Kunniatehtävä jänisjuoksijana

Olin kanssajuoksijana sisarelleni puolimaratonilla viime lokakuussa Vantaalla. Hyvin meni!

Sain kunniatehtävän toimia jäniksenä takapirun asiakkaalle, joka juoksi puolimaratonin Ilmala–Mäkkylä-reitillä viime lauantaina. Tämä puolimaraton ei ollut virallinen kisa, vaan kahden juoksijan vedonlyöntiskaba, jossa sallittiin jäniksen mukaantulo kesken matkan.

Minun osuuteni alkoi, kun matkaa oli juostu noin 11,1 kilometriä. Lähdin jänistelemään kisaajaa Ilmalasta ja juoksisin hänen kanssaan loppumatkan eli viimeiset 10 kilometriä.

Suunnitelmamme oli juosta noin 4.30-vauhtia, mikä on itsellenikin kova vauhti. Oma puolimaratonennätykseni on 1.35.32, joka on juostu vauhdilla 4.31. Saisinkin jänisjuoksusta hyvät speksit kesän testijuoksujani varten.

Jos 4.30-vauhti olisi rallattelua, kiristäisimme ensimmäisen yhteisen vitosen jälkeen vauhtia jopa 4.20:een, mikä onkin jo omaa kympin enkkavauhtiani. Joten ei ihme, että lauantaiaamuna myös minua jännitti.

Juoksukuviot selviksi

Olen ollut kerran aikaisemmin jäniksenä sisarelleni puolimaratonilla Vantaalla. Tuolloin roolini oli pikemminkin olla kanssajuoksija ja tsemppari. Koska tunnen siskoni, osasin lukea hyvin hänen juoksuaan, ja kommunikointiimme ei juuri sanoja tarvittu. Jänistely onnistui erinomaisesti, ja sisareni teki uuden ennätyksen.

Onkin ihan erilaista lähteä jänistelemään juoksijaa, jota en ole koskaan tavannut. Halusinkin olla hyvissä ajoin kisapaikalla, jotta ehtisimme sopia juoksukuviot rauhassa.

Ilmala–Mäkkylä-reitillä järjestettiin samana lauantaina myös lisenssijuoksijoille tarkoitettu virallinen kympin kisa, joka alkoi puolilta päivin. Radan varressa olikin pienen urheilujuhlan tuntua, kun pyöräilin paikalle. Ehdin katsoa kympin lähdön ja kannustaa tuttuja.

Juoksija, jota jänistelin, tuli omalta verkaltaan ja alkoi valmistautua itse kisaan. Koska päivä oli aurinkoinen, suosittelin hänelle kevyimmät vaatteet, mitä kassista löytyi. Tiesin, että matkasta tulisi hikinen. Kun jänisteltäväni lähti kohti omaa starttiaan, minä kävin puskapisillä ja aloin tehdä omia verryttelyjäni.

Päivän sää. Olisin juossut mieluummin vesisateessa... 

Ensimmäinen kilometri hieman liian kovaa

Tällä kertaa olin valmistautunut aurinkoiseen juoksusäähän paremmin kuin Pyhtään SM-puolimaratonilla huhtikuussa. Join aamusta alkaen tavallista enemmän vettä, ja minulla oli vesipullo mukana kisapaikalla. Join myös ennen kisaa pieniä hörppyjä ja kaadoin vähän ennen omaa starttiani loput vedet päähäni.

Sain jänisseurakseni myös juoksukaverini, joka tuli tekemään radan varteen omaa vauhtikestävyysalueen harjoitustaan. Sovimme, että aloitamme yhdessä, mutta hän kiristäisi sitten vauhtiaan, ja me ottaisimme hänestä peesin, jos vauhti olisi meille sopiva. Minä juoksisin tietenkin jänisteltäväni ehdoilla.

Odotimme hyvissä ajoin lähtöviivalla kilpailijaa. Kun tuttu hahmo sinisessä t-paidassaan tuli kääntöpaikalle, lähdimme yhdessä matkaan. Tässä vaiheessa vedonlyöntijuoksijat olivat vielä samassa porukassa. Lähdimme aika reippaasti liikkeelle tuoreilla jaloilla. Oma juoksuni tuntui alusta saakka todella kevyeltä.

Jänisteltäväni oli urakoinut jo yli puolet matkastaan. Hän huuteli, että pidetään vauhti 4.35:ssä. Otin kuitenkin ensimmäisen kilometrin pikkuisen liian kovaa, kellon mukaan aikaa kului 4.28. Olin jotenkin niin asennoitunut 4.30-aloitukseen, että kilsa meni jäniksen innolla.

Kisavauhdin säätämistä

Kun juostaan puolimaratonia omilla limiteillä ja kohtuullisen hikisessä kevätsäässä, reissu ei ole helpoin mahdollinen. Aistin jänisteltävästäni, että töitä tehtiin juoksun eteen. Pudotin hieman vauhtia. Toinen kilometri 4.38. Kolmas kilometri mentiin hieman rivakammin johtuen alavasta pätkästä, ja vauhti oli noin 4.33. Tässä vaiheessa edessä juokseva kaverini meni jo omia menojaan. Meidän ei kannattanut lähteä hänen peesiinsä, vaan juosta omaa juoksuamme. Jänisteltäväni juoksi voitosta ja rahapalkinnosta, ja minun tehtäväni oli auttaa häntä tässä tavoitteessa.

