Teroita kulmahampaasi ja kirjoita!

Kirjojen kohderyhmänä on harvoin koko maailma.

Luin hyvän tekstin kirja-arvioinneista Helsingin Sanomien blogista. Sen on kirjoittanut Antti Majander (HS 27.3.2019). Blogi on otsikoitu räväkästi: "Pyydän anteeksi "Paskalta" - Häpeän yhä elävästi arviotani vuodelta 1993".

Blogin otsikko liittyy Majanderin arvioon Ari Peltosen esikoisteoksesta "Huutomerkki". Majander ei teokselle lämpene, ja tähän liittyy "Paska"-kommenttikin. Linkki Majanderin kirjoitukseen on ohessa: https://www.hs.fi/blogi/majander/art-2000006049618.html.

Tekstissään Majander tuo esille sen, miten nykymaailmassa kirja-arvostelut ovat keventyneet ja jotkut laatulehdetkin ovat siirtynee julkaisemaan pikku tärppejä, joiden ei ole tarkoituskaan olla kriittisiä. Tässä Majander viittaa Harper's Magazinen Christian Lorentzenin katsaukseen kirjojen käsittelemisen viihteellistymisestä.

Sosiaalisessa mediassa kirjoitettu kieli on monesti yksinkertaista, viimeistelemätöntä ja nopeasti kirjoitettua - ja saa osittain ollakin. Muistan itsekin ajan, kun kirjoitin trendikkäästi ilman isoja kirjaimia kaikki FB-postaukset - se ei kuitenkaan tuntunut omalta - oli hirveää kirjoittaa esimerkiksi Helsinki pienellä, suorastaan pyhäinhäväistys - ja vähitellen palasinkin tarkemman kieliopin pariin.

Kun kirjoitetaan kirjaa tai vaikka blogia, sisällöltä ja kieliopilta pitää vaatia enemmän kuin somepostauksilta. Juuri kirja-arvioinnit ovat blogien yksi suosittu aihe. Arvioinneissa ei riitä se, että kielioppi on kunnossa. Pitää olla myös sisältöä, ja se vaatii puolestaan paitsi paneutumista aiheeseen myös rohkeutta kritisoida.

Laitoin ylös muutamia asioita, joita voi huomioida mm. kirja-arvioita kirjoittaessa. Tämä on myös "muistilista" itselleni, sillä vanhoja tekstejäni lukiessani huomaan, että välillä olen jättänyt ihan itsestään selvät asiat mainitsematta, kuten onko kysymys musiikkivideosta vai tv-sarjasta.

Muistan joskus saaneeni perusohjeen arviointiin: esittele, analysoi ja arvota teos. Esittelyssä kerrotaan, kirjan nimi, kuka sen on kirjoittanut ja kustantanut. Perusasioita siis. Joku laittaa arviointiin sivunumerotkin. Kirjaa esitellessä on hyvä myös mainita, onko teos esim. tietokirja vai romaani, kuka tai ketkä ovat pää- ja sivuhenkilöitä ja mihin aikaan ja paikkaan tapahtumat sijoittuvat. Voi myös kertoa, millaisia aiheita ja teemoja kirja käsittelee.

Teosta analysoidessa voi miettiä, mikä on sen sanoma, ottaako se kantaa? Millainen teoksen rakenne on ja miksi se on sellainen? Viitataanko teoksessa jo olemassa oleviin kirjoihin tms? Millaisia tunteita ja ajatuksia se herättää? Millaisia kielellisiä keinoja kirjoittaja käyttää? Analysointiosuuden ei tarvitse kuitenkaan olla mikään lukion novellianalyysi, vaan sopivan lyhyt ja ei-puuduttava.

Diiva oli aikoinaan yksi lempikirjani mm. seikkaperäisen luovan kielen takia.

Kun arvioidaan teosta, voi ronskisti miettiä myös, kannattiko se lukea, menikö rahat hukkaan vai ei? Voi myös pohtia, kenelle teos on suunnattu? Harvoin kirjan kohderyhmänä on koko maailma. Jos kirja kertoo pitsinnypläyksestä, se ei välttämättä ole golffareiden lempilukemista.

Yksi olennainen arvioinnin osa on kriittisyys. Harvoin mikään kirja on niin erinomainen, ettei siitä löydy parantamisen varaa - ja myös päinvastoin. Muista kertoa molemmat puolet. Jos et pidä jostakin asiasta kirjassa, tuo se esille. Oli sitten kyseessä kirjoitusvirheet, turha melodramaattisuus tai asiavirheet. On lukijan aliarvioimista olla kertomatta, mikä mielestäsi mättää. Lisäksi hampaaton arvio ei vakuuta ketään.

Kritisoidessa ei kuitenkaan tarvitse vetää vessasta alas koko kirjaa ja tekijän työtä, tunnustusta voi antaa siitä, missä kirjailija on onnistunut. Mielyttää ei kuitenkaan tarvitse, oli kirjan kirjoittaja vaikka itse presidentti.

Teosta voi myös verrata jo olemassa oleviin saman alan teoksiin, mitä uutta se ehkä tuo johonkin aiheeseen tai teemaan. Jos kirjailija on jo konkari, teosta voi peilata hänen aikaisempaan tuotantoon.

Kun arvioita alkaa kirjoittaa, kannattaakin kynän lisäksi teroittaakin myös kulmahampaat. Antti Majander palaa blogitekstinsä lopussa Oscar Wilden kehoitukseen "kill your darlings" - ja pitää sitä hyvänä neuvona.

Olen eri mieltä. Esimerkiksi jos Majander olisi aikoinaan "tappanut rakkaansa" ja jättänyt "Paska"-kommenttinsa kirjoittamatta, emme nyt saisi nauttia hänen bloginsa raflaavasta otsikosta ja mielikuvasta Majanderista hiippailemassa nolona lehtitalon käytävällä vältellen kritisoimaansa esikoiskirjailijaa.

Minusta tämä tunnustus on Majanderin blogitekstin parhainta antia!