Alipalautumista ja keventelyä

Kun treeni ei kulje, voi keskittyä muihin juttuihin. Samalla saa ajatukset muualle oman tilan vatvomisesta.

On osattava muuttaa suunnitelmia. Tämä on sinällään arvokas taito asiassa kuin asiassa, ja vielä arvokkaammaksi se on tullut korona-aikana. Siihen, että asiat muuttuvat tai eivät mene käsikirjoituksen mukaan, on hyvä tai jopa pakko oppia. Puhutaankin joustavuudesta. Bisnesmaailmassa käytetään myös termiä ketterä, mistä en kyllä henkilökohtaisesti välitä.

Suunnitelmien muuttaminen kuuluu myös treenaamiseen. Vaikka omaa harjoittelua kannattaakin miettiä viikko- ja kuukausitasolla, niin tiukasti treenejä ei kannata "spreijata" kalenteriin, ettei niihin voi tehdä muutoksia.

Huono tunne ratkaisee

Harjoittelen tällä hetkellä syyskuussa juostavalle maratonille. Tämän viikon piti olla kova treeniviikko ja ensi viikon kevyt. Teinkin tiistaiaamuna reippaan lenkin. Ajatus oli juosta noin maratonvauhtia 55 minuuttia, mutta juokseminen tuntui niin raskaalta, että lopetin treenin 50 minuuttiin.

Olosuhde oli mainio: viileä sää helteiden jälkeen. Alusta saakka meno oli kuitenkin väsynyttä, ja minun teki mieli keskeyttää jokaisen kilometrin jälkeen. Mutta sen verran sitkeyttä löytyi, etten keskeyttänyt. Joskushan lenkki alkaa kulkea vasta muutaman tahmean kilometrin jälkeen. Tiistaiaamuna näin ei käynyt.

Numeroiden valossa treeni meni vielä ihan kelvollisesti, mutta tunne oli huono. En saanut itsestäni irti kaikkea, jalat painoivat ja mielikin oli maassa. Kilometrit olivat kuin maratonin viimeiseltä kympiltä, jolloin juostu matka tuntuu jokaisessa solussa. Olo oli väsynyt ja keskisyke jäi monta pykälää maratonkynnyksestäni. En vain jaksanut juosta kovempaa.

Harjoitteleminen on kivaa silloin kun se sujuu! Kuva: Sanna Kullberg.

Väsymystäkin pitää sietää

Tuohon treeniin päättyi kova viikkoni. Koko olemukseni huusi lepoa, ja sen sinetöi vielä mielialani. Kun pääsin kotiin, itkin takapirun olkapäätä vasten. Vitutti ja ahdisti.

Edellinen viikko oli ollut kova treeniviikko. Jo siellä tunsin hienoista väsymystä, mutta se kuuluu toisinaan asiaan. Kovilla viikoilla joutuu joskus juoksemaan reippaat lenkit niin, että on treenikuormaa alla. Vaikka yritänkin panostaa siihen, että tekisin tehotreenit hyvin palautuneena, se ei ole aina mahdollista. Maratoonarin onkin mielestäni hyvä oppia sietämään tietty määrä treeniväsymystä, sillä maratonillakaan viimeisiä kilometrejä ei juosta tuoreilla jaloilla.

Laitoin tällä kertaa nihkeät tehotreenit kuitenkin helteen piikkiin. Ja kun maanantaina juostu kahdeksan kilometrin kevyt lenkki oli iloista rallattelua, odotin tiistaiaamun treeniltä hieman enemmän. Petyin.

Lukeminen on myös loistavaa "palauttelua" ja toimii itselläni myös "unilääkkeenä".

Erilaisia riskejä

Kun mätetään kilsoja, vedetään tehoja ja tehdään ohessa vielä salitreeniä, kuormaa tulee. Siksi harjoittelun rytmittäminen onkin tärkeää. Olin ajatellut jaksavani tässä kohtaa kaksi kovaa viikkoa, mutta toisin kävi. Itselläni eräänlaisena mittarina on se, että jos kaksi vauhtikestävyysalueen treeniä menee peräkkäin huonosti, se kielii alipalautumisesta. Ja siihenhän ei auta kuin lepo.

Loppuviikon siis lepään ja keventelen. Ensi viikko on joka tapauksessa kevyt, ja ruksasin sieltäkin yli suunnitellun pitkän kiihtyvän lenkin. Ensi viikoksikin lupaa hellettä Helsinkiin. PKL ja helle -yhdistelmä on kova, ja jos alla on vielä alipalautumista, riski on turhan iso.

Vaikka rytmitän treenaamistani ja harjoittelen pääasiassa fiksusti, otan siis myös pieniä riskejä. Kilpakuntoilijana olen tavoitteellinen, ja jos meinaan vielä niristää muutaman minuutin maratonajastani, se ei tapahdu varman päälle treenaamalla. Riskikohdat vaativat kuitenkin tietynlaista herkkyyttä, eli mahdollinen korjausliike on osattava tehdä ajoissa. Keventely tässä kohtaa harjoittelukautta ei tule vielä pilaamaan mahdollisuuksiani hyvään maratonjuoksuun. Sen sijaan pakonomainen treenaamisen jatkaminen saattaisi sen tehdä.

”Hellekuormaa” ja epävarmuuteen tottumista

Mitä tästä opin? Että samaan mäntyyn on tylsä lyödä päätä monta kertaa. Pienessä ”montussa” olin nimittäin viime vuonnakin loppukesästä. Kun vietän koko suviajan vapaalla, on aikaa harjoitella. Into saattaa kääntyä kuitenkin itseään vastaan, kun työkuormasta vapauduttuaan kuvittelee palautuvansakin nopeammin.

Tänä kesänä hellejakso on myös ollut poikkeuksellisen pitkä. En ole koskaan harjoitellut näin pitkään näin kuumissa olosuhteissa. En välttämättä ole osannut huomioida helteen vaikutusta treenaamiseeni ja palautumiseeni. Voisikin puhua hellekuormasta, johon joutunee valmistautumaan tulevinakin kesinä.

Korona-aikana epävarmuuteen alkaa tottua. Se, että helle on pitänyt kisahalut kurissa, eikä kuntoaan ole päässyt ulosmittaamaan edes alimatkan kisoissa, ei oikeastaan tunnu missään. Lisäksi korona-perkele nostaa taas päätään ja uusia rajoituksia on tiedossa. Jos tilanne eskaloituu, myös syksyn juoksukisat saattavat siirtyä – jälleen kerran. Toivottavasti olen väärässä.

Olen kuitenkin aina sanonut, etten juoksisi metriäkään, jos elämässäni ei olisi muita asioita. Vaikka juokseminen onkin elämäntapani, olen yleensä osannut nauttia lepopäivistä ja kevyistä viikoista. Niin aion tehdä nytkin. Keskityn muihin puuhiin, ja tiedossa on onneksi minilomamatkakin – otan ehkä lenkkarit mukaan!

Helsinki on hieno kaupunki myös kesäöinä – minilomakohteeksi valikoitui Turku.