Vitosen kääntöpaikalle tulimme noin 4.40-vauhtia. Jänisteltäväni sai takapirulta juomapullon matkaan, ja hörppyjen jälkeen minä otin sen kannettavakseni. Viisi kilsaa aurinkoisella asvalttipäällysteisellä kevyenliikenteenväylällä oli tehnyt tehtävänsä: minullakin oli kuuma ja sykkeet alkoivat nousta. Juoksu oli kuitenkin edelleen hämmentävän kevyttä. Varmistin, onko 4.40 hyvä tahti. Se sopi.

Kun juoksimme takaisin kohti Ilmalaa, myös vedonlyöntikaveri tuli vastaan. Hän oli tippunut kyydistämme. Huusin hänellekin tsempit ja keskityin omaan tekemiseeni. Jänisteltäväni toivoi, että kiristäisimme hieman vauhtia. Kuudes kilsa menikin hienosti aikaan 4.37.

Ilmalasta Mäkkylään kulkeva kevyenliikenteenväylä toimi myös oman kotiratamaratonini näyttämönä viime vuoden toukokuussa.

Voiton varmistelua

Jäljellä olivat viimeiset neljä kilometriä. Aurinko porotti, hiki virtasi. Pidin vielä kiinni noin 4.35-vauhdista, mutta välimatkaa alkoi kertyä turhan paljon. Pudotin vauhtia ja ajattelin, että nyt on tärkeintä tsempata juoksija maaliin. Takapiru ajoi pyörällä ohi ja kertoi, että kaulaa vedonlyöntikaveriin on kaksi ja puoli minuuttia.

Jänisteltäväni teki varmaa työtä, vaikka näin miten kovilla hän oli. Ryhti ja askel pysyivät kuitenkin hyvinä. Ohjeistin häntä juoksemaan varjoisilla paikoilla, ojensin juomapulloa ja höpöttelin omiani. Seitsemäs kilsa meni vahdilla 4.47. Kisakaveria ei näkynyt, joten voiton varmistamisesta tuli tärkein tehtävä. Kahdeksas kilsa 4.58.

Vedonlyöntikaksikolla oli paljon kannustajia reitin varrella. Osa pyöräili hetken matkaa kansamme ja kertoi tilannetietoja. Välimatka kaksikon välillä kasvoi. Jänisteltäväni vilkuili taakseen, mutta mitään uhkaa ei enää ollut. Viimeiset kaksi kilometriä maaliin. Tässä vaiheessa olin aistivinani hänessä jo pientä helpotusta. Ensimmäiset tuuletukset. Yhdeksäs kilsa vahvasti ja varmasti aikaan 4.57.

Oli sovittu, että kaikki jänikset lopettavat työnsä noin 500 metriä ennen maalia. Otimme vielä viimeisen ylämäen yhdessä, ja pysähdyin mäen päälle huutamaan tsempit. Oma osuuteni oli tehty. Jatkoin matkaa pienen breikin jälkeen ja seurasin katseellani jänisteltäväni menoa kohti maalia. Myös juoksukaverini, joka lähti kanssamme matkaan, tsemppasi kisaajaa. Hieno hetki!

Psykologinen käänne

Oma keskivauhtini matkalla oli lopulta 4.45. Jänistelystä tuli myös minulle hyvä vauhtikestävyysalueen treeni. Matkaa kertyi lähes kymppi.

Maalissa harmittelin hieman liian kovaa aloitustani, mutta yksi kannustajista totesi, että se oli hyvä psykologinen veto, sillä vedonlyöntikaksikon toinen osapuoli tipahti tässä kohtaa vauhdistamme. Tämä tieto oli tietenkin minulle huojennus.

Porukka jäi ottamaan juhlajuomin vastaan vielä kaksikon toista juoksijaa. Lopullinen kaula miesten välillä kasvoi yli seitsemään minuuttiin, sillä toinen juoksija oli kärsinyt loppumatkan aikana krampeista. Jänisteltäväni loppuaika maalissa oli 1.40.30.

Luottotehtävä

Minä lähdin juoksemaan vielä kuuden kilsan verkkoja, sillä päivän kilometritavoite oli 20. Sain seurakseni sisareni, joka oli tullut kisapaikalle. Kuusi kilsaa hujahtikin nopeasti pupufiilareissa: olin elänyt niin toisen juoksijan tekemistä, että oma juoksu oli sivuseikka.

Jäniksen tärkein tehtävä onkin juosta jänisteltävänsä juoksua, ei omaansa. Jänisjuoksijana toimiminen on aina myös kunniatehtävä. Joku antaa ikään kuin oman kisansa osittain sinun käsiisi. Kyseessä on siis luottotehtävä. 

Kotona jääkaapissa odotti oma juhlajuomani. Eikä se ollut porkkanamehua.

Pupun palkintojuoma.