Elokuva joka kestää unetkin

Talo meren rannalla on elokuva, jonka halusin mennä katsomaan nimen perusteella. Ja siksi, että se esitetään pienessä ja sympaattisessa Kino Engelissä.

Elokuva etenee melko verkkaiseen tahtiin ja alussa tuntuu, että kaltaiselleni sähköjänikselle hidas kerronta on aivan liian puuduttavaa. Väkiselläkin meinaa silmäluomet lupsahtaa kiinni ja mielessäni kiroan, miksi valitsin elokuvan nimen mukaan - olenhan jo oppinut, ettei viinipulloakaan kannata ostaa etiketin perusteella. Mutta. Unelmoin 12 kuukautta vuodessa turkoosista merestä, hiekkarannasta ja palmuista. Elokuva, jossa on talo meren rannalla, kuulostaa juuri sille, jonka haluan nähdä. Ihana idylli!

Tässä elokuvassa talo on kuitenkin autioituvassa pienessä kylässä. Ei ole keskikesän helle, vaan jopa syksyinen tunnelma eikä palmujakaan juuri näy. Hiekkaa ei mene varpaiden väliin ja horisonttikin on haikea. Tunnelma kylässä on jopa vähän ankea, sillä monet asukkaat ovat jättäneet kotikylänsä eivätkä sen kadut ja ravintolat pulppua elämää.

Elokuvan alussa vanha mies saa sairauskohtauksee talonsa terassilla. Terassi on puolikaarenmuotoinen rakennelma ja yksi keskeinen tapahtumapaikka. Terassi on ollut aikoinaan kohde, jota on tultu katsomaan kauempaakin, koska sitä pidettiin niin hienona ja se on rakennettu taitavasti monien ihmisten yhteistyönä.

Mies polttaa tupakkaa ja saa kohtauksen. Tupakka jää käryämään tuhkakuppiin. Tämä assosioituu monissa elokuvissa ja kirjoissa käytettyyn kuvaan, jossa kynttilänliekin sammuminen symboloi kuolemaa. Tämä mies jää kuitenkin henkiin, mutta ei enää selviä ilman muiden apua. (Talo meren rannalla on ranskalainen elokuva ja siinä poltetaan paljon. Niin paljon, että minunkin alkaa tehdä mieli tupakkaa.)

Isän sairauskohtaus ja kuoleman läheisyys ovat syitä, miksi kaksi hänen muualla asuvaa aikuista lastaan palaavat kotikyläänsä, kolmas sisaruksista on jäänyt sinne asumaan. Elokuva kertoo muistojen ja takaumien kautta sisarusten tarinaa ja valottaa tragediaa, jonka takia Angèle (Ariane Ascaride) on aikoinaan lähtenyt kylästä. Muita sisaruksia ovat Joseph (Jean-Pierre Darroussin) ja Armand (Gérard Meylan).

Elokuva ei ole ainoastaan vanhojen aikojen muistelua, vaan siinä on vahva ote nykyhetkeen. Kohtaamisten kautta sisarukset saavat uutta perspektiiviä elämäänsä. Elokuvan yksityiskohdista, hitaasta kerronnasta ja inhimillisyyden korostamisesta tulee mileen Aki Kaurismäen elokuvat ja etenkin Le Havre, koska Talo meren rannalla ottaa Le Havren tavoin alleviivaamatta kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kuten pakolaiskriisiin.

Ohjaaja Robert Guédiguian luottaa omaan kerrontatapaansa ja elokuva kasvaa loppua kohti lämpimäksi tarinaksi, ihmiset osaavat aloittaa alusta, luopua ja antaa elämälle mahdollisuuden - vielä kerran. 

Valintani nimen perusteella on sittenkin oivallinen. Talo meren rannalla on tietenkin jotakin muuta kuin ajattelin - ja sitähän ehkä juuri tarvitsinkin. Jokohan uskallan ostaa seuraavan punkkupullon etiketin perusteella.