Tämä ei ole kaupallista yhteistyötä. Ostin juoksuun sopivat aurinkolasit, koska ne olivat sopivan hintaiset ja tuntuivat riittävän napakoilta päässä. |
Luin poikkeuksellisesti yhden blogipostauksen, joka alkoi sanoilla ”kaupallinen yhteistyö”. Tuo sanapari tarkoittaa sitä, että kyseessä on mainos, eli postauksessa mainostetaan jotain tuotetta tai palvelua. Suomessa kuluttajasuojalain mukaan kaupallisesta yhteistyöstä pitää kertoa kuluttajalle, mikä on hyvä asia. Suositellaan myös, että tästä yhteistyöstä ilmoitetaan heti julkaisun alussa.
Yleensä jos blogi- tai Instagram-postaus alkaa sanoilla ”kaupallinen
yhteistyö” tai ”mainos”, hyppään sen yli. En jaksa lukea
tällaisia kirjoituksia, koska niistä puuttuu lähes poikkeuksetta
kriittisyys. Eli tuotetta tai palvelua yleensä kehutaan, mutta kritiikki on
olematonta. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että kirjoittajan kädet ovat
sopimuksella sidotut vai uskalluksen puutteesta. Onhan sekin mahdollisuus, että
kirjoittaja on oikeasti sitä mieltä, ettei tuotteessa ole mitään vikaa.
En tiedä, lukisinko postauksia yhtään sen enempää, jos ne
olisivat kriittisempiä. Yksinkertaisesti kaupallinen materiaali ja sen
määrä sosiaalisessa mediassa ärsyttävät ja jopa ahdistavat. Jos haluan jostakin
tuotteesta lisätietoa, kysyn sitä yleensä asiantuntijoilta tai etsin tietoa
itse.
Millaisia sopimukset ovat?
Minua alkoi kuitenkin kiinnostaa, miten
vaikuttajamarkkinointi toimii? Kun esimerkiksi somevaikuttaja tekee kaupallista
yhteistyötä, millaisia sopimuksia hän tekee yhteistyötahojensa kanssa? Saako
tuotetta tai palvelua kritisoida, jos siihen ei ole tyytyväinen? Jos testaa juoksukengät,
jotka on saanut ilmaiseksi, voiko niistä kirjoittaa, että ne ovat ihan paskat,
jos se on oma rehellinen mielipide?
Entä mikä on kirjottajan vastuu? Blogeissa jaetaan usein
alekoodeja, joilla lukijat voivat ostaa itselleen tuotteen hieman halvemmalla.
Jos vaikuttaja ei itsekään ole vakuuttunut tuotteesta, mutta häntä sitoo
(huono) sopimus, jonka on tehnyt yhteistyötahon kanssa, pitääkö hänen silti
kirjoittaa tuotteesta ja vielä kehuen? Tekeekö hän sen ehkä siksi, koska se on
helpompaa kuin sopimuksen purkaminen? Voiko julkaisuun kirjoittaa, että jokin
tuote on esimerkiksi liian kallis?
Millä summalla oman "sielunsa" voi myydä?
”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Aikoinani ollessani
nuori toimittaja, kuulin tämän yhden kokeneen päätoimittajan suusta. Virke ei
itse asiassa liittynyt toimitukselliseen työhön, vaan ihan muuhun, mutta se jäi
mieleeni.
Millaisella summalla oman "sielunsa" voi myydä? Jos saisin
tarjouksen, jossa minulle maksettaisiin maailmanympärysmatka ja saisin somettaa
vapaalla kädellä matkatoimistoa kuitenkin lobaten, antaisinko pikkusormen? En
tiedä.
Haastankin teidät bloggarit ja somevaikuttajat kertomaan,
mikä on teidän motiivinne tehdä kaupallista yhteistyötä, jos teette sitä tai
päinvastoin? Miten koette sen? Onko teillä ollut joskus petetty olo? Sitovatko
sopimukset liikaa ja millaisia ne yleensä ovat? Miksi haluatte tehdä
kaupallista yhteistyötä?
Lukijoilta ja somen käyttäjiltä voisin vain kysyä, ärsyttääkö teitäkin joskus? Tai ahdistaako? Vai onko kaupallinen yhteistyö ihan ok tai hyvä juttu?
Kirjoittajan näennäinen vapaus
En todellakaan ole vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija. En
myöskään halua ”dumata” ketään, joka tekee kaupallista yhteistyötä, koska se on jokaisen oma valinta - kunhan erottaa kaupallisen materiaalin muusta eikä
harrasta piilomainontaa.
