Juokseminen on tervein addiktioni

Kilpakuntoilijan kannattaa panostaa järkevään harjoitteluun ja minimoida riskit. Kuva: Pasi Päällysaho

Huomasin Facebookin Juoksu-ryhmässä postauksen, jossa etsittiin vapaaehtoisia liikuntariippuvuutta käsittelevän lopputyön koeryhmään. Jäin postauksen tiimoilta miettimään, pitäisikö minun osallistua tutkimukseen eli onko juoksemisessani ja treenaamisessani merkkejä liikuntariippuvuudesta?

Duodecimin Terveyskirjasto määrittelee addiktion eli riippuvuuden tilaksi, johon liittyy halu käyttää jatkuvasti esimerkiksi jotain lääkeainetta tai huumetta ja suurentaa annosta. Näin myös toleranssi eli sietokyky kasvaa. Ominaista on myös psyykkisen ja fyysisen terveyden heikkeneminen ja käytön lopettamiseen liittyvät vieroitusoireet. Addiktio voi olla myös riippuvuutta jostakin tavasta tai kärsimistä pakkoajatuksesta. (Ks. linkki: addiktio.)

Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka koukuttuu helposti erilaisiin asioihin: kofeiiniin, sokeriin, tupakkaan, viiniin, tv-sarjoihin, juoksemiseen ja treenaamiseen. Kun aloin noin kymmenen vuotta sitten juosta aktiivisemmin, huomasin nauttivani hyvänolon tunteesta, joka valtasi kehon ja mielen lenkin jälkeen. 

Myös tiedemaailma on ollut kiinnostunut fyysisen ponnistelun aikaisesta ja jälkeisestä mielihyvän tunteesta, ja osa tutkijoista onkin sitä mieltä, että aivoissa tapahtuvat kemialliset muutokset selittävät tämän onnen tunteen. Puhutaan myös "juoksijan taivaasta" (runner's high). (Ks. linkki: liikunta päihdyttää.)

Rakastan erikoiskahveja!

Kohtuus sopii mielelle

Elän tilassa, jossa juoksen paljon. Olen vuosien mittaan myös "suurentanut annosta" eli lisännyt viikkokilometrien määrää. Nykyisin saatan juosta kovilla treeniviikoilla noin 100 kilsaa, kun määrä joskus aikoinaan oli noin 60. Pystyn myös juoksemaan suurempia määriä, koska kehoni on tottunut juoksuun. Harjoittelen 5-7 kertaa viikossa, ja juoksun lisäksi käyn myös kuntosalilla. Toisinaan soudan tai pyöräilen.

Onko psyykkinen tai fyysinen terveyteni heikentynyt liikkumisen myötä? Koen, että mieleni voi nykyään paremmin kuin koskaan, mutta se ei tietenkään johdu pelkästään juoksusta. Liikunnallinen elämäntapa on kuitenkin syrjäyttänyt muita tapojani. Vaikka tykkään edelleen viinistä ja kaljasta, niitä kuluu huomattavasti vähemmän kuin takavuosina. Saatan edelleen silloin tällöin polttaa tupakan tai kaksi, mutta siihen se sitten jääkin. Syön toki suklaata ja muita herkkuja, mutta sokerihiiri en enää ole, eikä kahviakaan kulu mukitolkulla. Paljon tilalle onkin tullut monessa asiassa kohtuus.

Kohtuus on taas johtanut tietynlaiselle kultaiselle keskitielle. Ja kun elämäntavat alkavat olla kunnossa, myös mieli voi paremmin. 

Maratontreeni ei ole terveysliikuntaa

Entä fyysinen terveys? Juoksutavoitteeni liittyvät maratoniin ja sen tuloksen parantamiseen. Kun treenataan pitkän matkan juoksua melko tavoitteellisesti, ei enää voi puhua terveysliikunnasta. Kilpakuntoilijan harjoittelu tähtääkin suorituskyvyn parantamiseen tai sen ylläpitämiseen. Riskit loukkaantua tai vammautua kasvavat, ja keho kuormittuu eri tavalla kuin terveysliikunnassa. 

