Pohjoisbaanan maililta uusi PB - alimatkoilta piristystä maratontreeniin

Jännityksestä ei ole enää tietoakaan maalissa - olo on aina helpottunut. Kuva: Petteri Jokela.

Olen vuodesta 2016 treenannut tavoitteellisemmin maratonille ja harjoitteluun on tullut tietty rutiini. Treenaan pääsääntöisesti rytmillä kaksi kovaa ja yksi kevyt viikko. Kovilla viikoilla kilometrimäärät ovat noin 70-100 ja kevyillä en laske kilsoja. Kovilla viikoilla ohjelmaan kuuluu yleensä kaksi tehotreeniä, joista toinen on tasavauhtinen reipas eli maratonvauhtinen lenkki ja toinen yleensä vetoharjoitus. Lisäksi teen kuntosalilla juoksua tukevaa treeniä noin kaksi kertaa viikossa.

Rutinoituminen treenaamiseen ei ole pelkästään hyvä asia. Juoksukamat toki sujahtavat reppuun helposti, tiedän, mitä tarvitsen salille ja missä on hyvä juosta reipas tai mäkivetoja. Rutiinit tarvitsevat kuitenkin vastapainoksi toisinaan uutta ärsykettä. Vuosien saatossa olen hakenut vaihtelua muun muassa pitkistä kiihtyvistä lenkeistä ja juossut erilaisia kisoja.

Maratoonarille kymppi, vitonen ja kolmonen ovat loistavia alimatkoja, joita kannattaa käydä kisaamassa. Kymppejä olen juossut eniten, vaihtelevalla menestyksellä. Ideana on ollut aina se, että huonokin kympin kisa on yleensä hyvä maratontreeni. Siksi olen yrittänyt motivoitua kympin juoksemisesta, vaikka se onkin minulle yksi haastavampia kisamatkoja. Vitosen juoksemisesta olen tykännyt enemmän, koska matka on puolet lyhyempi. Tosin myös vauhtikin on kovempi. Jostain syystä en ole juossut kilpailuissa lainkaan kolmosta enkä 1 500 metriä.

Testimaili pohjoisbaanalla

Olen suunnitellut piristäväni omaa maratontreenaamista vielä selkeämmin alimatkojen kisoilla. Kevään kilpailut ovat toki tiukasti kalenterissa, mutta kesällä ja tulevana syksynä saatan ottaa ohjelmaani enemmän myös kolmosta ja sitä lyhyempiä matkoja. Unohtamatta vitosta ja kymppiä.

Kävin kuitenkin jo nyt testaamassa, miten maili (1 609 m) kulkee. Oma seurani eli Helsingin Juoksijat järjesti 7. maaliskuuta perinteisen Pohjoisbaanan mailin Helsingissä. Reitti lähtee Käpylän aseman läheisyydestä ja päättyy Pasilaan. Kisa juostaan kevyenliikenteenväylällä.

Pohjoisbaana on itselleni hyvin tuttu treenipaikka, sillä se pidetään pääsääntöisesti sulana talvellakin (erityiskunnossapito), joten käyn tekemässä baanalla vetoja ja reipasta lenkkiä. Olen juossut yhden pitkän kiihtyvän lenkinkin baanalla, kun muualla ei ollut sulaa.

Mailin reitin osaan siis oikeastaan jo ulkoa, joten kisaan oli tässä mielessä helppo lähteä. Edellisen kerran olin juossut Pohjoisbaanan mailin noin vuosi sitten, jolloin aikaa kului 6 minuuttia ja 17 sekuntia, mikä on keskivauhtina noin 3.54 minuuttia/km. Olin tuolloin todella iloinen ajastani, sillä tammikuussa 2018 samaan matkaan tuhraantui peräti 6 minuuttia 52 sekuntia. (Kärsin tuolloin raudanpuutteesta, mitä en vielä tiennyt.)

Alkuverkat vähän vakavammalla ilmeellä. Kuva: Petteri Jokela.

