Kaduilla Kallion

Sofi Oksasen teoksessa "Norma" on tuttuja paikkoja Kalliosta.


"Hän viihtyi Kalliossa, joka hyväksyi elämän kaikki laidat ja jossa nimettömyys oli sallittua, näillä kulmilla kukaan ei kytännyt."



Dekkariputken jälkeen luin Sofi Oksasen teoksen Norma, joka on eräänlainen jännäri. Päähenkilön äiti on kuollut, ja Norma hakeutuu töihin kampaamoon, jossa hänen äitinsä oli ollut töissä. Selvittääkseen mitä tapahtui. Kampaamo sijaitsee Kalliossa.

Ulkomaalaisten dekkareiden jälkeen on kiva "kulkea" omilla huudeilla. Kun Norma tilaa viiniä Hilpeän hauen terassilla, sijoitan hänet tummille kalusteille Vaasankadun laidalla. Samassa baarissa olen juonut ipaa tai apaa ja juoruillut ystävieni kanssa.

Sörnäisten metroasema ja Kurvi, oman perusarkeni näyttämöt. Tosin vain ohikulkupaikkoina, harvoin jään hengailemaan Vaasanaukiolle (virallisesti Vaasanpuistikko), jota kutsutaan myös Piritoriksi ja Ikuisen vapun aukioksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja varsinkin perjantai-iltapäivisin kaksi jälkimmäistä kuvaa tunnelmaa, ehkä enemmän juhlan varjoisampaa puolta.

Kotikatujeni rösöisyys viehättää. On kulkijoita, joiden elämäntarinaa ei voisi kuunnella itkemättä. Ja niitä toisia. Joiden tarinassa ei ole mitään kuultavaa. Tasapainottamassa. Pieniä kivijalkakauppoja, eettisiä vaatteita, ketjuttomia kahviloita. Stripparimestoja. Joka kadulla kapakka.


Yön äänet kaikuvat eri tavalla kuin aamujen.
Sanovat sitä elämäksi, ja jos ei kestä, voi muuttaa maalle.


Kesällä nukun tulpat korvissa, ja siitä huolimatta lähes joka yö käyn sulkemassa makkarin ikkunan. Yön äänet kaikuvat eri tavalla kuin aamujen. Sanovat sitä elämäksi, ja jos ei kestä, voi muuttaa maalle. Jokakesäiset katutyöt ja -puhdistukset kiristävät pinnaa monotonisella kolinallaan perusbaarikärpästä enemmän.

Joskus öisin jään kuuntelemaan, onko jollakin hätä, oikea. Harvemmin kuitenkin. Ei se taida kuitenkaan olla kyttäämistä, vaan perusvälittämistä tai uteliaisuutta. Kertaakaan ei ole tarvinnut puuttua kadun elämään.

On lokkeja, niitä jotka taistelevat alkuillasta hyvin humaltuneen maahan tipahtaneesta roskaruokasatsista. Joku kuvaa episodia terassilta. Hyvin humaltunut ei kiroa, vaan tanssii lokkien kanssa. Joogakahvilan ulkopöydällä kaksi nuortajakaunista syö raakakakkua.

Ihmiset ovat loppujen lopuksi kaikkialla melko samanlaisia. Kalliossa ja Kruununhaassa. Helsingissä ja Vantaalla. Kaikkialta löytyy niitä eri-ikäisiä, jotka muistavat pitää ovea auki muillekin kuin itselleen, jotka eivät parkkeeraa koko perhettään tukkimaan lastenrattaineen lounaspaikan kulkureittejä, jotka tietävät, ettei tervehtimättömyys ole coolia, vaan junttia. Jotka tietävät, että hyvä käytös on muiden huomioon ottamista.


Ystäväni kertoi olleensa Gotlannissa kesälomallaan. Siellä kuulemma lapsetkaan eivät huutaneet. Muutan ehkä Visbyyn. Sitten kun en enää kestä Kallion kuhinaa.



Etsi kuvasta nälkäiset lokit!







Kommentit