Miksi juoksen talvisin sisällä?

Lauantaiaamuna juoksimme sisareni kanssa sisäradalla Espoossa. Tässä ollaan jo menossa kotia kohti.

Tykkään juosta ulkona. Niin, että ympärilläni maisemat vaihtuvat. Joskus reitit ovat tuttuja, joskus vieraampia. Vakioreiteilläni Helsingin Keskuspuistossa havainnon vuodenajanvaihteluita. Myös eri vuorokauden aikoina tutut reitit näyttävät erilaisilta. Keskuspuistossa juokseminen onkin itselleni eräänlainen mielentila.

On kuitenkin tilanteita, joissa vaihdan nastalenkkarit mieluummin sisäkenkiin. Talvella kova pakkanen ja liukkaat tiet. Rankka sade, myrsky tai ukkonen milloin tahansa muulloin. 

Kylmyys "kyykyttää"

Palelen helposti. Etenkin sormeni ovat herkät kylmälle, ja joskus lenkki on tuskaa, kun sormet ovat päässeet kylmettymään. Myös takapuoli ja reidet jäätyvät helposti kunnon pakkasilla. Vaikka olen juossut yli kymmenen vuotta, en silti aina osaa arvioida lenkille pukeutumista oikein. Olen saamaton kaikenmaailman "pyllyttimien" sun muiden lämmikkeiden suhteen. Ulkoinen ja sisäinen pakkasrajani taitaakin olla miinus 15.

Olen sokerista, siirapista tai suklaasta. Aivan sama. Kun lämpömittarin elohopea laskee tarpeeksi alas, minä menen sisälle juoksemaan.

Treenaan usein perjantaiaamuisin Espoossa, sillä radalla ei ole juurikaan ruuhkaa.

Ennen joulua ostin kymmenen kerran juoksu- ja salikortin Esport Arenalle Espooseen. Se olikin viisas hankinta, sillä muutaman viikon päästä pääkaupunkiseudullekin tuli kunnon talvi. Olin jo joulukuussa tuskaillut muutaman vetotreenin ulkona räntää ja puskevaa tuulta päin. Enhän minä siitä sula, ja omalla masokistisella tavallani jopa tykkään rännästä kasvoillani, tuulen suhinasta korvissani. Mutta en loputtomiin.

Tehotreenit sisällä

Etenkin tehotreenjä eli vauhtikestävyysalueen harjoituksia tehdessäni huonot olosuhteet ärsyttävät. Tonnin vetoja vastatuuleen luukuttaessa saattaa käydä kaikenlaista mielessä, enkä ole varma, kasvaako henkinen kapasiteettinikaan. Jos minulla on mahdollisuus juosta vedot sisällä ja saada myös vetovauhdeista täsmällinen data, miksi en sitä tekisi. 

Esport Areenalla on 400 metrin rata. Alusta on melko kova, joten ihan jokaista treeniä en siellä tekisi. Juoksen kevyet pk-lenkit pääasiassa ulkona, ja lumisessa Keskuspuistossa jalatkin saavat pehmeämmän alustan. Myös Liikutamyllystä ja Olympiastadionilta löytyvät sisäradat, mutta molemmat paikat ovat kiinni koronan takia. Espoon rata on auki, vaikka kuplakattokin ehti jo romahtaa. 

Hallin siluetti muuttui keskiviikkona, jolloin kuplakatto romahti.

Olen käynyt juoksemassa vedot ja tekemässä salitreenin Espoossa yleensä perjantaiaamuisin, jolloin radalla ei ole ruuhkaa. Tänään kävin juoksemassa sisareni seurana sisällä, mutta heti tuli selväksi, että viikonloppuaamuna jengiä on aivan liikaa, varsinkin kun ulkona on pakkasta.

Sisällä juoksemisen yksi viehättävyys on se, ettei tarvitse vetää vaatekerrosta toisen päälle. Riittää sortsit ja hihaton paita. Tähän aikaan vuodesta valkoiset jalat eivät ole mannekiinitasoa, mutta väliäkös tuolla. Pääasia, että treeni sujuu.

Juoksumatto on viimeinen valinta

Sisäradan lisäksi juoksen toisinaan talvisin myös matolla. Ihan pelkkää rakkautta lenkki "paikallaan juosten" ei kuitenkaan ole. Pari iltaa sitten kävin kuntosalilla tekemässä kevyttä peruskestävyyttä kahdeksan kilsaa, laskin niistä jokaisen. 

Vaikka mattojuoksu onkin viimeinen valintani, sekin on vaihtoehto silloin, kun sääolosuhteet ovat minulle liikaa. Tehotreenejä en ole tainnut tehdä matolla kuin muutaman kerran, sillä pelkästään kovasta juoksusta matolla lähtevä ääni ärsyttää. Toki juoksumattojakin on moneen lähtöön, kaikki eivät ehkä kolise samalla tavalla kuin lähisalini matto.

Mieluummin juoksen matolla kuin jätän treenin tekemättä.

Sää ei ole este

Treeniä en ole koskaan kuitenkaan jättänyt tekemättä huonon kelin takia. Aina on löytynyt vaihtoehto. Ehkä yksi ikimuistoisin pitkä lenkki on yhdeltä kesältä muutaman vuoden takaa. Päivä oli valtavan sateinen, ja ohjelmassa oli parin tunnin pitkis. Olin tuolloin käymässä maalla Keski-Suomessa. Ensimmäisen kympin jälkeen oli pakko käydä vaihtamassa märät vaatteet ja lämmitellä hetki sisällä. Lapsuudenkodin kaapista löytyi opiskeluaikojen trumpettitrikoot ja joku kamala paita, ja niillä sitten juoksin toisen kympin. Olin pakannut mukaan viikonloppua varten vain yhdet juoksuvaatteet.

Pakkanen, rankka sade tai liukas keli eivät riitä syyksi jättää treeniä tekemättä. On vain löydettävä siihen hetkeen paras vaihtoehto. Vähän sama toimii talvella työmatkapyöräilyssänikin. Vaikka lunta olisi puoli metriä, haen fillarini varastosta. Jos pystyn ajamaan pienenkin pätkän pyörällä, ehdin huomattavasti aikaisemmin töihin. Yleensä iltapäivällä ajo-olosuhteet ovatkin jo paremmat kuin kuuden jälkeen aamulla.

Palautusten aikana ehtii vaikka ottaa valokuvia. Lumen ja jään yhteistyötä.

Talvijuoksua parhaimmillaan

En tietenkään juokse koko talvea sisällä, vaan oikeastaan noissa edellä mainituissa tilanteissa. Kun pakkanen keikkuu hitusen miinuskymmenen molemmin puolin, ulkona on hyvä juosta. Eikä minua haittaa pienet lumimäärät tai hangessa tarpominenkaan. Kun pakkasta on muutaman miinusaste, tuuli on olematon ja aurinko paistaa, talvijuoksu on nautintoa.

Mutta silloin, kun ripset jäätyvät jo ensimmäisten kymmenien metrien aikana, menen sisälle. Onneksi olen jo ohittanut elämässäni sen vaiheen, että minun pitäisi jotenkin todistella koko maailmalle, miten sitä juostaan vaikka 40 asteen pakkasessa "parta" jäässä. Ei tarvitse. Miinus 15 ja olen sisällä. Eikä minulla ole partaakaan.

Kuva ulkoa. Lumimies katolla oli ikuistettava!