jo niin myyty muun muassa Wendylle (ja hänen taidolleen peruuttaa henkilöauto kiiressä pihasta), ettei harhautumisilla ollut väliä. Viimeinen jakso vetää narut yhteen ja näyttää, kuka on kukin.

"Ozarkia" voin suositella laadukkaasti tehtyjen sarjojen ystäville, jotka eivät hätkähdä huumekartellin kovia otteita ja silmiä lasipurkissa. Erityisen väkivaltaiseksi en sarjaa kuitenkaan kokenut. Jos olet kiinnostunut siitä, mitä ihmiset ovat valmiita tekemään läheistensä tai periaatteidensa takia tai et järkyty, kun amerikkalaisen ydinperheen äiti ei paistakaan pelkästään pannukakkuja tai sisusta kotia, katso "Ozark".









Kommentit