Kovasen tarina

"Kuolemanlaakso" valittiin Vuoden urheilukirjaksi 2017.

Luin "Kuolemanlaakson" yhdessä päivässä. Se kertoo entisen Rauman Lukon puolustajan Tommi Kovasen tarinan. Teoksen on kirjoittanut Jenny Rostain yhdessä Kovasen kanssa.

Ensimmäisenä on sanottava: Tarina on tärkeä, ja on hyvä, että se on kirjoitettu. Samaa mieltä on ollut muutama muukin, sillä teos valittiin Vuoden urheilukirjaksi 2017.

En ahmaissut kirjaa nopeasti pelkästään koukuttavan tarinan takia, vaan siksi, että minua ärsytti. Teoksen alussa koko stoori meinaa hukkua kirjoittajien tunnemylläkkään ja pateettisuuteen. Käy myös mielessä, onko tämäkin teos tullut markkinoille hieman liian kiireellä.

Jatkan lukemista, koska olen lomalla ja olen herännyt tuhottoman aikaisin. Ja tarina imee. Mitä tapahtui jääkiekko-ottelussa 26.3.2013, kun Rauman Lukko ja Espoo Blues kohtaavat jäällä, ja Kovanen taklataan rajusti?

Faktat ja todelliset tapahtumat vievätkin tarinaa eteenpäin, antavat sille raamit. Muutama päivä pelin jälkeen selviää, ettei Kovasen taklannut Tommi Huhtala saa edes pelikieltoa. Kovanen on kovissa kivuissa, ja tilanne tuntuu hänestä lievästi sanottuna erittäin epäoikeudenmukaiselta.

Kirjan antia onkin se, miten jääkiekon SM-liigan säännöstöä ja suhmurointia kuvataan. Päitä rupeaa tippumaan vähitellen kirjan edetessä, mutta se ei auta Kovasta. Noin kuukausi taklauksen jälkeen hänellä todetaan aivovamma.

Tästä alkaa Kovasen "kasvutarina", jossa jääkiekkoilijan identiteetin omaksunut mies joutuu rakentamaan koko minuutensa uudestaan, eikä se ole helppoa. Kovanen kuvailee avoimesti ja armottomasti itseään ja sitä, miten vaikeaa oman vamman hyväksyminen on ollut. Kuukausia hän kieltää kaiken, valehtelee muille ja itselleen. Katkeruudesta tulee silti tuttu tunne.

Tämä kivulias tarina on kirjan herkkä ja hieno ydin. Kovasen kuvaus siitä, kuinka hän on rakentanut kesämökin varastoon hyllyt, saa ensin nauramaan ja sitten melkein itkemään:

"Olin onnistunut rakentamaan hyllyt eri tasoihin, nurkista toistensa päälle lomittain ja täysin erilaisista laudoista ja kannattimista. Näky oli kuin lasten rakentamasta puumajasta, jossa kaikki tarvikkeet oli keräilty sieltä täältä ja vatupassia oli pidetty pahasti vinossa. Olin hakannut hyllyjen metallikannattamia väkisin lekalla seinäkiskoihin kiinni, kun ne eivät oleet sopineet toisiinsa."

Hyllyt vertautuvat ihmiseen, jolla on aivovamma. Mikään ei ole enää selkeää eikä helppoa, kaikki on vinossa, yksinkertaiset asiat vievät tavattoman paljon aikaa. Eikä mikään loksahda helposti omalle paikalleen. Kovasen koko elämä järkkyy, ja vaikka perheeseen syntyy lapsi, ei sen mukanaan tuoma ilo ja onni riitä. Minuus horjuu ja avioliitto hajoaa.

Se, mistä en kirjassa pitänyt, olivat syytökset, jotka jätetään rivien väliin. Rauman Lukon lääkärit eivät olleet tilanteen tasalla, tämä ei jää epäselväksi kirjaa lukiessa. Kovasen oireet liitetään aivotärähdyksiin, jotka ovat lähes "ammattitauti" kiekkoilijoilla. Lääkärit olisi voinut mainita nimeltä, sillä kaikki tietävät ainakin Raumalla, keistä on kysymys. Nyt puhutaan vain siitä, joka haisee tupakalta, ja toisesta nuoremmasta lääkäristä.

"Kuolemanlaakson" lukemisen jälkeen jäin itse miettimään elämää ja terveyttä, sitä mitä pidämme itsestään selvänä ja kun sen menetämme, ymmärrämme sen arvon. Miljoonat eurot eivät korvaa terveyttä, eivät sitä, että pää toimii.

Ammatikseen jääkiekkoa pelaavat riskeeraavat ihmisen yhden tärkeimmän asian, oman terveytensä, omat aivonsa. Yksi taklaus voi riittää, mutta mitä saavat aikaan ne lukuisat aivotärähdykset, joita kertyy sadoissa otteluissa. Voimme vain arvailla.

En enää yhtään ihmettele sitä, miksi ammattikiekkoilijoille maksetaan niin paljon - ovathan riskitkin suuret.