Run like hell

Helsingin Juoksijoiden kannustajat tsemppasivat meitä juoksijoita reitillä!

Helsinki Marathon tarjosi upean juoksupäivän etenkin kannustajille, jotka saivat nauttia auringon lämmöstä ja lempeistä tuulista. Itse nautin sekä kisasta että kannustamisesta, sillä seurani Helsingin Juoksijat osallistui maratonviestiin neljällä joukkueella (kolme naisten ja yksi miesten) ja muutama meidän klubilainen juoksi myös maratonin. Meillä oli myös oma kannustuspiste noin 2,5 ja 4 kilsan kohdalla Merikadulla. 

Etujoukossa matkaan

Omalle juoksulleni on selkeä tavoite: testata, miten kovavauhtinen juoksu sujuu. Olen oman joukkueeni ensimmäinen juoksija, joten pääsen luukuttamaan reittiä heti aamuyhdeksältä. Maratonviestissä juostaan maraton nelihenkisenä joukkueena ja jokaisen juoksijan osuus on noin 10,55 kilometriä.

Hilaudun todella lähelle lähtöviivaa, sillä tykkään siitä, että viestissä saan lähteä matkaan itseäni huomattavasti kovempien maratoonareiden kanssa. Etujoukoissa starttaaminen tarkoittaa myös sitä, etten joudu sen suurempiin ruuhkiin, sillä edessäni on yleensä vain minua nopeampia juoksijoita.

Tein itselleni selkeän suunitelman, millä vauhdeilla lähden juoksemaan. Kilometrit 1-5 menisin 4.30-4.25-kilsavauhtia ja sitten, jos vitosen jälkeen olisi vara kiristää, juoksisin vauhdeilla 4.25-4.20 kymppiin saakka ja viimeisen reilun puoli kilsaa niin lujaa kuin kintuista irtoaisi. Toki myös reitti vaikuttaisi kilsavauhteihin.

Ensimmäinen kilsa menee Polarin mukaan vauhdilla 4.22, juoksu sujuu, joten en hätkähdä aloitusvauhtia, toinen kilsa meneekin suunnitellusti 4.25-vauhdilla ja kolmas taas 4.22. Kolmannella kilsalla menee anaerobinen kynnys rikki. Juoksu tuntuu hyvältä ja vahvalta, ja saan hienot tsempit meidän kannustuspisteeltä noin 2,5 kilsan kohdalla.

Seurakaveri kannustaa, kiitos Hilsu!

Neljäs kilsa meneekin jossakin huumassa vauhdilla 4.12, suunnitelmiini nähden liian kovaa. Vitosella otan vähän takaisin ja kelloni näyttää koko kisan hitainta kilsavauhtia 4.38. Vitonen on myös mäkinen pätkä, jossa on pari käännöstä. Silti mielessä häivähtää pelko, alkaako tästä taas vauhdin hiipuminen.

Pässien laskemista

Hengitys on kuitenkin hyvää, kiristän vähän vauhtia, joskus on vaan helpompi juosta vähän kovempaa: kroppa pysyy paremmin kasassa ja juoksussa on parempi rytmitys. Mielessä häivähtää toki muutama negatiivinenkin ajatus, jotka yritän karistaa pois. Kutonen ja seiska menevät vauhdeilla 4.14 ja 4.16. Kahdeksannella kilsalla käymme kääntymässä Hernesaaressa. Jokin tehdasrakennus tarjoaa hetkeksi varjoa, aurinko porottaa armottomasti ja alkaa olla jano. Kahdeksas kilsa menee kellon mukaan aikaan 4.22. Mielessä käy kannustusplakaattimme tsemppilause Run like hell! Jep, jep!

Tässä vaiheessa on pakko ottaa psyyke täysillä mukaan, karistaa kaikki ajatukset vauhdin hidastamisesta ja keskittyä vain askeleeseen kerrallaan. Sykkeet paukkuvat jossakin 175 tietämillä (anaerobinen kynnykseni on noin 168). Yhdeksäs kilsa on psyykkauksesta huolimatta kisan toiseksi hitain, 4.30.

