 |
| "Joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan...", laulaa PMMP. Mutta pohjoisen soilla olo on kevyt. Kuva: Sari Taipale |
Perjantaina juoksijoiden ohjelmassa oli pitkä lenkki poluilla. Olin saanut etureiteni tukkoon omaa hölmöyttäni jo alkuleiristä, joten hieman jännitti, miten käy pitkiksen. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että lyhennän lenkkiä, jos reiteni eivät sitä kestä. Tiesin jo matkaan lähtiessämme, että minulla olisi mahdollisuus oikaista ja saisin ihan varmasti jonkun vielä saattajaksikin. Se rauhoitti.
Tukkoiset reidet alkoivat kuitenkin toimia melko hyvin muutaman kilometrin lämmittelyn jälkeen. Suuntasimme ensin Syötteen kansallispuiston alueelle ja sieltä alkavalle Ahmankierrokselle, jonka alkuosassa polut olivat melko helposti juostavia ja maisemat soineen häikäiseviä.
 |
| Pitkoispuilla. Kuva: Maija Oravamäki |
 |
| Kuva: Jenni Koho |
Metso ja muutama koppelo
Vaikka päivä oli lämmin, puut varjostivat kulkuamme ja tuulta oli sen verran, että se piti paitsi itikat myös tukalan hien loitolla. Alkumatkasta askel nousikin kevyesti juurakoiden yli, mieli oli kirkas ja edessä olevat kilometrit tuntuivat mukavilta haasteilta. Kuuden hengen tiimimme piti myös melko iisiä vauhtia, vuorottelimme kärjessä ja kävelimme ylämäet sekä vaikeimmat pätkät.
Siinä edetessämme, tupasvilloja ja soita sekä kuivaa mäntykangasta ihaillessani mietin, miten etuoikeutettu olen, kun pääsen luonnon keskelle liikkumaan. Mistään ei kantautunut autojen ääntä tai ihmisten melua, jostain kohahti lentoon metso mustine pyrstöineen ja aivan pienen hetken luulin näkeväni hirven suolla - mutta se olikin taitavasti veistetty puinen eläin. Ja kun terästimme katsettamme, näimme myös puisia koppeloita lähipuiden oksilla. Onneksi sama veistäjä ei ollut sijoittanut maisemaan karhua, siinä olisi voinut tulla minunkin askeleeseeni nopeutta.
Pidimme säännöllisin välein juomataukoja ja ihastelimme pohjoisen taukotupia. Koska olen juossut poluilla melko vähän, en ollut hankkinut kunnollista "juomaliiviä". Sellainen menikin hankintalistalle juomapulloa repusta ties monettako kertaa kaivaessani.
 |
| Ohi vilistävä porotokka sai meidätkin innostumaan ja "poroilemaan". Kuva: Jenni Koho |
Nestettä ja energiaa mukaan huolella
Pitkillä helteisillä juoksuilla nesteen määrää ei ehkä voi yliarvioida. Nesteen ja energian määrään päteekin poluille lähtiessä hyvin sääntö: mieluummin liikaa kuin liian vähän. Jokainen meistä oli varannut mukaan vähintään litran nestettä. Reittimme varrella olisi juomahuolto, josta saisimme täydennystä pulloihimme. Vaikka olin syönyt Kide-hotellissa tavallista tukevamman aamupalan, energiaa tuntui kuluvan, ja pian olin imaissut mukana olleet geelini. Sain onneksi systeriltäni proteiinipatukkaa, ja nappasin vielä muutaman siripirin elektrolyyttipitoisen juomani kanssa.
Ahmankierrokselta jatkoimme Syötteen kierrokselle. SporttiOravien Maija varmisti hyvissä ajoin, haluavatko kaikki varmasti kiertää tämänkin kierroksen, sillä matkaa kertyisi kaikein kaikkiaan noin 34 kilometriä. Olin valmis ottamaan "haasteen" vastaan, sillä etureisien kuormitus tuntui lähinnä alamäissä.
Reilun kahdenkymmenen kilometrin taivaltamisen jälkeen huomasin, että kengänkärki osui turhan usein juurakoihin ja meinasin pari kertaa kaatua. Energiat alkoivat olla lopussa. Kun kaivoin juomapulloa repusta, huomasin, että se oli tunkeutunut evässämpylän väliin. Leipäpakkaus oli pettänyt. Yritin syyttää sisartani, mutta tajusin oikeastaan siinä samassa, että olin itse syypää. Nälkäkiukku alkoi vallata mieltä. Olin varannut mukaan liian vähän geelejä, mutta nappasin repun pohjalta useamman siripirin. Näillä mennään taukopaikalle eli Lauttalammen laavulle saakka!
 |
| Hymy löytyi heti, kun sain ahmittua eväsleipäni. Kuva: Sari Taipale |
34 kilometriä ja Tunturi Pubiin
Jäätävän iso eväsleipä ei ehtinyt vanhentua kauaa kädessäni laavulla. Söin kiitollisin mielin leivän viimeistä murua myöten. Laavulle ei voinut jäädän patsastelemaan ja ihailemaan edessä aukeavaa lampimaisemaa, sillä itikat olivat heti kimpussamme. Onneksi mukana oli hyttysmyrkkyä, jota ei säästelty. Maija oli ainoa, joka pulahti uimaan.
