Tunturipolkuja, tupasvillaa ja "tunkkaamista"

Teerivaaran pitkospuilla. Kuva: Maija Oravamäki.

Poluilla juokseminen ja "tunkkaaminen" ovat alueita, joilla olen niin sanotusti vieraalla maalla. Vaikka juoksen osan pk-lenkeistäni hiekkateillä, asvaltti on alusta, joka vetää puoleensa. Ja silloin kun treenaan asvalttimaratonille, kilsoja "pikitiellä" on vain nieltävä.

On silti tavattoman virkistävää tehdä välillä jotain muuta. Omalle taloudelliselle eli matalalle askeleelleni metsäpolkujen epätasaisuus tekee hyvää, ja käytän varmasti hieman toisella tavalla jalkojeni lihaksia. Pehmeä alusta säästää lisäksi selkää ja niveliä. Metsän keskellä myös maisemat ovat toisenlaisia kuin asvalttipätkillä, puhumattakaan, jos pääsee juoksemaan pitkospuille märille soille.

SporttiOravien järjestämä viikon mittainen leiri kesäkuun lopulla Syötteellä sopikin treenikalenteriini. Vaikka keskitynkin alimatkoihin tänä kesänä, viikko tunturimaastossa piristää sekä kroppaa että mieltä. Korona-aikana olenkin huomannut, että kaipaan aika ajoin maiseman vaihtumista. Kun kauas ei voi matkustaa, voi mennä "lähelle".

Pitkospuilla. Kuva: Maija Oravamäki.

Ylös ja alas pitkin rinnettä

Leirin keskiviikko-aamupäivän ohjelmassa oli noin parin tunnin tunkkaussessio Iso-Syötteen rinteillä. Onneksi isäni oli lainannut pohjoisen matkaa varten paitsi autoaan myös kävelysauvojaan, joista oli valtavasti hyötyä rinnettä ylöspäin noustessa. Saimme myös hyvät eväät siihen, miten sauvoja kannattaa hyödyntää nousuissa ja miten niitä kannattaa pidellä alamäkiosuuksilla. Eli alaspäin mentäessä sauvojen kärjet ovat kohti menosuuntaa, ellei rinne ole niin jyrkkä, että sauvoja käytetään apuna laskeutumisessa.

Tunkkausta kohti Iso-Syötteen huippua! Kuva: Jenni Koho.

Jo tiistain seikkailupäivän viimeisessä alarinnejuoksussa tajusin, että etureidet ovat kovilla. Tasamaan tallaajana mäkiä ei ole tullut "nuohottua" viime kuukausina. Keskiviikkona ensimmäinen nousu Iso-Syötteen huipulle meni kuitenkin melko mukavasti ja sykekin pysyi pk-alueella. 

Noviisina olen monesti miettinyt paitsi tunkata-sanan etymologiaa, myös sitä, mitä tarkoittaa, että jokin polku on tekninen. Kun laskeuduimme tunturin huipulta kivistä reittiä alas, sain konkreettisen käsityksen "teknisyydestä". Otin laskeutumisen varman päälle ja annoin nopeampien juoksijoiden mennä ohitseni. SporttiOravien Maija jäi pitämään perää, ja sainkin häneltä oivallisia neuvoja laskeutumiseen, kuten sen, että jos kivet eivät ole liukkaita, niiden päälle voi hyvin astua.

Huipulla! Kuva: Jenni Koho.

Vauhtikestävyyttä helteessä

"Tunkatessa" meni nopeasti pari tuntia ja myös hiki virtasi. Nestettä kului yllättävän paljon. Kun juoksin viimeistä rinnettä alas, tiesin, että reidet tulevat muistamaan tämän parituntisen. Tästä "tiedosta" huolimatta lähdin vielä iltapäivällä Syötteen kansallispuistoon Teerivaaran kierrokselle, josta löytyi pitkospuiden lisäksi helpohkoa polkua mutta myös nousua. Illalla etsinkin tavaroistani kylmägeelin, jota sivelin etureisiini.

Sain hyvin kuormitettua etureiteni, vaikka teinkin alamäkijuoksussa pikku mutkaa ja hyppelyitä. Torstaiaamuna jalat olivat tönköt, mutta en ollut huolissani, vaikka ohjelmassa olikin vauhtikestävyystreeni. Tiesin kokemuksesta, että verryttelyssä paikat aukeavat, ja lisäksi lämmin sää pitää huolen siitä, että lihakset ovat varmasti lämpimät ennen treeniä.

Torstain tehotreenissä suurin haaste olikin lämpö, mittarissa oli yli 25 astetta. Muutin omassa harjoitusohjelmassani olleen treenin speksejä, sillä jo maratonvauhdissa syke nousi huomattavasti tavallista korkeammalle. En yksinkertaisesti pystyisi vetämään näissä olosuhteissa treeniä ohjelmani vauhtien mukaisesti. Päätös oli viisas, ja pystyin juoksemaan 25 minuuttia ilman suurempia vaikeuksia. Myös reidet toimivat. 

Lämpimällä säällä vk-treenejä voi myös pätkiä, jotta ehtii juoda ja vähän palautua ennen seuraavaa vk-osuutta. SporttiOravien leiriohjelmassa vk-treeni olikin suunniteltu juuri näin.

"Kylmäkallet" palauttavat

Kun pulahdin Luppoveteen harjoituksen jälkeen, pidin taukoa ja lähdin juoksemaan verkkoja, reidet olivat todella tukkoiset. Maija suosittelikin pakasteiden "kylmäkalleja" pidettäväksi reisien päällä, sillä kylmä palauttaa lihaksia. Tämän vinkin toteutinkin hotellilla. Oli myös päivänselvää, etten enää loppupäivänä tekisi mitään reisiä kuormittavaa harjoitusta tai juoksua, vaan palauttelin kroppaa perjantain pitkää polkujuoksua varten.

"Kylmäkallet" reisillä. Kuva: Sari Taipale

Treenaaminen leiriolosuhteissa on aina erilaista, ilahduttavaa, uusia oivalluksia ja ajatuksia herättävää. Vaikka juoksen mielelläni myös yksin, sporttileirille hyvällä porukalla on aina kalenterissani tilaa - enkä sano myöskään heti kieltävää sanaa polkujuoksupainotteiselle leirille, vaikka en omalla vahvuusalueella olekaan.

Ja vaikka minulla ei ole edes suksia, tämän porukan kanssa voisin lähteä vaikka hiihtoleirille!