Ysin kilsakyltin kohdalla katson kelloa ja tajua juoksevani edelleen kympin enkkavauhtia, vaikka tekee pahaa ja tekee mieli hiljentää, yritän vain pinnistellä kohti seuraavaa kilsakylttiä. Yritän olla ajattelematta mitään ja sitten lasken jotain lampaitakin tai ties mitä pässejä. Nyt vaan ei voi antaa periksi!

Enkkavauhdissa vaihtoon

Kympin kohdalla kellotan väliajan (44.09), mikä jää vain neljä sekunttia kympin enkastani 44.05. Tajuan, että aika on törkeän hyvä itselleni näissä olosuhteissa ja reitillä, joka ei ole kaikista nopein mahdollinen. Tykitän menemään kohti vaihtoaluetta. Kurkkaan kelloon, matkaa taitettu 10,2 kilsaa, vielä noin 300 metriä: ajattelen olevani Eltsussa juoksemassa viimeistä kovaa vetoa. Ja tulehan se sieltä vastaan: vaihtoalue ja näen sisareni, joka lähtisi seuraavalle osuudelle. Kuulen hänen huutavan jotain hyvästä ajastani, läppäsen selkään ja sitten onkin pakko päästä istumaan vaihtoalueen reunalle. Hiki valuu silmiin, jano on armoton ja tasoitan hengitystäni. Vaihdossa olevat seurakaverit taputtelevat olkapäälle ja sanovat jotain kannustavaa.

Viimeiset rutistukseni kannattivat. Kymmenes kilsa menee 4.17-vauhtia ja viimeinen puoli kilsaa 4.09-vauhdilla. Vaikka maalissa tekee lähes pahaa, fiilis alkaa kohota, kun tajuan, että jaksoin rutistaa, en antanut periksi, vaikka yhdeksäs kilsa meinasi ns. katkaista kamelin selän. Kellotin itselleni ajaksi 46.14 ja matkaa tuli Polarin mukaan noin 10,6 kilsaa. Virallinen aikani on 45.56, mutta siitä puuttuu viimeisen väliaikamaton ja vaihdon välinen pätkä.

Oma ja siskon urakka ohi!

Itsekin mukana tsemppaamassa!

Fiilistelyä kannustuspisteellä

Hyvän juoksun jälkeinen fiilis kantaa. Olen iloinen siitä, että kovavauhtinen juoksuni on jälleen sitä, mitä sen pitääkin olla tällä treenillä ja että hengitysongelmia ei ole. Nämä ovat minulle merkkejä siitä, että kroppa toimii ja olen terve. Loppupäivän kannustan muita juoksijoita kannustuspisteellämme ja nautin musiikista, jota soittaa DJ VG+!

Helsinki Marathonin järjestelyt toimivat mielestäni hyvin. Aamulla oli toki ruuhkaa bajamajoihin, mutta nokkelana tyttönä etsin Kaivopuistosta jonkun kopperon hämärän seinänvierustan, sillä hätä ei lue lakia. Ennen starttia on vaan pakko käydä tyhjentämässä rakko. Reitti on hyvin merkattu ja kysymyksiini mm. maratonviestin vaihtopaikasta sain ystävällisen vastauksen.

Mitalia vastaan saamme kahvia ja muita palauttavia tuotteita. Kahvia riittää kannustuspisteen ihmisillekin vietäväksi. Reitti on kappale kauneinta Helsinkiä, mutta erityisen nopea se ei ole. Lisäiloa päivään tuo se, että naisten joukkueemme ottavat kolmoisvoiton maratonviestissä ja miehet sijoittuvat hienosti neljänneksi. Kaikki maratoonarimme saapuvat onnellisesti maaliin ja kannustuspisteemme saa paljon kehuja!

Mikä päivä, mikä fiilis!

Alkoholiton olut maistui, noooh, ihan hyvältä kisan jälkeen.