Uutisvirtaa ja perustreeniä

Keltainen ja sininen ovat olleet talvilomaviikkoni päävärit.

Kirjoitin jo aikaisemmin Instagramissa, että minun on vaikea päivittää kuulumisia tekemisistäni ja treeneistäni nykyisessä maailmantilanteessa. Esimerkiksi omasta harjoittelustani kertominen tuntuu kovin merkityksettömältä.

Olen silti jatkanut treenaamista. Metrossa matkalla Esport Arenalle en kuitenkaan suunnittele tehotreenieni kilometrivauhteja, kuten ennen. Sen sijaan selaan uutisia puhelimesta: onko Ukrainan tilanteesta tullut jotakin uutta tietoa, miten Venäjän joukot etenevät, miten asiantuntijat kommentoivat tilannetta.

Mieleen tulee myös asioita, joita en ole koskaan aikaisemmin joutunut miettimään: pitäisikö kotiin jemmata säilykkeitä, ja pitää käydä tsekkaamassa taloyhtiömme väestösuoja. Paljon raadollisempiakin ajatuksia käy mielessä. En kirjoita niitä tänne.

Rutiini ja elämäntapa

Maratonharjoittelun jatkaminen on silti itsestäänselvyys. On hyvä saada muuta ajateltavaa, katkaista uutiskierre ja tehdä jotain itselle tärkeää. On myös hyvä pitää itsensä kunnossa. Koskaan ei voi tietää, mitä hyötyä on siitä, että jaksaa juosta pitkään ja kohtuullista vauhtia.

Uutisvirrassa ”uimisen” lisäksi minulla on ollut aikaa harjoitella, sillä olen ollut tämän viikon talvilomalla. Sää on ollut myös Helsingissä tavattoman keväinen ja aurinkoinen. Kuin viiltävä muistutus valon voimasta. Alkavan kevään riemulla ja sulalla asvaltilla rallattamisella on kuitenkin varjonsa.

Liikuntamyllyn katto: valoja ja varjoja.

Treenasin myös koko korona-ajan, vaikka en aina tiennyt, missä ja milloin olisi tavoitekisa ja peruttaisiinko tai siirrettäisiinkö sekin. Juoksu on kuitenkin itselleni perusrutiini ja elämäntapa. Koronaa ei ole vielä täysin selätetty, mutta tilanne on nyt kuitenkin ihan toinen kuin pari vuotta sitten.

Vallitsevan sodan varjossa korona tuntuu pieneltä pirulaiselta ison saatanan rinnalla. En silti vähättele edelleenkään koronaa: se on tappanut jo miljoonia ihmisiä.

Uudet lenkkarit ja somekuvotus

Näiden mietteiden keskellä tilasin itselleni ensimmäiset Niken Vaporfly-lenkkarit. Nettitilaamisessa on kaltaisellani säätäjällä omat haasteensa, ja hetken näytti, että kenkiä olisi tulossa kahdet. Toinen tilaus kuitenkin peruttiin, koska olin sählännyt maksun kanssa.

Lahjoitin myös SPR:lle rahaa katastrofirahastoon. Huomattavasti pienemmän summan kuin maksoin kengistäni. En näe mitään syytä leveillä ”anteliaisuudellani”. Ihmisen halu auttaa on hienoa, mutta minua pienesti kuvottavat kaikenlaiset, etenkin sosiaalisessa mediassa pyörivät ”sankaritarinat” auttajista.

Joku on sanonut, ettei sodassa ole sankareita. Me kaikki tiedämme, että jos on, todelliset sankarit ovat tällä hetkelläkin jossakin muualla kuin somessa.

Mietin pitkään, kirjoitanko blogiin mitään ajatuksistani, mutta tavallani olen sitoutunut tähän.

Juoksuseura vaihtuu

Ehkä isoin juoksuun liittyvä asia omalla kohdallani on se, että olen vaihtanut seuraa. Edustan jatkossa Vantaan Kenttäurheilijat-58:a. Jatkan kuitenkin taustahenkilönä Helsingin Juoksijoiden Peloton-tiimissä.

Maailma todellakin muuttuu, ja nämä oman elämäni käänteet ovat edelleen isojen asioiden rinnalla kärpäsen kakkaa. Se, mitä voin tehdä, on kantaa oma korteni kekoon ja pitää itseni ”kunnossa”.

Tällaisissa tilanteissa aistit terävöityvät: aurinko on kirkkaampi, askel vahvempi, läheisen tuoksu talvitakissa syvempi, sellainen mihin tekee mieli upota. Koska on vain nyt.

”Rakastamme lenkkeilyä, mutta nyt ei ole aika juosta.” Näin toteaa videolla Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiy. Toivon sydämestäni, että hän ja monet muut ukrainalaiset saavat vielä juosta, vapaana ja itsenäisessä kotimaassaan.

 

 

 

 

Kommentit