Hieman erilainen loma Livignossa

Ensimmäistä kertaa Livignon mondolla! Kuva: Sari Taipale.

Palasin juuri kymmenen päivän lomalta Livignosta Italiasta. Tämä oli kolmas kerta, kun vietin alkukesän Alpeilla. Alun perin olin ajatellut treenata Livignossa kolme viikkoa, mutta keväällä jouduin muuttamaan suunnitelmiani. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin blogissani, minulla todettiin huhtikuussa synnynnäinen sydänvika (ASD). Tällä hetkellä jonotan sydänoperaatioon, mutta saan edelleen treenata kevyesti.

Lääkäreideni mukaan voin matkustaa Alpeille, mutta kovan harjoittelun saisin unohtaa. Sydämeni on jo rasittunut, eikä korkealla treenaaminen ole järkevää. Lyhensinkin reissuni kymmeneen päivään ja päätin keskittyä harjoittelua enemmän turistimeininkiin, lepoon ja hengailuun.

Soitin keväällä myös vakuutusyhtiöön ja kyselin, millaista vakuutusturvaa minulle tarjotaan, jos reissussa tulee ongelmia. Sain ihan kattavan vastauksen ja asiakaspalvelija oli aidosti pahoillaan tilanteestani. Toki siinä vaiheessa, kun hän alkoi kertoa, mitä vakuutus korvaa kuolemantapauksessa, repesin nauramaan ja sanoin, että olin kuitenkin ajatellut tulla omin jaloin takaisin.

Kuvaustauko. 

Tunkkaamista...

... ja tasapainoilua Sveitsissä. Kuvat: Sari Taipale.

Sopeutuminen oli helppoa

Oletin, että oleminen yli 1800 metrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella olisi sydänvikaiselle vaikeaa, mutta yllätyin, miten helposti sopeuduin tällä kertaa vähähappiseen korkeaan ilmanalaan. Maallikkona tein johtopäätöksen, että olen ilmeisesti jo niin tottunut elämään normaalia vähemmällä hapella, ettei ohut ilma tuottanut suurempia haasteita. Mitään asiantuntijafaktaa minulla ei tähän oletukseeni ole.

Mutta oli toki helpotus huomata, etten ollut Alppimaisemissa kuin kala kuivalla maalla. Hengitys toimi, en kärsinyt mainittavasti päänsärystä ja nukuin lähes poikkeuksetta todella hyvin. Tähän vaikutti toki sekin, etten treenannut samalla tavalla kuin aikaisempina kertoina. Kevyet lenkit tuntuivat kevyiltä eikä syke keulinut. Toki tässä vaiheessa syke on vähän huono mittari, kun sydän ei ole terve.

Alpeilla ennenkin matkustaneena muistin alusta saakka juoda normaalia enemmän sekä kiinnittää huomiota suolan ja elektrolyyttien saamiseen sekä riittävään syömiseen ja lepoon. Hyvien yöunien lisäksi otin monena päivänä kunnon tirsat.

Livignon latterian eli meijerin terassi on suosikkipaikkojani.

Kahvi on olennainen osa jokapäiväistä elämääni. Myös Italiassa.

Poluilla Sveitsissä. Kuva: Pertti Haapamäki.

Uusi urheilukenttä testiin

Tänä kesänä pääsimme ensimmäisen kerran nauttimaan myös rataharjoittelusta Livignon uudella urheilukentällä, joka on tietenkin myös kesäharjoittelupaikka urheilijoille, jotka valmistautuvat arvokisoihin ja tuleviin Italian talviolympialaisiin.

Ystäväni Sanna sai neuvoteltua myös meille aikuisurheilijoille hieman edullisemmat ratamaksut. Tästä huvittuneena rupesimmekin nimittämään viiden hengen poppootamme paikalliseen tapaan nimellä superveteranos. Rataharjoittelun lisäksi teimme kentällä koordinaatiotreenejä. Kenttä kuuluu Aquagranda-sporttikompleksiin, jossa on lisäksi mm. hyvä sisäkuntosali ja uima-altaat.

