Motivaatiota etsimässä

Täällä taas!

Minulla tahtoo olla aina pieniä käynnistymisvaikeuksia ylimenokauden jälkeen, kun pitäisi taas aloittaa perustreenaaminen. Ylimenon aikana liikuntani on kevyttä enkä laske viikkokilsoja, mutta pidän kuitenkin tuntumaa juoksuun yllä.

Joulukuun ensimmäisellä viikolla sanoin hellät jäähyväiset kevyelle kaudelle ja laitoin suunnitellut treenit ja viikkokilsat kalenteriin. Tästä se maratoonarin pohjatyö taas alkaa! Lasken jälleen viikoittaiset juoksukilometrini ja yritän tehdä pari juoksua tukevaa saliohjelmaa viikossa.

Sinällään peruspeekoon juokseminen on itselleni helppoa ja hyödynnän paljon työmatkojani. Juoksen mieluummin kuin istun bussissa tai ratikassa. Haastavampaa on löytää oma paikkansa sali- ja tehotreeneille.

Vetosetti otti luulot pois

Mutta motivaatio. Seuraavat tavoitteelliset kisat kalenterissani ovat vasta tulevan vuoden puolella. On helpompi motivoitua esimerkiksi vetojen juoksemisesta, kun tähtäimessä on lähiviikkoina jokin kova koitos. Nyt yritän ajatella, että teen tärkeää pohjatyötä ja parannan parhaimmillani hapenottoani, jossa onkin työmaa.

Ensimmäinen kovempi vetosetti pitkän työpäivän jälkeen ottikin luulot pois. Onneksi tein harjoituksen yhdessä juoksuseuralaisteni kanssa, joten sain vetoapua muilta. Treenin jälkeen kotona avasin kaljan ja mietin, etten muistanutkaan, miten rankoilta vedot voivat tuntua. Alkoi jo kuumottaa seuraavan viikon vetosetti.

Motivaationi lomaili edelleen jossakin aurinkorannoilla, sitä eivät paljon koronat hetkauta.

Siirtymät junalle hoidan yleensä omalla lihasvoimallani. Vain harvoin käytän bussia tai ratikkaa.

Ryhmäpaine toimii

Oman haasteensa harjoitteluun tuo talvi ja pakkanen. Työmatkojani rahjustaessani ”hullun” maineeni työkamujeni parissa ei ole ainakaan vähentynyt. Yksi heistä lähes pysäytti pyöränsä kohdallani eräänä iltapäivänä nähdäkseen, kuka hoopo juoksee pakkasella. Minua suurin piirtein nolotti, sillä vatsassa kurni nälkä, väsytti ja menoni saattoi etäisesti muistuttaa jonkinlaista hölkkää. Korjasin energiatilanteeni seuraavassa kaupassa, kävelin muutaman ylämäen ja kun vihdoin pääsin junaan, otin tirsat.

Tehotreenien tekeminen siirtyy pakkasella väistämättä sisälle. Juoksuseurani vuoro on illalla, ja vaikka en erityisesti lämpene koville iltatreeneille, porukassa juokseminen jeesaa, jos potee motivaatiopulaa. Kun muut vetää settinsä loppuun, itsekin tulee juostua. Ryhmäpaine toimii.

Mutta kisat. Joku kysyi, olenko tulossa seuraavaan maantiejuoksucupiin joulukuussa. Vastasin kieltävästi. Minulla on vielä aivan liian hyvässä muistissa edellinen kympin kisani, joka oli kova all out -juoksu. Ja olen vähän kranttu, jos tiedossa on liian talviset olosuhteet. 

Kisamotivaationi se vasta jäissä onkin.

Pakkasta pakoon 

Kun nyt sunnuntaiaamuna vedin vaatekerrosta päälleni ja huokailin, takapiru muistutti, että eikös onni ollut juosta. Minä siihen tuskailin jotain, että kun ei oikein nyt huvittaisi lähteä. Olin ajatellut juosta Esport Arenalle, minne meiltä on matkaa noin 12 kilometriä. Sisäradalla tekisin kuuden kilometrin maratonvauhtisen noston ja verkkaisin, jotta tulisi 22 kilometriä täyteen. Hyvä suunnitelma, joka pitäisi kuitenkin vielä toteuttaa, ja tässä kohtaa puristi kengästä.

Pakkasta oli ulkona noin 15 astetta, ja se tuntuisi puhelimen säätiedotteen mukaan kuin olisi miinus 24. Laitoin kahdet housut, paksun takin, kahdet hanskat ja pari huivia. Melkoinen toppatonttu!

Jumalan kiitos, päivä oli kaunis, aurinko kimmelsi lumipeitteessä, mutta asvaltti oli hyvin juostavaa. Tuuli puhalsi oikeastaan vain yhdellä sillalla kipeämmin poskiin. Toiset hanskat riisuin neljännen kilometrin jälkeen. Oli lämmin ja oli valoisaa!

Talvijuoksu haastaa!

Kaltaisten joukossa

Perjantai-illan rapsakat bileet tuntuivat silti vieläkin kropassa. Mutta ne olivat tehneet tehtävänsä: onneksi pikkujoulukausi oli tältä vuodelta ohitse, eikä tarvitse hetkeen bilettää.

Loppunosto sisäradalla meni mukavasti, tein vielä verkat ja juttelin muutaman maratonkeräilijän kanssa. He olivat juosseet sisäradalla maratonin. Täällä olin kaltaisteni joukossa, vaikka en keräilijä olekaan. Treenin jälkeinen hyvä olo alkoi vallata kropan ja mielen.

Uskaltaisikohan tässä jo ajatella, että pahin motivaatiopula on ohitse.