tiistai 5. helmikuuta 2019

Kuoleman jälkeen

Matti Nykänen 17.7.1963 - 4.2.2019. Kuva: Wikipedia.


Pari minuuttia Facebookissa riitti. Yhdessä yössä Matti Nykäsestä oli tullut kansallissankari, jota kehuttiin ja ylistettiin. Ei näkynyt jälkeäkään pilkkaavista meemeistä, jossa Nykänen istuu pyörätuolissa, ja kuvassa on jokin naseva ryyppyputkeen liittyvä teksti. Somen valtasivat Matin lapsenkasvoiset kuvat mäkihyppytornissa, sen juurella, sinne menossa tai Matti poseeraamassa mitaliensa kanssa. Muistettiin menestyjä, mutta ei haluttu muistaa mitään muuta.

"Kuolleista ei saa puhua pahaa." Ehkä lauseeseen liittyy ajatus ihmisarvon kunnioittamisesta. Kuolema kuittaa pelivelat ja pahat puheet. Ei ole enää merkitystä. Mutta miksi niin monesti muistopuheissa ja -kirjoituksissa unohdetaan ihminen, ja tuodaan esille vain hänen hyvät tekonsa, menestyksensä? Kun koko eletyn elämän summa on jotain muuta.

Kaarina Hazard kirjoitti 2010 ex-kansanedustajasta ja nyrkkeilijästä Tony Halmeesta tämän kuoleman jälkeen aika roisisti Iltalehteen. Hazardin tekstin terävin kärki osuu juuri siihen, miten Halmeesta tehtiin lähes messias tämän kuoltua. Joidenkin mielestä Hazard ei kunnioittanut tekstissään edes kuolemaa, vaan antoi palaa - sillä seurauksella, että Julkisen sanan neuvosto antoi Iltapäivälehdelle kirjoituksesta huomautuksen - ja Hazard sai potkut. (Kirjoitus löytyy edelleen netistä googlettamalla.)

Uran jälkeen kaiken kansan Matista tuli kaiken kansan sirkushevonen, jonka tanssia ja laulua seurattiin ilkkuvin ilmein kaljatuoppi kädesssä lavan reunalla tai kuppilasta iltapäivälehtiä lukien. Seiskaan ilmestyi tuon tuosta juttuja Matin elämästä, eivätkä ne olleet ylistyslauluja. Toki Matti taisi itsekin hyötyä taloudellisesti noista jutuista. Dokaaminen, pahoinpitelyt ja parisuhderiidat eivät kuitenkaan tee kenestäkään kansallissankaria - tai jos tekevät, jotain on todella pahasti pielessä.

Matti Nykänen on kiistatta yksi maailman parhaita mäkihyppääjiä, vieläkin, kuolemansa jälkeen. Tuollainen menestys tuskin osuu kohdalle ilman jonkinlaista lahjakkuutta mutta vaatii myös aitoa intohimoa. Hypätessään Matti tiesi, mitä teki. Ikävä kyllä sama varmuus ei näyttänyt ulottuvan muuhun elämään. Hazardin tavoin ihmettelen sitä, miten yhdessä yössä elämän kuluttamasta ja viinapirun kanssa taistelevasta miehestä tuli somen sankari.

Oma kirjonsa ovat Matin lukuisat lausahdukset, joita alettiin nimittämään nykäismeiksi. "Ehkä otin, ehkä en", "jokainen tsäänssi on mahdollisuus", "fifty-siksty". Näille olen itsekin hymähdellyt ja joskus jopa sujuvasti lainannut, kuitenkin tietäen, ettei niiden takana ole tietoisesti kieltä taitavasti käyttävä sanaseppo vaan jotain muuta.

Omilla maratonajoillani minusta ei tule koskaan kansallissankaria, jonka huikeita juoksuja muistetaan iltapäivälehtien sivuilla ja somessa. Jos joku kirjoittaisi minusta joskus muistokirjoituksen, toivoisin, että kirjoittaja edes yrittäisi olla rehellinen. "Hän rakasti juoksemista, jopa niin, että unohti välillä kaiken muun." "Hän sanoi suoraan eikä yrittänytkään olla loukkaamatta." Hän arvosti rehellisyyttä, mutta valehteli itsekin." "Hän oli ihminen."







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Maasto on raastoa!"

Peltopätkällä SAUL:in SM-maastojuoksukisassa Janakkalassa. Ilmoittauduin mukaan SAUL:in eli Suomen Aikuisurheiluliiton SM-maastojuok...