Tavoitteellisesta kilpakuntoilijasta sydänoperaatioon

Teen edelleen kevyttä lihaskuntoharjoittelua.

Helmikuussa vietin talvilomaa. Ja kuten moni muukin tavoitteellisesti harjoitteleva juoksija, minäkin suunnittelen lomalle yleensä hieman kovemman harjoitteluviikon. Olin kuitenkin ollut kipeänä, joten yritin olla maltillinen.

Treenit menivät kokonaisuudessaan ihan hyvin. Minua kalvoi kuitenkin epäilys, aloitinko liian pian sairastelun jälkeen harjoittelun. Yhtenä iltana mittasin sykkeen, ja mielestäni pulssi oli epätasainen. Mittasin sykettä sekä ranteesta että kaulalta uudelleen useamman päivän aikana, ja toisinaan syke oli epätasainen. Huolestuin. Jätin sunnuntaiksi suunnitellun tehotreenin välistä ja varasin ajan kardiologille seuraavaksi päiväksi.

Reikä sydämessä

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon, ja omassa elämässäni on alkanut ihan uusi jakso. Kardiologi ultrasi sydämeni, ja minulle tehtiin EKG. Löydökset viittasivat oikovirtaukseen. Sain lähetteen laajaan sydämen magneettikuvaukseen, ja lisäksi sydämeni toimintaa seurattaisiin vuorokauden ajan Holter-laitteella.

Magneettikuvaus vahvisti kardiologin epäilyksen: sydämessäni on aukko, ja se on niin merkittävä eli kookas, että se pitää sulkea. Aukko on ollut sydämessäni syntymästäni saakka, eli kyse on synnynnäisestä sydänviasta.

Olen 48-vuotias ja sain pysyvän diagnoosin. ASD (atrial septal defect) eli eteisväliseinäaukko. Sydämeni oikea kammio on myös laajentunut, eli sydämeni on jo rasittunut. Maratonharjoittelun sain unohtaa samantien.

Tulossa magneettikuvauksesta.

Uusi normaali

Lääkäri kehotti elämään normaalia elämää. Kilpakuntoilijalle, joka on tottunut juoksemaan viikossa jopa 100 kilometriä, uuden normaalin luominen on ollut hämmentävää. Konkreettisesti tajuan myös nyt, miten paljon aikaa tavoitteellinen harjoittelu vie. Silti se olisi edelleen valintani, jos olisin terve.

Saan kuitenkin harrastaa kevyttä liikuntaa ja hölkätä. Olen juossut aktiivisemmin kohta 13 vuotta, ja pisin juoksutaukoni on ollut kaksi viikkoa. Se, että saan nyt käydä kevyillä lenkeillä, on minulle erittäin tärkeää - etenkin mielelle. 

Lisää tutkimuksia

Tutkimukseni jatkuivat toukokuun alussa Meilahden sydänasemalla, jossa sydämeni ultrattiin uudelleen ja minulle tehtiin ruokatorven kautta tarkempi ultraus, jossa selvitettiin muun muassa aukon sijainti, koko ja se, onko sydän muuten terve.

Sydänaseman lääkäreiden kanssa teimme tutkimusten jälkeen päätöksen, että aukko yritetään ensin sulkea katetriteitse suljinlaitteella. Tämä toimenpide on huomattavasti kevyempi vaihtoehto kuin aukon sulkeminen kirurgisesti, mikä tarkoittaa avoleikkausta.

Kysyin lääkäriltä, onko juoksuni nyt juostu. Hän vastasi, ettei välttämättä. Mutta ensin pitää toki sulkea aukko.

Holter-laite laitettiin Sydänsairaalassa.

Askelmerkit kohdilleen

Tykkään todella paljon siitä rationaalisesta asenteesta, joka kohtaamillani lääkäreillä on ollut. He eivät arvaile, he tutkivat. He eivät lupaile, he selvittävät. He etenevät järjestelmällisesti, ja samat askelmerkit minunkin on ollut opittava. Että mennään tutkimus ja yksi asia kerrallaan.

Tähän asti tässä prosessissa olen ollut yllättävän rauhallinen. Olen saanut juosta kauan ja tiedän, mitä tavoitteellinen harjoittelu on. Ennätykset ovat olleet kaikilla matkoilla jo nyt tiukassa. Tulosmielessä lähes kaikki on jo ulosmitattu.

Ja ykkösasia on tietenkin terveys.

On hieman ironista, että mottoni on ollut, ettei terveydellä juosta. Olen juossut kaikki nämä vuodet sydänvikaisena, mutta autuaallisen tietämättömänä siitä.

Olen myös koko aktiivisen juoksuaikani kilpaillut reikä sydämessä, mikä luonnollisestikin vaikuttaa suoritukseen. Huonompikin tulos on saanut diagnoosini myötä hopeareunuksen. Olisin kovaa kamaa sydänvikaisten paraurheilukilpailuissa, jos sellaisia järjestettäisiin!

Rakkaudesta lajiin

Olen miettinyt pitkään diagnoosista kirjoittamista, mutta vasta nyt olen siihen jollakin tavalla valmis. Haluan kirjoittaa siksi, että jos joku juuri nytkin miettii, pitäisikö mennä kardiologille, niin kannattaa mennä. Oireet voivat olla hyvin hienosyisiä, ja me ihmiset sopeudumme elämään monenlaisten vaivojen kanssa välillä liiankin hyvin.

En halua tästä mitään sosiaalipornoa. Olen kiitollinen siitä, että asun Suomessa, jossa voin saada kovatasoista hoitoa. Olen kiitollinen myös kaikista niistä kilsoista, jotka olen saanut juosta ja jokaisesta maratonista, jonka olen juossut maaliin. Niitä on 17.

Yhdellekään teistä, jotka saatte juosta, haastaa itseänne ja kilpailla, en ole kateellinen, sillä se ei ole minulta pois. Päinvastoin tykkään edelleen käydä kisoissa kannustamassa muita. Elän ja hengitän edelleen juoksua. Se on rakkautta lajiin!




Kommentit