Milanosta Livignoon ja takaisin

Hikisenä ja onnellisena ratatreenin jälkeen.

Toisin kuin keväällä vielä ajattelin, pääsin sittenkin osallistumaan myös tänä kesänä SporttiOravien järjestämälle treenileirille Italian Alpeille Livignoon. Olen ollut leireillä aikaisemminkin parina kesänä, ja tiedän, että meininki on ihanan aktiivista ja rentoa.

Otimme ennen Alpeille matkaamista sisareni kanssa etkot Milanossa, jonne lensimme pari päivää ennen muita. Varasimme hotellin kolmeksi yöksi läheltä päärautatieasemaa (Milano Centrale). Terminal Hotel on pieni, vaatimaton kolmen ja puolen tähden hotelli, jossa vastaanotto on auki 24/7. Palvelu oli yllättävän ystävällistä, huoneet siistejä ja mikä tärkeintä, ilmastointi toimi ongelmitta.

Hotellin lähellä on myös edullisia ravintoloita. Söimme ensimmäisenä päivänä isot lounassalaatit pienillä oluilla ja joimme päälle cappucinot San Giorgio -ravintolassa. Hinta kahdelta henkilöltä oli 25 euroa. Kävimme lauantai-iltana myös kuohuviineillä läheisen Shambó-pitserian tunnelmallisesti valaistulla terassilla.

Tuomiokirkon viereinen baari - kannattaa rohkeasti etsiä ruokapaikkoja myös sivukujilta.

Milanossa on paljon vesiposteja, joissa voi täyttää juomapullon.

Tuomiokirkko ja shoppailu

Milanon nähtävyyksistä ykkönen on tuomiokirkko eli Duomo. Tämän goottilaistyylisen katedraalin lähistöllä parveilee ihmisiä aamusta iltaan. Lähellä sijaitsee myös luksusostoskeskus Galleria Vittorio Emanuele II, josta löytyy muodin huippumerkkiliikkeitä Versacesta Cucciin ja Louis Vuittoniin. Duomon alueella on myös tavallisen kaduntallaajan kukkarolle sopivia kauppoja. Jos shoppailu kiinnostaa, myös päärautatieaseman kaupat kannattaa koluta.

Meitä innosti Milanossa kaduilla käveleminen ja kaupungin ilmeen ihmetteleminen. Jo ensimmäisenä iltana sain jalkapohjani tuleen kävelykilsoista kesäkengillä. Heinäkuussa Milanossa on monesti hellettä, ja emme mekään kantaneet mukana pitkähihaisia vaatteita. Onkin helppo ymmärtää Italian niukkaa kesämuotia.

Duomon edustalla on aina paljon ihmisiä, ja se on suosittu kuvauspaikka.

Capan valokuvat

Milanon ehkä kuuluisin taidenähtävyys on Leonardo Da Vincin fresko ”Pyhä ehtoollinen”, joka sijaitsee Santa Marie delle Crazien kirkossa. Jos haluaa ostaa museosta lipun ja varata ajan freskon näkemiseen, liput pitää ostaa viikkoja, jopa kuukausia aikaisemmin netistä. Me emme tätä muistaneet, ja koska turistifirmat tarjosivat vain ylikalliita kierroksia, jätimme ”Pyhän ehtoolliseen” seuraavaan kertaan. Tutustuimme sen sijaan valokuvaaja Robert Capan ikonisiin mustavalkokuviin Museo Diocesanossa. Capa tunnetaan erityisesti sotavalokuvistaan, mutta hänen kameransa on tallentanut paljon muutakin.

Robert Capan valokuvassa on hänen kumppaninsa kuvajournalisti Gerda Taro.

Ihanat vanhat ratikat

Suosittelen myös hyppäämistä raitiovaunuihin, joista osa on vanhanaikaisia ja erittäin tunnelmallisia. Me bongailimme näitä oldstyle-ajoneuvoja, ja pääsimme onneksi kyytiinkin. Ratikat ovat huomattavasti hitaampia kuin metro, mutta ne toimivat samalla ikkunana kaupunkiin. Lippujen ostaminen on helppoa luottokortin lähimaksuominaisuudella. Metrossa ja raitiovaunuissa löytyy erikseen lukijat, joihin näytetään omaa korttia. Erittäin kätevää!

Milanossa vierailevalle voin suositella rohkeaa poikkeamista pienemmille kaduille pois turistialueilta ja ruokailemista ravintoloissa, joissa paikallisetkin käyvät. Erikoiskahvit ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, jos ostaa ne katukahviloista eikä ketjukahviliikkeistä. Meidän hotellimme lähellä oli esimerkiksi erinomainen pikku kahvila Green Cafe, jossa pari cappucinoa mukaan otettuna maksoi kolme euroa.

Green Cafesta sai erinomaista cappucinoa - ja edullisesti!

Aamulenkin ihanuus!

Kohti Alppeja

Sunnuntaina sanoimme heipat Milanolle ja matkustimme junalla takaisin Malpensan lentokentälle. Siellä hyppäsimme muiden SporttiOravien leiriläisten kanssa tilausajobussiin, joka vei meidät Sveitsin kautta Livignoon. Kun alppimaisemat kokee kerran kesässä, niitä jaksaa aina ihmetellä. Lumihuiput, vuoripurot, vesiputoukset ja alppiruusut – eihän niihin ehdi kyllästyä.

