Yhdessä on enemmän

Naisten maratonviestiltä kultaa yhteisajalla 3.08.02.

Kisat juostaan yleensä aina yksin. Siksi olikin tavattoman mukavaa osallistua maratonviestiin Vantaalla. Vaikka jokainen joukkueen jäsen hoitaa itsekseen oman osuutensa, eli noin 10,5 kilometriä, juoksemisessa on toisenlainen asenne. Nyt juostaan enemmän joukkueelle, ei niinkään itselle.

Noin varttimaratonin mittainen osuus tarjoaa toki mahdollisuuden kympin kisavauhdin testaamiseen, ja varsinkin Vantaan tasaisella reitillä luukuttaminen onnistuu. Mutta kympin virallista enkkaa reitillä ei voi jahdata, joten tietynlaiset omat henkilökohtaiset paineet olivat pienemmät. Itselläni tämä tuntui tavallista vähäisempänä jännityksenä ja jonkinlaisena vapautuneena olemisena.

Meidän seurasta eli Helsingin Juoksijoista mukana oli kolme joukkuetta, kaksi naisten ja yksi miesten sarjassa. Kovana jännittäjänä olin toivonut itselleni avausosuutta. Lisäksi kerrankin oli mukava startata maratonin lähdössä aika lailla etujoukoissa, ja painella menemään itseäni huomattavasti kovempien maratoonareiden kanssa. Minunhan ei tarvitsisi jaksaa vauhtia kuin reilun kympin verran.

Alun nopeilla kilsoilla jaksaa vielä hymyillä. Kuva: Toni Joutjärvi.

Tänä vuonna sää suosi tapahtumaa. Tuuli ei riepotellut juuri nimeksikään ja sää oli lämmin, muttei liian – sortsikeli kuitenkin. Ensimmäinen kilometri hujahtikin loistavissa olosuhteissa vauhdilla 4.15 (Polarin mukaan). Liian lujaa, mutta annoin mennä.

Oma juoksu kulki oikeastaan kuin unelma aina vitoseen saakka. Olen kärsinyt kovissa juoksuvauhdeissa hengitysvaikeuksista, ja tutut oireet alkoivat vaivata vitosen jälkeen. Annoin vähän periksi vauhdista, keskityin hengittämiseen ja mentaaliseen rauhallisuuteen. Itseluottamusta toi kuitenkin juoksuvauhti - ekat viisi kilsaa juoksin lähes kympin enkkavauhtia.

Viimeiset kilsat keskityin psyykkaamaan itseäni. Tiesin, että Helsingin Juoksijoiden toisen naisjoukkueen ykkönen oli aivan kannassani kiinni, mutta jotenkin pystyin rutistamaan viimeiset satametriset niin, että joukkueeni tuli ykkösenä vaihtoon, toki eroa jäi vain pari sekuntia.

Oma osuus oli siinä, kellon mukaan matkaa taittui 10,85 metriä (ykkösosuus on pisin) ja aikaa kului 48.14 - tajusin vasta myöhemmin, että juoksu oli yksi parhaista kovavauhtisista, mitä olen loppukesästä ja nyt syksyn aikana juossut. Keho oli kevyt, hengitys kantoi totuttua pitempään ja kovemmilla vauhdeilla. (Silti en saa ihan sitä kaikkea itsestäni irti, mihin olen tottunut. Hengitys ei täysin toimi, mutta kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, asiaa tutkitaan. Raudan tankkaaminen ei ole ainakaan pahentanut tilannetta.)

Ensimmäinen vaihto. Kuva: Olli Leino.

Kakkososuudelle lähti seuramme uusin tulokas, joka juoksi osuutensa huippuaikaan 43.49. Tässä vaiheessa oli jo aika selvää, että jollei mitään haavereita tai kömmähdyksiä sattuisi, meillä olisi voitto näpeissä. Toinen naisten joukkueemme teki niin ikää hyvää jälkeä, ja oli kakkosena kisassa. Miesten sarjassa joukkueita oli huomattavasti enemmän, joten kilpailu podium-paikoista olikin kovempaa.

Olin itse siirtynyt suihkun jälkeen kannustustiimiin. Aurinko paistoi, ruska hehkui ja kahvi ja pulla maistui. Höpöttelimme niitä näitä vaihtopaikan vieressä ja kannustimme armottomasti niin viestinviejiä kuin maratoonareitakin. Samalla tuli nähtyä taas monia juoksututtuja, ja välillä sitä jäi pitkäksi aikaa suustaan kiinni jonkun kanssa. Päivän parhautta sekin!

Kannustustiimiläisiä. Kuva: Markus Eklund.

Joukkueeni kolmonen teki niin ikään loistavaa jälkeä (osuusaika 47.16) ja ankkurina juossut kaksoissisareni pääsi reilulla johdolla osuudelleen. Varma juoksu toisi voiton. Ankkuriosuus olikin napakka 48.41 ja joukkueemme yhteisaika maratonviestissä 3.08.02. Sillä tuloksella irtosi naisten viestikulta ja ilo oli suuri, kun hopealle juoksi toinen joukkueemme – ekaa kertaa viestissä mukana ja tuplavoitto! Miehillä palkinnot jäivät muille, mutta oransseissa paidoissaan kisanneet kundit tekivät varmaa duunia asenteella!

Helsingin Juoksijoiden miesten joukkueen tyylikäs vaihto. Kuva: Markus Eklund.

Yhdessä on enemmän – monin tavoin. Joukkueemme juoksi sellaisen yhteisajan, josta voin nähdä henkilökohtaisella matkalla vain haaveunia. Yhdessä oli enemmän myös reitin varrella, jossa kannustuksen ohella puitiin omia ja toisten juoksuja, suunniteltiin tulevaa maratonmatkaa ja nautittiin tunnelmasta. Yhdessä on enemmän myös Helsingin Juoksijoissa – pienessä seurassa on pakko puhaltaa samaan hiileen – ja tunnelma on kuin juoksuperheessä.

Yhdessä on enemmän myös Vantaan maratonilla. Jälleen tänä vuonna tapahtuma oli hyvin järjestetty ja nimenomaan juoksijan näkökulmasta. Monia maratoneja seuranneena ja kohta kymmenen itse juosseena tiedän, ettei tämä ole kaikissa tapahtumissa itsestäänselvyys. Vantaalla liikenteenohjaajat olivat siellä, missä pitikin, reitti oli selkeästi merkitty, autoja ei tarvinnut pelätä ja toimitsijoilta sai omiin kiperiin kysymyksiin selkeitä vastauksia hymyn kanssa.

Vantaan maraton on monin tavoin klassikko - oli ilo olla mukana ja saada juoksemiseen taas vähän erilainen näkökulma.

Juoksupäivän jälkijuoksujen tarjoilupöydän kukat Helsingin Juoksijoiden väreissä.