Poikkeusajan vaikutus treenaamiseen

Värikäs linnunpönttö Dallapénpuistossa, jossa olen tehnyt plyometrista nopeusvoimatreeniä. Pohjia rakensin hermostollis-hypertrofisella treenillä, ja sen jälkeen salitreeni painottui vielä enemmän maksimivoiman suuntaan. Itse en ymmärrä näistä juuri mitään, mutta takapiru osaa ja neuvoo.

Ajattelin aluksi, ettei poikkeusaika juurikaan vaikuta treenaamiseeni. Mutta mitä pidemmälle kevät on ehtinyt, huomaan, että olen tehnyt asioita hieman eri tavalla kuin ns. tavallisena keväänä. Tähän on vaikuttanut paitsi kisojen peruuntuminen myös muutama muu seikka.

Kun selaan kalenteriani taaksepäin, huomaan, että lauantaista on tullut viikon yksi tärkein treenipäivä. Silloin olen juossut virtuaalikisoja sekä kovavauhtisia testijuoksuja. Viikko-ohjelma onkin rakentunut sen mukaan, mitä on ollut lauantaina agendalla.

Maaliskuun 21. päivä, jolloin oli tarkoitus juosta kymppi Aktia-cupissa Vantaan Hakunilassa, juoksin Helsingissä radanvarressa Ilmala-Mäkkylä-Ilmala testikympin, jonka kellotin aikaan 43.39. Olin valtavan tyytyväinen tuohon juoksuun, sillä maassa oli paikoitellen lunta ja räntää ja jäin edellisessä Aktiassa tekemästäni kympin enkastani 43.23 vain vajaat parikymmentä sekuntia. Alla taisi olla myös muutama huonosti nukuttu yö.

Lauantaisin radanvarteen

Radanvarresta on sittemmin tullutkin suosituin treenipaikkani. Lauantait ovat lähes koomisesti noudattaneet viikosta toiseen samanlaista rytmiä: punajuurishotti (uusi löytö poikkeusaikana), peruspuuro ja yksi kahvi, minkä jälkeen juoksukamat päälle ja reilun kolmen kilsan verkka Ilmalaan. Ylimääräiset vaatteet jemmaan ja viivalle.

Radanvarren kevyenliikenteenväylälle on merkitty kilometrit maalilla. Startti-merkistä viisi kilsaa Mäkkylään ja siellä käännös ja takaisin. Reitti on melko tasainen ja mukava juosta.

Kympin testijuoksua seuranneena lauantaina juoksin radanvarressa ensimmäisen testivitosen aikaan 21.11. Oma enkkani parani peräti 25 sekuntia, mikä on todella paljon. Tulos ei tietenkään ole virallinen. Silti se antaa minulle tärkeää tietoa siitä, missä kunnossa olen ja miten tehdyt treenit ovat purreet. Tuolla vitosen ajalla olen osallistunut moniin virtuaalisiin kisoihin.

Seuraavana lauantaina suuntasin kohti Merihakaa ja Hassen maratonreittiä. Kävin testijuoksemassa reitillä ns. maratonvauhtisen puolimaratonin (1.37.22). Kova rutistus, jonka loppupäätelmä oli se, että jos maailmankaikkeus olisi suotuisa ja minä terve, reitillä voisi kokeilla juosta maratonennätystäkin myöhemmin. Mutta se vaatisi optimaalisia olosuhteita.

Tuimana kohti tavoitteita myös poikkeusaikana. Erilainen treenijakso mahdollistaa myös uusien asioiden
kokeilemisen ja pienten riskien ottamisen, kun pelissä eivät ole viralliset tulokset.

Kaksi kovaa kolmosta

Kolmen lauantain jälkeen huomasin, että minulla oli ihan selvästi tarve luukuttaa kovaa vielä tulevinakin viikkoina. Olin imussa. Pääsiäislauantaina "huijasin" itseni juoksemaan radanvarressa kolme kilometriä kovaa. Tavoite oli 11.59, mutta ihan siihen en pystynyt. Aikani oli 12.06, kovin koskaan juoksemani kolmonen. Kaljan korkkasin tällekin juoksulle, vaikka muutama sekunti jäikin kaihertamaan. Heh - päätin ottaa revanssin heti seuraavana lauantaina.

Kolmosen revanssiaamuna huomasin kuitenkin, että aloin olla vähän kyllästynyt lauantaikuviooni. Pientä treeniväsymystä oli ihan selvästi ilmassa. Olinhan harjoitellut maraton mielessä tammikuusta saakka. Tuolloin asetettu päätavoite eli Hampurin maraton olisi alunperin juostu 19.4. Kun se siirtyi, päätin pitkittää kevään treenikauttani ja juosta maratonin mahdollisesti vasta toukokuussa.

Pystyin niristämään kaksi sekuntia kolmosesta, mutta vielä jäi neljä sekuntia 12 minuutin päälle. Nuo neljä-viisi sekuntia on tarkoitus hoidella hamassa tulevaisuudessa mieltä kaivelemasta. Mutta siihen pitää panostaa ja tehdä enemmän hapenottoa rassaavaa treeniä. Olenkin ajatellut, että alkukesästä keskityn alimatkatreeneihin.