Olen käynyt Livignossa neljä kertaa. Viime kesänä meillä oli pienellä porukalla omatoimileiri. Tuolloin oma treenaminen oli astetta kevyempää, sillä olin jo silloin jonossa sydänoperaatioon. Minulle tehtiin avoleikkaus kuitenkin vasta tämän vuoden helmikuussa, joten tänäkin kesänä treenasin Livignossa iisimmin – tällä kertaa sydänkuntoutujana.

Livignon keskustaa.

Maltillista menoa

Teinkin viikon aikana omia kevyitä lenkkejä ja osallistuin sovelletusti leirin harjoitteluohjelmaan. Tänä kesänä en lähtenyt lainkaan tunkkaamaan vuorille, vaan valitsin kevyemmät tasaiset reitit laakson pohjalla. Toki yksi polkujuoksu mahtui ohjelmaan - täytyyhän sitä kerran kesässä juosta myös poluilla. Ehdin myös käydä testaamassa pari kertaa urheilukentän mondoa. Lisäksi ostin leirin alussa viiden kerran kuntosalirannekkeen läheisen Aquagrandan sporttikeskukseen, jossa on myös uinti- ja vesijuoksumahdollisuus.

Vaikka olen sydänkuntoutuja, minulla ei ole mitään rajoitteita. Mutta kun takana on neljän kuukauden totaalinen juoksutauko, harjoittelussa on edettävä proggressiivisesti. Sanoinkin ennen leiriä, että kyllä sydämeni kestää, mutta jalat välttämättä eivät. Juoksuvauhdeissani on myös vielä matkaa entiseen, joten malttia täytyy pitää vauhdinkin kanssa.

Ensimmäisellä polkujuoksulenkillä.

Vesiputouksella.

Hotelli Lanzin täysihoidossa

Majoituimme leiriläisten kanssa tänäkin vuonna Hotelli Lanziin, joka sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Livigno-järvestä. Meillä oli täysihoito, joten söimme aamupalan, lounaan ja päivällisen hotellissa. Tämä helpottaa huomattavasti treenikeskeistä elämää, kun aikaa ei kulu siihen, että mietitään mitä syödään ja missä. Lisäksi Lanzin ruuissa on hyvä hinta-laatusuhde eikä yhtenäkään iltana tarvinnut mennä nälkäisenä nukkumaan. Pari kertaa ehdimme viikon aikana käydä myös joen toisella puolella olevan meijerin eli Latterian kahveilla ja jäätelöillä – sekin on yksi perinteemme näillä reissuilla.

Jos joku ei ole käynyt Livignossa, olennaista on sinne matkustaessa tietää, että se sijaitsee noin 1816 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että hengitysilma on ohuempaa, mikä on huomioitava harjoittelussa. On hyvin yksilöllista, miten ihmiset sopeutuvat korkeaan paikan harjoitteluun.

Latterian cappucino caramel.

Keulimista mondolla

Sydänkuntoutujana tarkkailin tietenkin harjoittelusykkeitä ja yönaikaista keskisykettä tavallista kiinnostuneempana. Tein myös ennen leirille lähteämistä treenin, jossa verestäni otettiin laktaatit. Sydämeni toimii nykyään eri tavalla kuin aikaisemmin, joten syke on huono mittari harjoittelussa. Laktaatin avulla pystyimme määrittelemään nykyiset aerobisen kynnyksen ja VK1-alueen vauhdit merenpinnan tasolla. Ne antoivat suuntaviivat myös korkean paikan harjoittelulle. 

Livignossakin otin laktaatit vauhtikestävyystonneja juostessani, mutta sähläsin liuskojen kanssa, joten mitään kovin varmaa dataa en saanut. Sen kuitenkin tiedän, että kuudesta tonnista kaksi viimeistä keulin, koska juokseminen mondolla oli niin kivaa – ja helppoakin. Oma hengitykseni toimi siis hyvin ohuessa ilmanalassa. 

Ratatreeniporukka lempipaikassaan.

Sokerina pohjalla Stralivigno

Harjoittelun, syömisen ja palautumisen lomassa ehdin käydä shoppailemassa muutamat sortsit sekä perinteiset Desiqual-mekot. Livignossa on mukavat ostosmahdollisuudet. Alkoholi, tupakka ja hajuvedet ovat edullisia, ja myös design-vaatteita saattaa saada tavallista halvemmalla. Luonnollisesti tarjolla on paljon vuorille sopivaa retkeily- ja vaellusvaatetta ja jalkineita.

Niin kuin aina hyvässä seurassa myös aika juoksi – ja ennen kuin tajusinkaan, leiri oli loppumetreillä. Viimeisenä kokonaisena leiripäivänä olimme kannustamassa leiriläisiä, jotka osallistuivat Stralivigno-puolimaratonille. Kannustajana kisafiilis tarttui itseenikin. Päätimme sisareni kanssa juosta ensi kesänä kyseisen kilpailun parikisana, jos vain osumme sopivaan aikaan paikan päälle.

Sillä kun olen jo kolme kertaa palannut Livignoon, palaan varmasti vielä jatkossakin!

Leiriläiset yhteiskuvassa!