Omassa harjoittelussani keskityin peruskuntoalueen lenkkeihin ja lepoon. Huhtikuun jälkeen en ole enää juossut pitkiä lenkkejä enkä tehnyt säännöllistä tehoharjoittelua. Muutaman kerran olen juossut aerobisella kynnyksellä tai maratonkynnyksellä, lähinnä pääni takia. Olennaisinta on kuitenkin ylläpitää hyvää perus- ja lihaskuntoa.

Superveteranokset Livignon radalla!

Aquagranda.

Psyykkisen kestävyyden harjoitteleminen

Treenaankin nykyään enemmän psyykkistä kuin fyysistä kestävyyttä. Vaikka en edelleenkään kadehdi yhdeltäkään juoksijalta hänen treenejään tai kilometrejään, myönnän tunteneeni pienen kirpaisun, kun Livignossa muu porukka jatkoi lenkkiä ja itse palasin bussilla majapaikkaamme. Nämä tuntemukset ovat harvassa, mutta niitä tulee toisinaan. Niiden kanssa kannattaa olla rehellinen itselleen.

Reissussa näin myös ensimmäisen unen, jossa olin menossa kympin kisaan Suomi-paita päällä. Sitten unessa muistinkin, ettei se taida olla kovin viisasta. Niin paljon kuin elämäni aikana olenkin potenut kisajännitystä, nyt jopa unelmoin kilpailuista. Toki edelleen ykköstoive on saada sydän kuntoon!

Tiesin jo keväällä, että haastavinta kärsimättömälle luonteelleni tulee olemaan odottaminen jonossa operaatioon pääsemistä. Olisin ollut valmis laittamaan omat ja varastetut rahat yksityiselle puolelle erikoissairaanhoitoon, jos olisin saanut nopeammin toimenpideajan, mutta näitä operaatioita ei yksityisellä tehdä. 

Tiedän myös, että hyvää kannattaa odottaa, sillä pääsen toimenpiteeseen alan suomalaisguruille Sydänasemalle Meilahteen.  

Osittain lumisilla poluilla on keskityttävä ja hiljennettävä mielen kohina. Hyvä harjoitus omalle psyykelle. Fyysisesti päivä oli kuormittava, joten seuraavat pari päivää otin iisisti. Kuva: Sari Taipale.

Mykistävää! Kuva: Sari Taipale.

Välillä vituttaa

Myönnän auliisti sen, että välillä vituttaa olla sydänvikainen. Jalat eivät kestä samalla tavalla vuorilla könyämistä kuin aikaisemmin, koska olen joutunut vähentämään treeniä. Ottaahan se aivoon. Mutta taas perspektiivi kehiin: pystyn sentään liikkumaan!

Välillä tulee ihan piruuttain juostua muutama kilometri aiottua kovempaa. Toisinaan olenkin kuin Kalevalan Kullervo, joka uhmaa kohtaloaan nyrkkiä puiden.

Nämä tummemmat hetket ja synkemmät ajatukset kuuluvat kuitenkin asiaan, ja jotain olisi pielessä, jos en välillä kulkisi varjoissa. Onneksi nämä hetket menevät yleensä nopeasti ohitse.

Iso kuva on itselläni kuitenkin hyvin selkeä, vaikka en unohda diagnoosiani päiväksikään: on parempi keskittää voimat fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpitämiseen, tehdä asioita, joista pitää eikä jäädä surkuttelemaan omaa kohtaloaan.   

Sillä moni asia on elämässäni edelleen helvetin hyvin – vaikka sydämessä onkin ”miehekäs” reikä!

Teimme Livignosta päiväretken Sveitsiin, mikä onnistuu helposti bussilla. Kuva: Sari Taipale