Babylon Berlin – lähes täydellinen sarja

Achim von Borries, Liv Lisa Fries, Peter Kurth. Kuva: Wikimedia.

Ristiriitaiset henkilöhahmot

Babylon Berlin -tv-sarjan keskeiset henkilöhahmot ovat ristiriitaisia ja sen takia uskottavia, koska harvoin niinkin monimutkainen olento kuin ihminen on esimerkiksi aina oikeamielinen, rehellinen ja ystävällinen. Etenkin rikoskomisarion Gereon Rathin (Volker Bruch) kollega Bruno Wolter (Peter Kurth) venyy toisaalta sikamaisuuksiin ja toisaalta empatiaan (ensimmäisen tuotantokauden jaksoissa). Sarja on edelleen nähtävissä Yle Areenalla (26.3.2019).

Toisen tuotantokauden jaksoissa roolit tiivistyvät, hahmot ovat edelleen ristiriitaisia, mutta se, kuka ”taistelee” kenenkin joukoissa, alkaa selvitä. Henkilöhahmot ovatkin mielestäni kiinnostavampia juuri ensimmäisellä tuotantokaudella (jaksot 1-8), koska ne eivät ole niin selkeästi joko hyviä tai pahoja.

Nuori berliinitär Charlotte Ritter (Liv Lisa Fries) on oppinut elämään kaupungin säännöillä - pää pystyssä kaiken paskan keskellä, kadottamatta inhimillisyyttään ja olemalla aivan liian nuori katkeroitumaan. Hän myös uskaltaa haaveilla, vaikka turpaan tulee ja kovaa. 

Gereon Rath kärsii sodanjälkeisestä hermostollisesta traumasta, jonka hän pyrkii salaamaan, koska poliisihan ei voi olla missään tilanteessa heikko. Kylmäpäinen hahmo haavoittuvaisuudestaan huolimatta - ja ehkä juuri siksi.

Yksi lempihahmoistani on Aleksei Kardakov, venäläinen vallankumousaktivisti ja viulisti, joka tuntuu olevan kuolematon, ainakin ensimmäisellä tuotantokaudella. Toisen tuotantokauden jaksoissa Kardakovin tarina ei ole enää samalla tavalla keskiössä.

1920-luku

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920-luvulla naiset kävivät yhä useammin töissä, leikkasivat hiuksensa ja alkoivat elää itsenäisempää elämää. Alkoi hahmottua moderni nainen, josta hyvä esimerkki on juuri Babylon Berlin -sarjan Charlotte. Jos saisin elää yhden vuorokauden jossakin muussa kuin omassa ajassani, 1920-luku olisi yksi varteenotettava vaihtoehto.

Yksi keskeinen tapahtumapaikka on yökerho Moka Efti, jolle löytyy myös esikuva todellisesta 1920-luvun Berliinistä. Sarjassa ravintolassa esiintyy vetäviä artisteja ja ihmiset tanssivat ja juovat kuohuvaa kuin viimeistä päivää tai syövät gurmeeruokaa tyylikkäässä ruokasalissa. Alakerrassa on luksusbordelli. Mikä olisikaan parempi paikka paeta todellisuutta niille, jotka siihen kykenevät.

Art deco -tyyliä. Kuva Wikimedia.

Sisutuksessa näkyy art deco, esimerkiksi monissa sisätilojen tapeteissa. Olen aina pitänyt art deco -tyylisuunnasta kaikkine tyyliteltyine koukeroineen, koska se on harvoin liian suoraviivaista ja tylsää. Art deco on kiehtovaa kuin elämä itse - ja etenkin 1920-luku. Yksityiskohdissa näkyy, että sarja on tehty euroja säästelemättä ja se vakuuttaa ja vaikuttaa.

1920-1930-luvuilla Saksassa toimi myös taide- ja arkkitehtikoulu Bauhaus, joka loi pohjan
modernille arkkitehtuurille ja muotoilulle. Vaikka en olekaan mikään muotoilu- ja arkkitehtuuriasiantuntija, uskallan väittää, että myös Bauhausin vaikutus näkyy sarjan lavasteissa. (Nykyisin monet liittävät Bauhaus-nimen saksalaiseen rakennusalan tavarataloketjuun. Näillä kahdella Bauhausilla ei ole juuri mitään muuta yhteistä kuin synnyinmaa.)

Musiikki

Olen aina osannut nauttia musiikista, vaikken tiedä tuon taivaallista nuoteista ja osaan hoilata koulussa suvivirret ja joulubiisit sujuvasti vähän sinne päin. Babylon Berlin -sarjassa on mielettömän hienoja kohtauksia, joissa musiikille annetaan tilaa. 

Kun Svetlana Sorokina alias Nikoros (Severija Janusauskaite) esittää kappaleen Zu Asche zu Staub, ei voi kun ihailla musiikin kasvavaa voimaa ja sitä, miten se vie mukanaan. Visuaalisuus on kohdallaan ja esitys on kuin musiikkivideo, joka kuitenkin sopii kokonaisuuteen eikä jää irralliseksi. Kappale on myös sarjan tunnusbiisi. 

Lisää musiikkiin liittyviä hienouksia voi kokea katsomalla koko sarjan. Spotify-musiikkipalvelussa on myös kuunneltavana sarjan musiikki, mutta yksi keskeinen elementti jää pois, kun musiikki ei yhdisty visuaalisuuteen.

Miksi Babylon?

Sarjan nimi herättää mielenkiinnon heti. Se kertoo toisaalta, mihin tapahtumat sijoittuvat. Hämmentävä ja samalla niin kiehtova on sana Babylon, mihin kaikkeen sillä halutaankaan viitata? Babylon eli Baabel oli kaupunki Mesopotamiassa Eufratin varrella, nykyisessä Irakissa.  Se oli kaupan, hallinnon ja uskonnon ja kulttuurin keskus. Wikipedian mukaan kaupungin nimi juontuisi sanoihin, jotka tarkoittavat jumalan porttia.

Babylon löytyy myös Raamatusta, moni muistanee kertomuksen Baabelin tornista, jonka ihmiset halusivat rakentaa tavoittaakseen taivaan ja niinpä jumala sekoitti ihmisten kielen – ja torni jäi rakentamatta. Babylon on myös joissakin yhteyksissä ajateltu olevan tila, joka kuvaa länsimaisen yhteiskunnan rappiota.

Babylon Berlin näyttää berliiniläistä elämää monelta kantilta, ei vain Moka Eftissä bailaavien varakkaiden, vaan myös niiden, jotka työskentelevät alakerran bordellissa, ovat köyhiä tai vallankumouksellisia. 1920-luku ei ollut kaikille juhlaa, vaikka niin voisi kuvitella avatessaan oven Moka Eftiin. Berliini on monikasvoinen riippuen siitä, kenen vinkkelistä katsoo.

Babylon Berlin on loistavasti käsikirjoitettu, kuvattu ja tehty sarja. Totta kai sitä katsoessaan tajuaa tuijottavansa lavastettua 1920-lukua, jota on väritetty niin mustin kuin punaisinkin kynin. Tarinan kertomisella on omat keinonsa, ja se että juoni etenee, vaatii välillä realismin hylkäämistä. Etenkin toisella tuotantokaudella on muutama melko kökkö ja tyyliin sopimaton kohtaus, jotka vieroittavat katsojaa brechtiläisellä tavalla. Niistä ei sen enempää.

Babylon Berlin on silti lähes täydellinen sarja – jolle on helppo antaa anteeksi muutamat lapsukset.