Robinhoodit pukeutuvat Daliin


Työasut: Dali-naamio ja punaiset haalarit. Kuva: Pixapay


On monia hyviä syitä kantakahviloille. Ilman omaani en ehkä koskaan olisi katsonut Netflix-sarjaa "Money Heist" ("Rahapaja"). Kahvilan omistaja suositteli sarjaa sanoen, että siihen jää koukkuun: kun yksi jakso päättyy, on pakko katsoa vielä seuraava. Näinhän siinä kävi. Olen katsonut muutamassa viikossa kolme tuotantokautta.

En kirjoita kaiken kattavaa analyysiä sarjasta, vaan pohdin sitä, miksi "Money Heist" sai minut täysin lumoihinsa. Perusasiat ovat kunnossa: käsikirjoituksesta näyttelijäntyöhän sarja on todella taitavaa työtä. Tarvitaan siis vielä jotain muuta.

Henkilögalleria. Jos sarjan hahmot olisivat kavereitasi, sinulla ei taatusti olisi tylsää. Yksi suosikkini on Nairobi, tummatukkainen ja suorasanainen nainen, joka ei pelkää ottaa valta-asemaa silloin, kun se pitää tehdä, näin patriarkaatista tulee hetkeksi matriarkaatti. Nairobi tietää, mille aidon setelin pitää näyttää ja saa joukot toimimaan tahtonsa mukaan. Tokio on puolestaan räjähdysherkkä, mutta luotettava ja tykkää bilettää. Helsinki ja Oslo ovat isoja järkeleitä, mutta hellyttäviä.

Moskovasta Berliiniin

Palataan hetkeksi ensimmäisen ja toisen tuotantokauden juoneen. Rosvojoukko, jonka nimet ovat siis kaupunkeja, valtaa Espanjan valtion rahapajan ja aikoo ryöstää sen. Heitä johtaa Professori, klassinen nörtti, jonka pinnan alta paljastuu vaikka mitä, kun vähän raaputetaan. Vastapelurina on Espanjan poliisi ja tiedustelupalvelu.

Nairobin, Tokion, Helsingin ja Oslon lisäksi jengiin kuuluvat vielä Moskova, Denver, Rio ja Berliini. Professori luotsaa ryöstöä rahapajan ulkopuolelta ja sisällä porukan pomo on Berliini, karismaattinen ja komea mies höystettynä älyllä ja narsistin luontenpiirteillä. Usko pois, häneenkin melkein rakastut sarjan edetessä, vaikka alussa nouseekin niskavillat pystyyn. Berliini ei petä, eikä moni muukaan. Kun päästään kolmanteen tuotantokauteen, jengi lisääntyy muutamalla kaupungilla.

Jos olet lapsena katsonut "Robin Hoodeja" tai tunnet stoorin, "Money Heist" on eräänlainen robinhoodtarina tuotuna 2000-luvulle. Nyt ryöstetään rahaa, jota ei ole ollut olemassakaan, vaan jota ryöstäjät painavat rahapajassa. Ryöstäjät pyrkivät myös pitämään panttivangit elossa ja hyvässä voinnissa, sillä tappamisella ja kidutuksella ei saada kansan suosiota. Hyviä roistoja - olen aina tykännyt hyvistä pahiksista!

Musiikkia ja rakkautta

Espanjan kieli. Kolmannen tuotantokauden aikana huomaan kuuntelevani kieltä. En ole juurikaan espanjaa opiskellut, mutta sanat ja sanonnat alkavat jäädä päähän. Kun Professori ja Berliini laulavat italiankielisen "Bella Cion", ihastukseni romaanisiin kieliin vain voimistuu. Tämä vastarintataistelijoiden tunnuslaulu on vahva ja väkevä valinta. Kaiken robinhoodmaisuuden alla on syvempi vire ja kritiikki olemassa olevia rakenteita kohtaan.

Jokaisessa kunnon sarjassa pitää olla yksi kunnon mulkku. "Money Heistissä" tämän roolin saa rahapajan johtaja Arturo Román, josta on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Arturo on tavis, joka haluaisi olla jotain muuta, se tekee hänestä inhimillisen, mutta ei yhtään vähemmän ärsyttävää. Professori tarvitsee myös vastapelurin, joka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden jaksoissa on komisario Raquel Murillo.



Itziar Ituno alias Raquel Murillo. Kuva: Wikipedia.


Ryöstöä on harjoiteltu yli viisi kuukautta ja suunniteltu sitäkin pitempään. Joten kun toiminta alkaa, rosvot ovat varautuneet lähes kaikkeen. Paitsi rakkauteen. Kaikki ei menekään niin kuin on paperilla ja liitutaululla ajateltu, mikä on kaiken suola.

"Bella Cion" lisäksi musiikki toimii, vahvistaa sarjan teemoja, kuten esimerkiksi tunnusbiisi "My Life is going on" (Cecilia Krull). Lisäksi kuullaan mm. "Guantanamera", "Lonely Boy" (The Black Keys), "Por Una Gabeza" ("Kuoleman paikka"). Huh, vahvaa ja vaikuttavaa.

Huonoin puoli "Money Heistissä" on se, että se jättää tyhjäksi (niin kuin erinomaiset sarjat tekevät). En ole pystynyt aloittamaan mitään uutta sarjaa, koska en ole vielä päässyt yli. Junassa työmatkalla olen kuunnellut kuulokkeilla "Bella Cioata" niin, että osaan sen melkein jo ulkoa, olen ollut omissa maailmoissani, josta minut on havahduttanut todellisuuteen junan kuulutukset. "Kerava" kesken vastarintataistelijoiden säkeitä särkee illuusion täydellisesti.

Onneksi neljäs tuotantokausi on jo tekeillä.



Kantakahvilastani saa paitsi hyvää kahvia
myös erinomaisia Netflix-sarja-suosituksia.








Kommentit