Todelliset sankarit

Thaimaalaisten jalkapallopoikien ja heidän valmentajansa puolesta rukoilivat myös maan buddhalaiset yhteisöt. Monet olivat omalla tavallaan mukana operaatiossa. Kuva buddhalaisesta stupasta Kathmandussa, Nepalissa.

Seurasin thaimaalaisten poikien ja heidän valmentajansa pelastusoperaatiota. Uutiset poikien kohtalosta olivat mielessäni illalla, kun kävin nukkumaan, ja aamulla, kun tarkistin uusimmat käänteet. Tänään bussissa istuessani luin netistä, että kaikki loukussa olleet oli pelastettu.

Seuraan myös jonkun verran erilaisia juoksuaiheisia sivustoja sekä Facebookissa että muualla netissä. Klikkailen auki kuvia kommentteineen Instassa. Yhdessä postauksessa joku ajaa kuntopyörällä jalka kipsissä, pari päivää ennen kuin lääkäri on antanut luvan. Saa tykkäyksiä, melko paljon.

Toisessa kuvassa väännetään lihaskuntoa ja odotetaan pääsyä koipileikkaukseen. Jälleen sydämiä, kehuvia kommentteja. On se urheaa! Luin myös syöpää sairastavasta miehestä, joka harrastaa triathlonia. Satoja peukkuja, sydämiä ja tsemppejä. Kommenteissa kehutaan asennetta. Sankariainesta!

Kävin myös pitkän puhelun erään läheiseni kanssa, jonka kylkiluissa epäiltiin hiusmurtumia. Hän halusi kuitenkin soutamaan Sulkavalle, ei mitään kympin matkaa vaan kaikki 60 kilsaa. Lääkäri oli sanonut, että jos pystyy soutamaan ilman kipulääkkeitä, ehkä sitten. Pitkinhampain. Riskejä ei voisi täysin tietää. Voisi mennä teipattuna hyvin, tai sitten ei. Tappio olisi joka tapauksessa koko joukkueen tappio.

Näitä tarinoita riittää. Enemmän tai vähemmän leikitään omalla terveydellä ja uhotaan, että kyllä täältä vielä noustaan, leikkauspöydältä, suomalaisella sisulla, saatana, suoraan treeneihin. Palkinnoksi saadaan massoittain peukkuja, sydämiä, hymynaamoja - ja kritiikittömiä kehuja. Ultramatkalta palataan leiriin polvi paskana, ja some huutaa, että on se kova. On se. Olisi ollut paljon kovempi, jos olisi keskeyttänyt.

Ehkä yksi väärinymmärretyimmistä lauluista onkin J.Karjalaisen "Sankarit". Tai se kuunnellaan vain ensimmäisen kertosäkeen loppuun. Kaikki haluaa olla sankareita, hinnalla millä hyvänsä. Yksi polvi sinne, toinen akilles tänne. Jos malttaa kuunnella pidemmälle, myös sankaruuteen liittyy pelko. Tosipaikan tullen.

Terveydellä leikkiminen ja sankariuho ovat eri asia kuin kuntoutus. Vaativienkin operaatioiden jälkeen jossain kohtaan noustaan sängystä ylös ja opetellaan asioita uusiksi. Kuka mitäkin, toinen kävelyä, toinen puhetta. Asiantuntijoiden, kuten lääkäreiden ja fyssareiden johdolla.

Ei kukaan jaksa pelkästään sairastaakaan, syöpää tai mitään muutakaan. Pitää saada elää, tai edes kokea elävänsä. Terve pelko pitää kuitenkin uhon poissa - tai leikkaa siltä terävimmän kärjen. Entä jos.

Somen " sankaritarinoilla" ei valitettavasti ole usein mitään tekemistä sankaruuden kanssa. On yksi sana, joka sopii useimpiin niistä paremmin: typeryys. Läheiseni on onneksi fiksu nainen. Hän nukkui yön yli ja keksi soutuviikonlopuksi muuta tekemistä.

Thaimaan jalkapallopoikia ja heidän valmentajaansa ovat auttaneet sadat ihmiset eri maista. Eturivissä sukeltajat, jotka riskeerasivat oman henkensä pelastaakseen heille tuntemattomat pojat. Yksi sukeltajista kuoli vaativissa luolaolosuhteissa. Riskit olivat kovat. Henki tai elämä.

Nämä sukeltajat.

He ovat todellisia sankareita.