Elämän merkityksestä


Taidelasiesineet voivat olla jonkun elämän tarkoitus.


Tätäkin aihetta jahkasin pitkään. Viitsinkö kirjoittaa, onko liian henkilökohtaista, ryppyotsaista ja vakavaa. Mutta saman päivän aikana törmäsin aiheeseen useassa eri yhteydessä, vähän ehkä eri sanoin kirjoitettuna tai ajateltuna.

Elämän merkitys tai tarkoitus. Huh, raskaita sanoja, niin painavia ja vakavia, että tekee mieli sittenkin avata Netflix ja uppotua kadonneiden poikien arvoitukseen, laittaa aivot offille, sillä vielä on lomaa jäljellä.

Mutta ei. Ei pysty, sillä sen verran kovapintainen tosikko olen, että onhan tämä selvitettävä tai ainakin jotenkin sanoitettava.


Merihirviöitä ja huonoja aatteita

Sunnuntain Hesarissa Laura Saarikoski kirjoitti "Merkintöjä"-palstalla lukemastaan kirjasta "They Thought They Were Free". Kirjoittaja Milton Mayer oli muuttanut toisen maailmansodan jälkeen saksalaiseen pikkukaupunkiin selvittääkseen, miksi kymmenen tavalliselta vaikuttaavaa miestä oli liittynyt natsipuolueeseen.

Yksi syy oli ollut se, että aate oli antanut miesten elämälle tarkoituksen. Joku koki, ettei hän ollut mitään ja sitten puolue tarvitsikin häntä.

Risto Isomäen ekotrillerissä "Con rit" päähenkilöt matkustavat Vietnamiin jäljittämään merihirviötä. Intohimoiselle meribiologille valinta lienee merkityksellinen, mutta toinen päähenkilöistä, Camilla, lähtee mukaan täyttääkseen yhtäkkiä tyhjentynyttä "maailmaansa". (Kirjailijalla on varmasti tälle kauniille naiselle muutakin käyttöä, onhan hän toisen päähenkilön nuoruudenaikainen tyttöystävä...)

Vaikka minulla ei ole psykologian opintoja edes lukiosta saatika sitten yliopistosta, kaltaiselleni "mennäänlasillisellejajutellaan-psykologille" on lähes itsestään selvää, että ihmisen elämä tarvitsee edes yhden tarkoituksen tai merkityksen, ollakseen jollakin tavalla mielekästä. Voin olla väärässäkin.

Merihirviön etsiminen kuulostaa jännittävältä, sellaisella seikkailulle minäkin voisin lähteä. En kuitenkaan toivo, että kenenkään elämä olisi niin tyhjää, että se pitäisi täyttää natsismin kaltaisilla aatteilla.

Jollekin elämän tarkoitus ovat lapset, toiselle taide ja kolmannelle liikunta. Tarkoitus tai merkitys voi muodostua monista eri asioista mielekkääksi kudelmaksi tai olla muodostumatta - elämää se on silti.


Ruoka voi olla jollekin tärkeää...

jollekin taide...

ja jollekin erikoisoluet.


Pintatasolta merkityksiin

Opiskellessani kirjallisuutta reilut parikymmentä vuotta sitten käytimme mm. runojen analysoimisessa apuna sellaisia käsitteitä kuin pintataso ja merkityksen taso. Pintatasoa on tähkäpäiden päällä täysikuu - eli se maisema, minkä runo luo eteemme. Konkretia. Merkitykset vaativat puolestaan usein tulkintaa ja löytyvät sanojen takaa. Esimerkiksi Uuno Kailaan runoissa talo saattoi symboloida ihmistä. Voi vain kuvitella, millainen ihminen on autio talo tai iloinen talo.

Itselleni yksi iso tekijä ja merkitys elämässäni on juokseminen. Intohimoista harrastusta on jatkunut kymmenisen vuotta. Kysymystä miksi juoksen, on tullut pyöriteltyä monestakin näkökulmasta, ehkä eniten kuitenkin silloin, kun juoksu ei ole sujunut.

Juoksemisen pintatasoa lienevät lenkkarit ja urkkavaatteet, itse liike ja treeni. Merkityksen tasoa voikin sitten lähteä etsimään korvien välistä tai pikemminkin mielestä, ja ne polut voivat olla hyvinkin haastavia.


Ei tähkäpäitä eikä täysikuuta - itselleni kuitenkin hyvin merkityksellinen lapsuuteni maisema.


Haastetta helppoon elämään

Joskus olen jollekin kollegalleni duunissa vastannut, että juoksen, koska elämäni on muuten aika helppoa. Juoksemisen kautta haastan itseäni ja menen toisinaan epämukavuusalueelleni. Yhtälailla treenaaminen ja oman kehityksen näkeminen tuottavat tyydytystä ja onnistumiset puhdasta iloa. Mutta mitään yhtä selkeää vastausta ei ole. Riittää kuitenkin, että juokseminen on minulle merkityksellistä.

Olemme juoksugenreni kanssa toisinaan pohtineet, mitä tapahtuisi, jos emme enää voisi juosta. Vastaukset ovat monenkirjavia. Jollekin se olisi katastrofi, toiselle ei. Taidan itse kuulua siihen joukkoon, jonka yksi temperamenttipiirre on sopeutuvuus. Itkisin siis hetken ja toisenkin, mutta sitten polttaisin lenkkarini näyttävästi jossakin pyhäpäivän kokossa (onkohan sellaista temperamenttipiirrettä kuin draamaqueen...) ja päättäisin, että elämä jatkuu joka tapauksessa. Ja ostaisin ehkä maastopyörän.

Etteivät pintatasot ja merkityksen tasot nyt liian helpoiksi menisi, Tuula-Liina Varis, Pentti Saarikosken ex-vaimo, kirjoitti jossakin, että usein Pentin runoissa puut olivat puita, tiet teitä ja männynneulaset männynneulasia. Jotenkin näin. Saatan myös muistaa väärin.

Niin tai näin, "viinipsykologiminäni" sanoisi tähän loppuun, että jos elämälläsi ei ole merkitystä tai tarkoitusta, keksi se - et ainakaan (uskoakseni) menetä mitään.
















Kommentit