Viimeistelyn vaikeudesta

Maratonille treenaamisen yksi vaikeimmista vaiheista on viimeistely. Viimeiset pari viikkoa ennen kisaa ovat keventelyä – jolloin olen lähipiirin todellinen riesa ja hermosaha.

Myös viimeinen kova viikko ennen keventelyä haastaa. Pitäisi vielä keskittyä tekemään treenit ajatuksella, vaikka mieli lipsahtaakin jo tulevaan kisaan. Vaikka tietäisinkin olevani hyvässä kunnossa ja luottaisin siihen, että treeni kantaa, silti epävarmuus iskee joka kerta. Entä jos en jaksakaan pitää tavoitevauhtia kisassa yllä, mitä jos vielä sairastun, kestääkö vasen polvi yli 42 kilometrin taivalta? 

Omaa epävarmuuttaan voi onneksi lieventää tai yrittää lieventää. Keventelyviikoilla huolehdin jalkojen lihashuollosta käymällä luottohierojalla. Yritän levätä paljon ja syödä terveellisesti. Kevyttä juoksua on ohjelmassa sen verran, että juoksutuntuma pysyy hyvänä ja ettei mikään tauti iske. Tankkaamisenkaan kanssa ei tarvitse tehdä ylilyöntejä. Kun harjoittelu kevenee ja syö normaalisti, hiilareita kertyy kehoon. Itse olen huomannut, että parin päivän hiilaritankkaus toimii, mutta se on tietenkin yksilöllistä.

Vaikka olisikin paljon kokemusta viimeistelystä, silti hermojen kiristyminen ja epävarmat ajatukset kuuluvat tähän vaiheeseen. Viime metreillä mietin usein, onko lenkkareilla juostu tarpeeksi vähän, olisiko vielä kerran pitänyt käydä hierojalla. Oma stressinsä on, mitä puen päälle kisaan. Onko pitkähihainen liikaa, sortsit vai trikoot - ja voi ei, jalat on liian valkoiset... pitäisikö mennä suihkurusketukseen (senkin olen kerran tehnyt – ja spekuloinut ja stressannut sitten, voiko ruiskutettava aine tukkia ihohuokosia, jolloin läkähdyn maratonille). No ei tukkinut.

Reagoin voimakkaasti myös ympäristön ärsykkeisiin. Kerran viimeisellä keventelyviikollani kerrostalossamme piipitti tasaisen harvakseltaan palohälytin, joka ilmoitti, että patteri pitäisi vaihtaa. Naapuri oli joko puolikuuro tai jossakin Thaimaassa, mutta palohälytin piti ääntään tunnista toiseen. Nukuin korvatulpilla ja lopulta olin niin ärsyyntynyt, että laitoin käytävään lapun ja ilmoitin asiasta talonmiehelle. Talonmieskään ei pystynyt paikallistamaan, mistä asunnosta ääni kuului, mutta ehkä naapuri oli kuitenkin lukutaitoinen, sillä piippaus loppui.

On helpompi elää epävarmojen mietteiden kanssa, kun hyväksyy niiden olemassaolon. Tärkeää on silti olla jumittumatta negatiivisiin ajatuksiin. Oman mielen voi valjastaa myös myönteisillä tai kannustavilla ajatuksilla, joita voi hokea mantran tavoin myös itse kisassa. Minulla tällaisia lauseita ovat: Treeni kantaa ja tätä varten on harjoiteltu. Älä anna periksi, vaikka tuntuu vaikealta, se menee ohitse. Tämä on vain elämää. Ja lopulta viimeisillä kilsoilla: nyt perkele vaan juokset!

Viimeistely on vaikeaa myös kirjoittaessa ja maalatessa. Innostuneena ja hyvässä vireessä kirjoittaminen ja maalaaminen sujuvat lähes flow-tilassa, mutta vaikeinta on viimeistellä teos. Ei voi enää heittäytyä, vaan on punnittava valintoja ja oltava kriittinen. Kill your darlings on yksi neuvo, joka annetaan usein luovan työn tekijöille. En oikein ole varma, mitä se voisi maratonille viimeisteltäessa tarkoittaa.

Varma olen vain siitä, että viimeistely on vaikeaa ja hermot ovat riekaleina viimeistään viimeisellä viikolla ennen kisaa.


Kommentit