Miss You, Ellie

Se, miksi kirjoitan tätä juttua, johtuu Ellien ”hymystä”. Ellie Miller (Olivia Colman) on ylikonstaapeli Broadchurch-nimisessä brittiläisessä rikossarjassa, jonka kolme tuotantokautta ahmin Netflixistä muutamassa viikossa.

Olen siitä saakka, kun luin yläasteella Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa (nykyisin Eikä yksikään pelastunut), ollut brittiläisen dekkariperinteen ystävä. Näissä murhatarinoissa pohditaan motiiveja ja murhaajan psyykkisiä ulottuvuuksia. Yleensä murhan tehnyt henkilö paljastuu yhdistelemällä erilaisia johtolankoja ja vihjeitä ja keskeisellä sijalla on etsivän lähes ylivertainen älyn käyttäminen.

Broadchurch on rikossarja, joka on esitetty ensimmäisen kerran vuonna 2013. Vaikka se kuuluukin eri genreen kuin perinteinen brittiläinen arvoitusdekkari, se lainaa jotakin tästä traditiosta. Tapahtumat sijoittuvat melko suljettuun yhteisöön, Broadchurchin pikkukaupunkiin Englantiin. Poliisien työtä kuvataan melko arkisestikin eikä heitä esitetä niin tomppeleina, että paikalle pitäisi kutsua Sherlock Holmes tai Hercule Poirot. Ellie ja rikoskomisario Alec Hardy uppoutuvat 11-vuotiaan pojan murhan tutkimiseen: pohtivat motiiveja ja johtolankoja. Melkein kuka tahansa kyläläinen voisi olla mahdollinen murhaaja.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt tv-sajoista tai kirjoista, joissa murjaaja selvitetään uusimman laboratorio- ja rikospaikkatekniikan avulla. Liian helppoa. Minua eivät myöskään kiehdo väkivallalla mässäily, veriset yksityiskohdat tai liiallinen raadollisuus, joka on varmasti totuuttakin silotellumpaa. En myöskään lämpene liian hyvännäköisille rikospaikkatutkijoille, vaikka kaunes ja äly voivatkin asua samassa henkilössä. Jos tämä kaunis/komea tutkija vielä selvittää murhan laboratoriossa ja DNA:n perusteella, voi miten tylsää!

Pidän siistimmistä murhista. Ja niitä tapahtuu kirjoissa ja tv-sarjoissa, joita ratkovat Hercule Poirotin, Sherlock Holmesin ja Neiti Marplen nykyaikaiset vastineet, joista on riisuttu liiallinen älykkyys ja friikkiys. Nerot eivät ole enää muodissa. Sen sijaan elliemillerit uhraavat arkensa ja melkein elämänsäkin tapauksen selvittämiselle. (Olen toisinaan hyvin kateellinen näille aamuyöllä puhelinsoittoon herääville hahmoille, jotka raahautuvat murhapaikalle kahvimukit käsissään ja sen jälkeen heittäytyvät tutkintaan kaksisataaprosenttisesti, ja jotka eivät tunnu nukkuvan koskaan. Itselle kun kelpaavat päiväunet aina, kun se on mahdollista.)

Ellie Miller - joka ei ole yliälykäs, yksin viihtyvä neuroottisen tarkka etsivä, vaan perheenäiti, puhelias, arkinen ja viehättäväkin toki, mutta mieluummin badhairday-lookilla töihin lähtenyt kuin juuri tukkansa kihartanut. Ellie Miller, jonka väsyneisiin silmiin ja epäterveellisiin eväisiin on helppo uskoa. Ja Ellien ”hymy”. Hän väläyttää sen usein niissä tilanteissa, joissa hän ei oikein tiedä, miten pitäisi olla. Hän on ehkä juuri tajunnut, että keskustelukumppani valehtelee tai peittelee jotain. ”Hymy”, joka on ehkä enemmän pieni irvistys: hampaat esillä, väkinäinen ja joka ei ulotu silmiin asti. Ilme, joka otetaan silloin, kuin ei oikein tiedetä, miten pitäisi olla tai halutaan näyttää sille, ettei mukamas ymmärretty jotain, mitä toinen juuri sanoi tai  paljasti. ”Hymy” joka ei ole mikään pikku juttu, sen tietävät kaikki Mona-Lisa-maalausta joskus katsoneet.

Tällaiset pienet yksityiskohdat näyttelijän työssä hyvin käsikirjoitetussa, tehdyssä ja tuotetussa sarjassa vetoavat minuun. Koukuttavat. Saavat minut katsomaan vielä vielä yhden jakson, vaikka tiedän, että seuraavanakin aamuna on aikainen herätys. Ei koukuta ne kuuluisat pienet harmaat aivosolut, ei hyvännäköinen varsi tai rikostekniikan uusimmat innovaatiot. Vaan loistavasti rakennettu hahmo, jonka voisi kuvitella asuvan naapurissa.

Tyhjiö iski, kun Broadchurchin tuotantokaudet oli katsottu. Mitä nyt. Netflix tarjoaa muita samankaltaisia sarjoja. Muutamalle annoin mahdollisuuden, vaikka ikävöinkin Ellietä, Broadchurchin miljöötä ja henkilöitä. The Fall, jota tähdittää Salaisista kansioista tuttu Gillian Anderson, sai minulta aikaa kahden jaksoin verran – sen jälkeen pelkästään ällötti. Sarjamurhaaja oli ahdistava, murhasi helppoja saaliita eli yksinasuvia naisia ja koko sarjassa oli vain yksi ns. tervejärkiseltä vaikuttava ihminen, hänkin sarjamurhaajan vaimo. Enkä edes paljasta mitään olennaista, sillä murhaaja on tiedossa alusta alkaen. Näin katsojalta vielä viedään mahdollisuus spekuloida murhaajan henkilöllisyydellä.

Vain Ellie pystyisi täyttämään tyhjiöni – mutta neljättä tuotantokautta ei ole luvassa. Sarjan luoja ja käsikirjoittaja Chris Chibnall on sanonut sen suoraan: "That is it and there will be no more after this one, absolutely."

Miss You, Ellie!