Vielä yksi revanssi

Päätin jo tuon kolmosen jälkeen, että tässä olivat tämän kevään kovavauhtiset juoksut. Enää muutama viikko maratontreeniä ja sitten keventelemään. Olin johtanut virtuaalista Kisamakkara-taka-ajokisaa vitosen ajallani, mutta sitten haastaja veti kovan vedon ja jätti minut kakkoseksi. Nukuin yön yli ja päätin juosta vielä seuraavana lauantaina vitosen revanssin.

Jos jo kolmosen revanssiaamuna tökki, yhtään auvoisempaa ei ollut viikkoa myöhemmin. Hampaidenpesu, punajuurishotti ja puuro tulille. Netti auki ja säätiedot esiin. Viimeiset viilaukset juoksukamohin. Ja kadonneen asenteen metsästys. Verkan lopussa Ilmalassa tehty muutaman minuutin nosto tuntui yhtä ankealta kuin viikko sitten. Väkisellä viivalle ja matkaan.

Jokaisen kilsan jälkeen päätin keskeyttää, mutta vedätin itseäni kilsasta toiseen. Viimeisellä kilsalla ei olisi ollut enää mitään järkeä keskeyttää, joten maalia kohti. Kelloni pysäytin ajassa 21.13. Ei parantanut revanssi tulosta. Huokasin kuitenkin syvään. Nyt nämä kovavauhtiset olisivat hetkeksi tässä.

Revanssivitosen juoksin sortsit jalassa, mutta sekään ei tuonut parannusta aikaan. 

Kotiruokaa, tirsoja ja freesiä elämää

Myös poikkeusaikana harjoitteluni on nojautunut perusrytmiin eli kahteen kovaan ja yhteen kevyeen viikkoon. Kevyillä viikoilla olen kuitenkin tehnyt yhden kovavauhtisen, heh, lauantaisin. Olen myös ollut kerettiläinen, ottanut pienen riskin ja käynyt salilla, mutta harvemmin kuin yleensä. Sillä lauantain kovavauhtisia varten olen säästellyt myös kinttujani.

Koska teen etätöitä, työmatkoja ei tarvitse enää juosta pätkissä, vaan olen saanut juosta ehjempiä lenkkejä. Herään aamuisin noin puolitoista tuntia myöhemmin kuin tavallisena arkena, ja vaikka menen myöhemmin nukkumaan, unet ovat ollet parempia, kunhan ensin toivuin koronan ja etätyön alkustressistä. Olen ottanut myös toisinaan pieniä tirsoja päivän päälle.

Poikkeusaikana olemme mieheni kanssa joutuneet opettelemaan ihan uuden asian: ruuanlaiton. Vaikka emme olekaan mitään viiden tähden Michelin-kokkeja, ruoka on tullut tehtyä ainakin hyvistä raaka-aineista. Koska myös kapakat ovat olleet kiinni, en edes muista, milloin minulla olisi ollut viimeksi krapula. Eli yritän summata sitä, että poikkeusaika on saattanut vaikuttaa palautumiseeni positiivisesti.

Kevään oivalluksia

Muistan aikoinani, kun yksi erittäin kokenut juoksuystäväni suositteli minulle kisaamista usein, koska kisoista saa kovuutta. Ymmärsin tänä keväänä, että henkisen kovuuden lisäksi kysymys on myös fyysisestä kovuudesta. Kun opettelee juoksemaan kolmosen kovaa, uskaltaa ehkä jonakin päivänä juosta vitosenkin kovempaa kuin kuvittelisi. Tämä on ollut yksi tämän kevään oivallus.

Toinen on se, että joskus oma tunne on ainakin melkein oikeassa. Vaikka viimeisen parin viikon aikana treenit ja kovavauhtiset juoksut ovat sujuneet ihan hyvin, pieni väsymyksen tunne on sekä kehossa että mielessä. Vitosen revanssijuoksu oli juuri sitä: kunto on vielä hyvä, sillä ja rutiineilla mentiin, mutta tahto on kadoksissa, eikä mitään ylimääräistä rutisteta. Voisi myös sanoa, että nyt on ruuvit kiristetty niin tiukuille kuin voi. Ja kuntopiikkikin taitaa alkaa olla kohta laskussa.

Mitä sitten? Maraton on ollut kevään tavoite. Se on sitä edelleen eli tiukasti kalenterissa. Tulen todennäköisesti juoksemaan sen ns. "kotiratakisana" radanvarressa, mistä en tietenkään saa virallista aikaa. Eli nyt löysään ruuveja pari kierrosta, keventelen pari viikkoa ja jos pysyn terveenä, juoksen vielä maratonin. Takana olevien treenien lisäksi minua motivoi yksinäinen testijuoksu siksi, että saan siitä hyvät speksit ja kokemusta seuraavaa kisamaratonia varten.

Sitä paitsi en tuskin koskaan muulloin juoksisi testimaratonia tutulla treenireitillä kuin tällaisena poikkeusaikana.

Tänä keväänä olen opetellut tekemään pieniä treenijuttuja päivittäin, kuten 10 vatsarutistusta ja yläselän avaamista makaamalla pehmoisen rullan päällä. Kuvassa lähipuiston "eleganssia".