Täydelliset olosuhteet

Jännitän kisoja liikaa, eikä tuttu "kotikisa" päästänyt minua tässäkään suhteessa yhtään helpommalla. Jännittäminen on yksi syy, miksi en ihan joka viikonloppu jaksa lähteä juoksemaan lappu rinnassa - eikä sille ole mitään tarvettakaan.

Olosuhteet olivat kuitenkin kisa-aamuna lähes täydelliset. Aurinko pilkisti pilvien välistä, tuulta ei ollut nimeksikään (pohjoisbaana on tuulelle altis) ja asvaltti oli sula. Osallistujia oli 25, joista neljä naista.

Starttasin kisaan eturivistä ja meno oli sen mukaista. Kun kelloni näytti vauhdiksi 3.11, oli hiljennettävä. Tällä vauhdilla tulisi kova kanttaus. Juoksijoita pyyhälsikin selkäni takaa ohitse. Itse pyrin löytämään oman rytmini.

Ohjeet ohi korvien

Pohjoisbaanan mailin anatomia menee karkeasti näin: alussa on jokunen sata metriä kevyesti alavaa, sen jälkeen hyvin loivassa kulmassa nousua (jota ei oikeastaan edes huomaa), mikä tasoittuu ja muuttuu ensimmäisen ison kallioleikkauksen kohdalla selkeäksi alamäeksi. Vielä on pari kevyttä nyppylää ennen maalia, mutta hyvin alamäkivoittoisesti mennään.

Tasoitin vauhtini, mutta pidin huolen, että kilometrivauhti on alle neljä minuuttia. Oman kellon mukaan ensimmäinen kilsa kulki aikaan 3.47. Hyvältä näytti ja vaikka teinkin tosissani töitä, ei tuntunut mitenkään kohtuuttoman pahalta. Hain katseellani tutun seurakaverini selkää, mutta en saanut kurottua eroamme kiinni.

Mailin pätkällä on kaksi isoa kallioleikkausta. Minulle kävi niin kuin usein kisoissa. Olen niin tiloissani, että tullessani toisen kallioleikkauksen kohdalle kuvittelin olevani vasta ensimmäisen kohdalla. Yllätys oli positiivinen, kun tajusin maalin jo häämöttävän. Vielä Pasilan sillan alle ja siitä muutaman hassu kymmenen metriä maaliin. Puskin, minä jaksoin.

Ohje oli, että jokainen juoksija ilmoittaa maalissa nimensä ja maalikellosta katsomansa ajan. Taas niin tuttua minulle: en muistanutkaan aikaani satavarmasti. Onneksi löytyi video: ylitin maaliviivan ajassa 6.06.

Lyhyestä mitastaan huolimatta maili ei ole mikään helppo kisa. Kuvat: Petteri Jokela.

Uusia suunnitelmia

Vaikka olin naisista neljäs eli viimeinen, se ei fiilistä haitannut. Vuoden takainen ennätykseni parani peräti 11 sekuntia, mikä on maililla todella paljon. Jotain tällaista osasin odottaakin, sillä kulku on ollut hyvää ja olosuhteet maililla olivat mainiot. Ei yksi pääsky kesää tee eikä yksi maili tunnu missään, kun maratoonille treenataan, mutta hyvin mennyt kisa buustaa psyykkisesti.

Kevään kisat näyttävät lopullisesti sen, maltanko hetkeksi hellittää itselleni tutusta maratonharjoittelusta. Mitään tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, mutta ajattelisin, että voisin loppukesästä/alkusyksystä vähentää viikkokilsamääriä ja lyhentää pitkisten mittaa sekä suunnitella treenit niin, että ne palvelevat alimatkojen kisoja. (Toisin sanoen: takapiruni joutuu hommiin!)

Maratoneista en ole missään nimessä luopumassa, mutta erilainen harjoittelujakso voisi tuoda vaihtelua ja jopa vauhtia maratontreeneihin ja itse kisoihin.

Kisan jälkeen banaania. Kuva: Karoliina Vuohtoniemi