Juokseminen ja some

Ei mennyt ihan tuubiin kymppi Tallinnassa 2017. Sain kuitenkin mitalin.

Luin hyvän kirjoituksen överitreenaamisesta ja sosiaalisen median eli somen vaikutuksesta liikkumiseen. Lähdin pikku lenkille lukemani jälkeen ja huomasin, että jäin pohtimaan etenkin somen vaikutusta omaan juoksemiseeni. (Linkki lukemaani tekstiin: Överit - uhka vai mahdollisuus?)

Boheemijuoksija-blogin lisäksi päivitän melko innokkaasti samannimistä Instagram-tiliäni. Seuraan myös muita juoksua harrastavia tyyppejä niin Instassa kuin Facebookissa ja luen myös aiheeseen liittyviä blogeja. 

Haluaisin olla itsellinen ihminen, joka vähän välittää muiden postauksista eikä ainakaan anna niiden vaikuttaa omaan treenaamiseen tai tekemiseen. Mutta ihan näinhän tämä ei mene. Jokainen, joka jollakin tavalla kuluttaa somea, peilaa siellä olevia asioita myös omaan elämäänsä. Sitä paitsi somesta voi löytyä hyviä vinkkejä harjoitteluun. Niistä on todellista hyötyä!

Helteisen ratakympin jälkeen Lohjalla 2017.

Tsekkaan tuloksia ja treenejä

Minä ainakin tsekkaan somesta, miten tutut juoksijakamuni ovat treeninsä tai kisansa vetäneet. Toisinaan olen aidosti iloinen ja toisinaan vähän kateellinenkin. Saatan miettiä, pystyisinkö itse suoritukseen, jonka joku toinen on tehnyt - ja kokeilla tätä käytännössäkin  - monenlaisin tuloksin. Jonkun somessa jaettu kisatulos on ehkä saanut minutkin venymään ja tekemään hyvän tuloksen. Mutta toisinaan totuus on tullut vastaan melko karusti kesken kisan: yritys on ollut liian kova, vauhti väärä ja tiedossa nolo kanttaus. Kuntoaan paremmin ei voi juosta!

Somen mukaan en kuitenkaan suunnittele treenejäni tai vauhtejani. Mutta tunnistan ja tunnustan itsessäni kilpailualttiuden. Jos välttää pakkomieteisen kilpailemisen eikä vedä treenejä totaalisesti ylitse, pieni somehärnäys voi olla yllättävänkin motivoivaa - puolin ja toisin.

Yksi esimerkki somen vaikutuksesta juoksuuni oli virtuaalinen Korona-juoksukisa viime keväänä. Tässä kisassa sai juosta erilaisia matkoja erilaisilla reiteillä ja tulokset postattiin Facebookissa olevaan ryhmään. Korona-juoksu oli yksi syy siihen, etten keskeyttänyt kotiratamaratoniani viime keväänä, koska halusin täyskäden eli kaikkien matkojen tulokset Korona-juoksussa. Tässä tapauksessa somen vaikutus oli kuitenkin pelkästään positiivinen, sillä tiesin, etten ollut juoksemassa itselleni vammaa. 

Kuten kuva kertoo, juokseminen on kiva harrastus! Etualalla joku on voimiensa tunnossa, minä en.

Ei pelkkiä onnistumisia

Minulla oli pitkään sellainen periaate Instagramissa, etten laita sinne juoksuvauhtejani. Jos tein esimerkiksi maratonvauhtisen reippaan lenkin, saatoin kertoa missä, kuinka kauan ja kuinka pitkän lenkin juoksin ja miltä se tuntui. Mutta en kertonut vauhtiani. Miksi en?

Minulle riitti, että tiesin itse vauhtini ja että myös takapiruni tiesi. Sille pohjalle rakentuivat omat treenini - ja rakentuvat edelleen. Ehkä suojelin itseäni jonkinlaiselta vertaamiselta. Mutta kun juoksuni alkoi kulkea, söin tämänkin periaatteen. Minulle tuli ikään kuin kiusaus kertoa myös omista vauhdeistani. Olin ylpeä siitä, että olin kehittynyt, treeni sujui ja olin selättänyt raudanpuuteongelmani. Halusin kertoa sen muillekin, jakaa iloni.

Olen toki kirjoittanut myös siitä, kun kisat eivät ole sujuneet ja speksit ovat olleet hukassa. Kun on vituttanut ja tehnyt mieli polttaa lenkkarit. Molemmille aiheille on varmasti paikkansa somessa. Sillä kuka jaksaa ihailla ikuisen hannuhanhen onnistumisia. Myös akuankkoja tarvitaan!

