Kokkaaminen onkin kivaa!

Pitsan täytteenä on ilmakuivattua kinkkua ja mozzarellaa, päälle rucolaa ja avokadoa sekä tomaattia ja juustoa. Jos on kiire tai laiskottaa, kaupan pakastehyllyltä löytyy myös valmispohjia. Ohje on saatu sisareltani.

Tänä keväänä on tullut monin tavoin palattua perusasioiden äärelle. Yksi niistä on ruoka. Meidän kahden hengen perheessä ei ennen tätä kevättä ole pahemmin kokkailtu. Viikonloppuisin olemme surutta syöneet ravintoloissa tai joskus mukaan on lähtenyt kaupasta salaatti tai lohikiusaus. Pitkinä kesäkuukausina päivän kohokohtia ja yhteisiä hetkiä ovat olleet lounaat ulkona: terasseilla lähiseudun ravintoloissa. Koska harrastamme fine dining -meiningiä ehkä kerran vuodessa, muutaman kympin satsaaminen viikonloppuisin ravintola-annokseen ei ole ollut mikään kynnyskysymys. Hyvän lounaan saa edelleen arkena reilulla kympillä.

Poikkeusajan myötä myös ravintolat menivät kiinni. Toki ruokaa saa tilattua tai noudettua kotiin, ja tätä mahdollisuutta käytämme edelleen. Mutta kun yhtenä lauantaina kiertelimme mahat kurnien suljettujen ravintoloiden ovien takana, päätimme, että seuravana päivänä teemme itse ruokaa.

Valkosipulin ja korianterin tuoksua

Ensimmäisestä yhteisestä sunnuntaipastasta alkoi ihan uusi ajanjakso. Keittiössämme alkoi tuoksua ruoka: valkosipuli, korianteri, kaneli ja monet muut ainekset. Biojätepussimme täyttyi sipulin ja porkkanan kuorista sekä tomaatin ja kurkun kannoista. Aikaisemmin pussissa oli lähinnä kahvinpuruja ja homeisia ruisleipiä. Keittiömme kaappeihin on ilmestynyt worcester-kastiketta, tabascoa ja garam masalaa. Laatikostosta löytyy nykyään kunnollinen Fiskarsin leikkuuveitsi ja keittiöpyyhkeitäkin on enemmän kuin kaksi. Kuorimaveitsiä on molemmille omat.

Retrolaite Hollanista. Suosikkini!

Kaapien perukoilta on otettu käyttöön uunivuokia ja useampi kattila. Löytyipä sieltä ehkä yksi huvittavin kodinkone, jonka olen nähnyt: sähkökäyttöinen sitrushedelmien puristin. Kun ihastuneena kummastelin tätä laitetta, kuulin, että se on ostettu joskus kauan aikaa sitten Hollannista. Melkoinen retrolaite ja ehdoton suosikkini kahvikoneen jälkeen - vaikka onkin ärsyttävä pestä.

Keskusteluihimme on hiipinyt myös ihan uusi aihe: ruoka. Arjessa usein kuultu kysymys onkin nykyään: mitä tänään syödään. Puhumme jo sujuvasti siitä, miten aasialaiseen lohen tahnaan meni liikaa limen kuorta ja teki siitä vähän väkevän, syötävän toki. Ja miten helposti chili tulee ruuasta läpi.

Kunnollinen leikkuuveitsi on keittiön aarre.

Reseptejä ja ajankulua

Myös keittokirjojen päältä on pyyhitty pölyt ja niiden kymmenen vuotta sitten hyväksi havaittuja reseptejä on käytetty ahkerasti. Netin ruokaohjeet ovat tulleet tutuksi ja niitä on myös sovellettu. Minä, joka inhoan kiertokirjemäisiä haasteita, osallistuin reseptien toivossa jopa whatsapissa kiertävään reseptinvaihtoon. Olen saanut toistaiseksi kuitenkin vain yhden tuorepuuro-ohjeen.

