Maratonilta palautumista Tallinnassa

Pääsiäislomalla Tallinnassa. Kuva: Sari Taipale

Maratonin jälkeen pidän yleensä aina lepoviikon. Lenkkarit saavat pölyttyä kenkätelineessä ja juoksuvaatteet ovat viikattuina kaappiin. Ainoa liikunta, mitä harrastan, on kevyt työmatkapyöräily sekä kävely.

Maraton on kova rääkki. Keho tarvitsee sen jälkeen lepoa ja energiaa. On myös hyvä kuulostella kropan tuntemuksia: kiristääkö kalvot jossakin tai onko jokin paikka tavallista kipeämpi. Kehonhuollollekin kannattaa varata aikaa, kunhan kroppa on saanut ensin rauhoittua.

Myös mieleni tarvitsee jotain muuta kuin juoksua. Panostan paljon laadukkaaseen maratonharjoitteluun ja lataudun kisaa lähes täysillä. Valmistautuminen tankkauksineen vie oman aikansa. Kun kisa on ohi ja jälkijuoksut käyty, haluan suunnata ajatukseni muualle. Ylimenokauden pitäminen ei yleensä koskaan tee itselleni tiukkaa.

Maraton on kokonaisvaltainen kokemus, jonka jälkeen
 sekä keho että mieli tarvitsevat palautumista. Kuva: Petteri Jokela

”Palkintomatkalle” kisan jälkeen

Huhtikuussa juostun Helsinki Spring Marathonin jälkeen lähdin sisareni kanssa pääsiäiseksi Tallinnaan. Naureskelimme jo etukäteen tälle ”palkintomatkalle”, jonka varasimme ennen maratoniani. Ajoitus Tallinnan reissulle oli kuitenkin täydellinen.

Ennen maratonia ei tule juurikaan viivähdettyä huolettomasti skumppalasin äärellä. Tänäkin vuonna jätin pari viikkoa ennen kisaa ystäväni synttärit välistä. Kun on treenannut monta kuukautta, en halunnut ottaa sitä riskiä, että baari-ilta venähtää ja saan pahimmassa tapauksessa koronan tai jonkin muun pöpön. Juhlia ehtii juoksun jälkeenkin.

Pitkänäperjantaina olimmekin sisareni kanssa jo aamuyhdeksän jälkeen kuplien äärellä odottaessamme Tallinnan lauttaa. Lenkkarit oli todellakin jätetty kotiin.

Kohti illallista!

Kapeita kujia päivällä...

...ja illalla. Kuva: Sari Taipale

Kävelyä ja kaupungin katselua

Tallinna on kompakti kaupunki, jossa on helppo liikkua jalan. Kävely onkin sopivan kevyttä liikuntaa maratonin jälkeen. Kolmen päivän reissullamme emme käyttäneet kertaakaan taksia tai julkisia kulkuvälineitä. Lisäksi kevätaurinko lämmitti retkiämme niin Kadriorgin puiston kautta taidemuseoon Kumuun kuin Telliskiven valokuvataidekeskukseen Fotografiskaan.

Toki kevät on vaihtelevien säiden aikaa, ja etenkin iltaisin lämmin takki ja villapaita olivat tarpeen. Kun kävelee paljon, myös kenkien pitää olla hyvät. Itselläni oli pehmeät tennarit päiväreissuja ja kiilakantaiset luottokorkokengät illan lyhyempiä kipsutteluja varten.

Kävellessä tulee katseltua myös ympäristöä ilman kiirettä. Tallinnassa minua viehättää mutkaton uuden ja vanhan liitto. Nykyaikainen arkkitehtuuri limittyy kursailemattomasti vanhempaan. Vanhat puutalot on kunnostettu tyylillä tai maali rapisee boheemisti. Siellä täällä on piristävinä läikkinä värikkäämpiä pintoja.

Upeaa arkkitehtuuria!

Valokuvataidekeskus Fotografiska Telliskivessä.

Yksityiskohta näyttelystä.

Ei Tallinnaa ilman muraalia! 

Syömistä ja juomista

Jos kuoharin juominen on kivaa, niin on myös syöminen. Tankkaan yleensä maratonille melko huolellisesti hiilihydraatteja, joten olin jo ennen maratonia päässyt suklaaherkkujen makuun. Lankalauantain iltapalamme nautimmekin Pierre Chokolateriessa, joka sijaitsee idyllisellä sisäpihalla vanhassa kaupungissa.

Valitsin Vana Tallinnalla höystetyn jättikokoisen kaakaon ja sisareni samalla liköörillä maustetun suklaakakun. Vaikka olimme melko viime tipassa liikenteessä ja kahvila oli jo sulkemassa oviaan, sain suklaajuomani melko nopeasti alas ja autoin vielä sisartani kakun kanssa.

Liköörillä maustettu kaakao! Kuva: Sari Taipale

Juoksua harrastavana olen tottunut syömään paljon. Sisareni, joka toki juoksee itsekin, ihmettelee välillä pohjatonta mahaani ja epäilee toisiaan, onko minulla joku lapamato. Lauantain lounaalla söin hänenkin ateriansa loput. Sunnuntain aamupalalla sisareni valitteli täyttä vatsaansa, mutta minulla oli lautanen täynnä ja hain tietenkin aamiaista myös lisää.

Usein maratonin jälkeen tulee myös mietittyä seuraavia kisoja ja tavoitteita. Kävimme tätäkin keskustelua sisareni kanssa myös Tallinnassa. Minulla on jo merkitty joitakin kilpailuja toukokuulle, ja saatan päästä vielä vappuaattona jänishommiin. Juoksun pariin palaan kuitenkin maltilla enkä kerää kilometrejä loppukevään aikana.

Lauantain kursailematon lounas.

Ylimenon henkinen anti

Maratonin jälkeisen ylimenon suurin anti on itselleni yleensä henkinen. Tiedän tasan tarkkaan eläväni omassa juoksukuplassani suurimman osan vuottani, joten reiän puhkaiseminen siihen on enemmän kuin tarpeellista. Tallinna, taide ja skumppailu veivät minut mukavasti kuplan ulkopuolelle.

Juoksukuplassa oleminen ei kuitenkaan ole minulle vastenmielistä tai ikävää – päinvastoin. Se on valinta ja elämäntapa. Minun onkin helppo allekirjoittaa Valamon luostarin arkkimandriitan, isä Mikaelin ajatus, jonka luin Hesarista pääsiäisenä:

”Itse ajattelin niin, että ihminen on onnellisempi, rauhallisempi ja tyynempi, kun hän on jossakin laatikossa, kategoriassa, ja sitoutunut tietynlaiseen elämänmuotoon. Voi keskittyä ajattelemaan elämäänsä siitä lähtökohdasta eikä tarvitse jatkuvasti miettiä niitä kaikkia mahdollisuuksia.”

Näinpä. Kun Tallinnan skumpat on hikoiltu, alankin jo miettiä kevään juoksuja!

Viikko maratonin jälkeen kello näyttääkin jo aliharjoittelua.

Hotellissamme oli treeniportaat, jotka jäivät tällä kertaa vähäiselle käytölle! Kuva: Sari Taipale

Tsemppiteksti portaissa!