Ensimmäinen pokaali, jonka sain juoksukisoista! Olin kolmas naisten vitosella Kotkan Meripäiväjuoksussa 2016 ja olo oli tietenkin mairea. Myös takapirulla kulki hyvin!

Faktat kuntoon

Eräänlainen punainen lanka omassa blogi-kirjoittamisessa ja somettamisessa on tietty totuudellisuus. En halua väittää punaista siniseksi enkä vihreää keltaiseksi. Pyrin kirjoittajana sellaiseen rehellisyyteen, joka nyt on ylipäätään mahdollista. Sillä jokainenhan meistä "kirjoittaa" aina omaa tarinaansa, kultaa ja mustaa sitä. Sallittakoon siis tarinalliset elementit ja tyylikeinot. Varsinkin some-kirjoittelussa oiotaan monesti muutama mutka, kaunistellaan, kärjistetään tai liioitellaan. Se on ihan ok. Mutta tykkään siitä, että faktat ovat oikein.

Jos siis juoksen kympin aikaan 45.07. Se ei siitä miksikään muutu somessa. Se ei ole alle 45 minuuttia, sen voisi kirjoittaa olevan noin 45 minuuttia. Jos juoksen mitatulla reitillä kolme tonnia aikaan 12.04, se ei ole kolmen tonnin Cooper-vauhtia vaan hitaampaa.

Palkintokerrastossa... ;) 

Jossittelut ärsyttävät

Somessa olevat jossittelut saavat toisinaan otsasuoneni sykkimään. Kun jollakin on mennyt maraton penkin alle ja tulos ei ole ollut odotettu, jossitellaan, miksi ei päästy tavoitteeseen. Totta kai pieleen mennyt kisa kannattaa analysoida huolella ja miettiä, mikä meni vikaan. Mutta selityksiltä tuntuvat jossittelut ovat ärsyttäviä, kuten jos aurinko ei olisi paistanut, jos en olisi pysähtynyt juomaan, jos jalka ei olisi krampannut... olisin juossut sitä ja tätä. Kyllähän minäkin juoksisin vaikka 2.30, jos olisin siinä kunnossa!

Juoksuvauhtien ja -aikojen kanssa pyrin siis olemaan tarkka. Näin muunkinlaisen juoksuinfon kanssa. Jossakin vaiheessa esimerkiksi Polar Flow'n running index väitti minun olevan alle kolmen tunnin maratonkunnossa. En tietenkään jakanut moista disinformaatiota, sillä tiesin sen johtuvan rannesykemittauksesta, joka näytti jatkuvasti aivan liian alhaisia sykelukemia vauhtiini nähden, joten myös running index oli pielessä.

Myös rumia kuvia

Mietin myös, millaisen kuvan annan itsestäni somessa ja millaisia kuvia sinne postaan. Minusta on kasapäin juoksukuvia, joista osa on ihan kamalia. Someen postaan useimmiten parhaimmat otokset. Toisinaan pyrin kuitenkin laittamaan niitäkin kuvia, joissa kaikki karvat eivät ole järjestyksessä tai jotka ovat jollakin tavalla hauskoja, havainnoivia tai informatiivisia. Kaikkien kuvien ei todellakaan tarvitse mairitella postaajaansa. Siinä on jotain särmää, kun uskaltaa olla somessakin ruma! 

Yksi kamalimmista juoksukuvista, joita olen itsestäni nähnyt. Juoksen vitosta Central Park Runissa vuonna 2017, juoksu meni huonosti ja kuvatkaan eivät imarrelleet. Kuva: Runner's High.

Tykkäänkin edelleen eniten niistä juoksukuvista, joissa välittyy tunne ja juostu matka. Saa olla tuskainen ilme, hikeä pinnassa ja valuvaa räkää. Kuva, jossa olen lysähtäneessä asennossa, kaikki roikkuvat, silmät ovat kiinni ja paita huonosti, jää usein julkaisematta. Joku raja. Myös bikinikuvien suhteen minulla on somessa tiukka kontrolli - ja harvemmin tietysti biksut päällä juostaankaan!

Palatakseni alun kysymykseen, vaikuttaako some treenaamiseeni, vastaus on: vaikuttaa. Rakennan kuitenkin edelleen juoksuohjelmani oman kuntoni ja tavoitteideni mukaan. En voi harjoitella kenenkään toisen sykkeillä ja vauhdeilla, sillä silloin olisi tiedossa takuuvarmat överit tai vajarit - ja pahimmassa tapauksessa telakka!

Onnellisena maalissa kotimaratonin jälkeen keväällä 2020.