Meille taisi käydä niin kuin monelle muullekin. Kun astuu vähän pakon sanelemana epämukavuusalueelle, huomaakin viihtyvänsä siellä ja olevansa suorastaan innoissaan.

Aasialaisen lohen tahnaan lipsahti hieman liikaa limen kuorta, syötävää silti.

Kun kotona tulee vietettyä paljon aikaa, ruuanlaittaminen on itse asiassa myös hauskaa ajankulua. Ja siinä sivussa saa mahansa täyteen. Olen ollut hämmästynyt siitä, ettei vielä toistaiseksi yksikään keitoksemme ole mennyt totaalisesti pieleen - toki sekin päivä vielä varmasti koittaa. Takaraivossani on vieläkin toimittajavuosina asiakkaalta saatu iso hauki, josta yritin tehdä ruokaa. Runsaasta piparmintusta huolimatta se ei ollut myönteinen makukokemus. Joskus jokin takavuosien kastikkeeni näytti enemmän siltä, mitä tulee nenästä, ja kun makukaan ei ollut kovin kummoinen, kastike jäi kattilan pohjalle.

Paljonko on hyppysellinen

Olemme myös nauraneet paljon pikku keittiössämme. Mieheni ihmetteli, miten uunista säädetään tasalämpö ja minä taas luen ohjeita sujuvasti väärin. Toisinaan olemme miettineet kieli lähes keskellä suuta, mitä oikeastaan tarkoittaa pilkkominen tai miten paljon on hyppysellinen. Mieheni ei tykkää epämääräisistä ohjeista ja minä taas olen suurpiirteisempi - yllättävää kyllä, vaikka lisänimeni on nipotarkkis. (Sain tuon luonnehdinnan sisareltani, kun siivosimme kerran yhdessä kasapäin sieniä, ja mielestäni sisareni jäljiltä jäi liikaa aluskasvillisuutta sienien joukkoon.)

Kireitä hetkiäkin on ollut, siihen riittää yleensä se, että jommalla kummalla on jäänyt välipalat välistä. Lounaan jälkeen kireys on tipotiessään. Hyvä ruoka - parempi mieli, tämä on onneksi ainakin vielä toteutunut kotona. Toki kokematta on vielä se, tuleeko pahasta ruuasta pahempi mieli. Joskus näin on käynyt ravintolassa, kun ruoka ei ole vastannut odotuksia tai sitä on joutunut odottamaan niin kauan, ettei enää tee mieli syödä.

Lasagne on kautta aikojen ollut yksi suosikkikotiruuistani.

Pastaa ja uuniruokia

Erilaiset pastat ovat olleet suosikkejamme ja valkosipuli-jättikatkarapu-pastaa on tehty jo useamman kerran. Itse tykkään erityisen paljon ruuista, jotka voi työntää uuniin valmistumaan, kuten lasagne tai juuresvuoka pestokanalla. Ruuan muhiessa uunissa ehtii yleensä siivota keittiön, mikä on tietenkin kokkaamiseen kuuluva varjopuoli.

Leipominen on ollut minusta tähän saakka kivempaa kuin ruuanlaitto, mutta mieleni alkaa muuttua. Erilaisten suklaaherkkujen väsääminen on kyllä kivaa, mutta niitä tulee syötyä harvemmin lounaaksi. Yksi lämmin ruoka on taas syötävä kerran päivässä, joten näille taidoille on enemmän kysyntää.

Kokkaaminen on ollut niin kivaa, että olen jopa miettinyt ruoka-aiheista blogia, pilke silmäkulmassa. Mutta huolitellun tekstin kirjoittaminen vie viimeistelyineen yllättävän paljon aikaa. Joten priorisoin toistaiseksi tuon ajan mieluummin keittiössä koohkaamiseen ja kokkaamiseen.

Oreon rocky road -jälkiruoka. Korvasin ohjeessa olleet minivaahtokarkit ranskanpastilleilla.