Tankkauksen jälkeen löytyi taas hymykin. Lähdimme laavulta rauhassa liikkeelle. Kävelimme Pytkynharjua pitkin, sillä reitti oli paikoitellen melko mäkistä. Meillä olisi enää noin seitsemän kilometriä hotellille. Koska oli perjantai, ja Tunturi Pubikin oli avannut ovensa, sisareni ehdotti, että mentäisiin pitkikseltä suoraan terassille. Mietin mukamas hetken, mutta oikeasti olin heti valmis.
Energian merkityksen pitkillä matkoilla tajusin viimeisillä kilsoilla. Juoksu alkoi tuntua sille, että sitä voisi jatkaa loputtomiin, ja jalkakin nousi taas sukkelammin. Kilometrejä kertyi kaikkinensa noin 34, ja matkaan meni taukoineen yli viisi tuntia. En ole koskaan aikaisemmin harjoitusmielessä tehnyt näin pitkää lenkkiä. Hieman huvittuneena mietin, miten tämä istuu kesän alimatkatreenispekseihini. Nyt taidettiinkin treenata pään kovuutta.
Ja kyllä, olut maistui taivaalliselta terassilla! (Toki alle piti vetää ensin silkaan janoon zerocolaa.)
 |
| Kylmä kalja terdellä polkupitkiksen jälkeen. |
"Biitsiä", keveilyä ja viimeiset vedot
Perjantai-illan aktiviteetteihin kuului vielä beach volley -turnaus. Kieltämättä vähän vetkutti lähteä rantaan, mutta kun sitten pääsin verestelemään juniorivuosieni lentopallotaitoja, hommahan oli varsin mukavaa. Sain taas kunnian olla voittajajoukkueessa. Sisareni tuhahti minun olevan todellakin melkoinen hannuhanhi.
Perjantain urakan jälkeen olin aivan varma, että jalat ja etenkin reidet ovat ihan supertukossa lauantaina. Yllätykseni olikin melkoinen, kun lähdimme aamulla tekemään verkkoja ennen loikka- ja koordinaatioharjoituksia, ja jalkani tuntuivat hämmentävän kevyiltä. Päätin silti pitää lauantain iisinä päivänä. En lähtenyt iltapäivän polkujuoksutreeniin, vaan juoksin itsekseni kevyen pikku vitosen, kävin kahlailemassa kylmässä lammessa ja painuin saunan lauteille.
Sunnuntai oli leirin päätöspäivä, mutta ehdimme vielä aamulla tehdä hyvän mäkivetosetin. Viisi kertaa 40 sekuntia mäkeen kahden minuutin palautuksella - ja tämä kaksi kertaa neljän minuutin sarjapalautuksella. Yllättävän kova treeni, mutta yhdessä tehtynä sekin sujui. Vielä lopuksi sokerina pohjalla oli kolme kertaa 10 sekunnin sipaisu jyrkempään mäkeen. Toimi!
 |
| "Biitsiä perjantai-iltanan. Kuva: Sari Taipale |
 |
| Kuva: Sari Taipale |
 |
| Viimeisten vetojen jälkeen. Kuva: Maija Oravamäki |
Syöte tarkoittaa pyhää paikkaa
Aina silloin tällöin oman matkani varrella olen pysähtynyt miettimään, missä minun on hyvä olla. Toisinaan näihin paikkoihin liittyy lämminhenkisiä tarinoita, myyttejä, hyviä muistoja, mutta toisinaan myös ripaus menneisyyttä ja historiaa, aikaa, jolloin joku muukin on kokenut taian tai mystiikan. Ehkä pohjoisen lumon.
Wikipedian mukaan syöte-sana tarkoittaa pyhää paikkaa. Syöte-nimi viittaakin aikaan, jolloin saamelaiset asuttivat seutua ja pitivät sitä uhri- ja palvontapaikkana. Tuntureiden kupeessa oli minunkin hyvä olla, treenata ja nauttia luonnosta. Arkoina metsässä vilistävät porotokat, tuulessa huojuvat tupasvillat ja ikihonkien narina viiltävät pysyvän muiston. Toki kohtaamieni pohjoissuomalaisten välitön ja mutkaton asenne sekä leppoisuus antoivat tähän kaikkeen oman suolansa.
Kiitos SporttiOravat eli Maija ja Jani sekä Sanna ja kaikki leiriläiset - teitte tästä jälleen huikean kokemuksen!
 |
| Maija kuvaa porotokkaa. Kuva: Petri Isola |
Kommentit
Lähetä kommentti