”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Tämä virke on
itselleni ollut toistaiseksi liian vangitseva bloggarina. Ehkä olen myös naiivi
ja pidän kiinni jonkinlaisesta kirjoittajan näennäisestä vapaudesta enkä siksi
tee kaupallista yhteistyötä. Postaan kyllä mielipiteitäni ja ajatuksiani
esimerkiksi lenkkareista, mutta omasta vapaasta tahdostani ja ilman
minkäänlaista taloudellista hyötyä.
Tai ehkä se menee niin, etten vain ole saanut sellaista
tarjousta, josta en voi kieltäytyä.
Kaikilla on oikeus mielipiteeseen ja ne mainoskirjoitukset voi skipata jos ei kiinnostaa. Haluan kuitenkin vaikuttajana sanoa, että tämä on työtä siinä missä kaupan kassa tai ständimyyjät ostarilla. Vaikuttajana saan elantoni kaupallisista yhteistöistä. Sitä paitsi miten se markkinointi eroaa sellaisesta postauksesta, jossa bloggajana kerron lomamatkastani ympäri Suomea ja kehun yöpaikkana toiminutta hotellia tai ravintolaa. Erona se, että yritys saa näkyvyyttä mutta ei maksa siitä. Mitä pahaa on siis kysyä, haluaisiko yritys antaa työstäni pienen korvauksen, koska tykkäsin muutenkin heidän palveluistaan. Tässä onkin siis olennainen ero siinä, että tavalliset ihmiset ei tiedä mitä vaikuttajamarkkinointi on ja turhaan ärsyynnytään niistä kaupallisista yhteistöistä. Nimittäin niistä ei ole pakko positiivisesti kirjoittaa. Niissä kerrotaan omin sanoin rehellisesti mitä mieltä tuotteesta/palvelusta on. Itse en edes kysy yhteistöihin yrityksiä joiden arvoista tai tuotteista en pidä. Joten lopputuloksena syntyy siis molempia osapuolia hyödyntävä sopimus, jossa minä vaikuttajana pidän yrityksestä muutenkin ja he saavat näkyvyyttä kanavissani. Win win eikö? Ja mitä tulee positiivisuuteen, niin kirjoitan kyllä itse myös kriittisesti jos siihen aihetaa on. Mutta kun tekee pohjatyön huolellisesti ja valitsee yritykset omien arvojen mukaan eikä euron kuvat silmissä, niin harvoinpa sitä on huonoa sanottavaa.
VastaaPoistaKiitos kommenteistasi Ansku Glitteri Addikti! Kirjoitin tämän julkaisun myös siksi, että saisin kommentteja juuri sellaisilta bloggaajilta, jotka tekevät kaupallista yhteistyötä. Minua kiinnostaa se, miksi teette tällaista yhteistyötä ja mikä on motiivinne? Itse vastaatkin tuossa kommentissasi näihin kysymyksiin.
PoistaEn omassa kirjoituksessani maininnut, että kaupallisessa yhteistyössä olisi sinällään mitään pahaa, ja kuten itsekin kirjoitit, ammattisomevaikuttajan työ on työtä siinä missä kaupankassankin työ. Mutta eikö se ole mielestäsi millään tavalla huolestuttavaa, jos "tavikset" eivät tiedä, mitä on vaikuttajamarkkinointi? Eikö julkaisuista, joissa tehdään kaupallista yhteistyötä, saisi ärsyyntyä?
Minusta on huojentavaa, että kerrot voivasi kirjoittaa tuotteista ja palveluista rehellisesti ja ettei julkaisussa tarvitse olla positiivinen. On ilahduttavaa kuulla, että kirjoitat myös kriittisesti, jos aihetta on. Vaatii bloggaajalta myös särmää olla kriittinen ja juuri tällaisia tekstejä itse toivoisin näkeväni enemmän. Jotain tosin saattaa skippailujeni takia mennä ohitse.
Mainontaa voi olla ilman kaupallista yhteistyötäkin, totta tai, kun ihmiset kehuvat toisilleen tuotteita. Kaupallisessa yhteistyössä on kuitenkin kyse jonkinlaisesta keskinäisestä sopimuksesta, mitä taas ei ole, jos minä kehaisen ostamiani lenkkareita. Tämä on mielestäni olennainen ja merkittävä ero.