Vaikka maratonharjoitteluni sisältää tietyt terveydelliset riskit, koen silti olevani "elämäni kunnossa". Ainakin tämä tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta itselleni kuin liikkumaton elämä. Hyvän kunnon ansiosta perusarkikin sujuu: jaksan enemmän ja väsyn vähemmän. 

Toistaiseksi olen myös välttänyt pitkät telakat eli juoksutauot, koska en ole loukkaantunut tai kärsinyt suuremmista vammoista. Kilpakuntoilijan kannattaakin panostaa fiksuun treenaamiseen ja minimoida riskit. Järkevän harjoittelun lisäksi huomiota on kiinnitettävä lepoon, palautumiseen ja ravintoon. 

Kukapa kuplista viitsisi aina kieltäytyä.

  

Lepopäivien pyhittäminen

Aiheuttavatko juoksutauot minussa vieroitusoireita? Pisin juoksutaukoni viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut kaksi viikkoa, joten tähän kysymykseen en oikein osaa vastata. Mutta muistan, että ensimmäinen lenkki  kahden viikon tauon jälkeen tuntui huikealta: kroppa oli kevyt ja juokseminen tuntui helpolta. 

Minulle ei ole kuitenkaan juuri koskaan tuottanut vaikeuksia pitää totaalisia lepopäiviä. Osittain se johtuu siitä, että treeni on sen verran kuormittavaa ja kovaakin, joten oikein odotan vapaapäiviä ja kevyitä viikkoja. Vaikka tykkään juoksemisesta ja käyn mielelläni kuntosalilla, osaan pitää lepopäiviä. En siis ole himotreenaaja, joka piiskaa itseään jatkuvasti uusiin suorituksiin ja laiminlyö palautumista.

Toki olen ollut joskus ärtynyt, kun kesken hyvän harjoittelukauden on iskenyt flunssa, joka pakottaa lepäämään. Vaikka tiedän, että tämä on usein kehon keino viestittää levon tarpeellisuudesta, on silti ärsyttänyt. Olen kuitenkin aina pitänyt tiukasti kiinni siitä, ettei terveydellä juosta. Eli kipeänä en treenaa.

Toisinaan myös huonosti mennyt harjoitus tai kisa on vituttanut kohtuuttomasti ja perspektiivi on ollut hetken aikaa kateissa. Yleensä löydän suhteellisuudentajuni kuitenkin saman päivän aikana ja tunteet tasoittuvat.

Myös herkut kuuluvat elämään.

 

Liikunta ei ole kavereilta pois

Kilpakuntoilijana rytmitän omaa harjoitteluani, joten merkkaan yleensä treenit kalenteriin hyvissä ajoin. Suunnittelen niiden mukaan myös ajankäyttöäni: sovin kaveritreffejä tai mietin muita harrastuksia juoksemiseni huomioiden. Juoksutreenit ovat niin olennainen osa vapaa-aikaani, että ne toki vaikuttavat siihen, milloin lähden ystävän kanssa terasille tai keikalle. Jos lauantai-aamuna on tehotreeni, perjantai ei ole bilepäivä.

Mutta myös liikkuessa voi nähdä kavereita. Treffit voikin sopia juoksureitille tai kuntosalille. Yhdessä juostessa myös aika menee hujauksessa. Liikuntaan käytetty aika ei suinkaan aina ole kavereilta tai perheenjäseniltä pois.

Omaa suhdetta liikkumiseen voi pohtia myös erilaisten kysymysten kautta. "Fit"-lehden nettisivuilla on juttu liikuntariippuvuudesta sekä aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Linkki juttuun: https://www.fit.fi/yleinen/oletko-riippuvainen-liikunnasta-testaa/

Kova treeni vaatii vastapainoksi myös palautumista. Kuva: Pasi Päällysaho

Positiivinen riippuvuus

Palataanpa alun kysymykseen. Olenko omasta mielestäni riippuvainen liikunnasta? Voisin vastata tähän positiivisessa mielessä kyllä. Itse asiassa jo vuosia sitten sanoin jollekin tutulleni, että juokseminen on tervein "addiktioni". En kuitenkaan koe olevani sairaalla tavalla riippuvainen treenaamisesta, sillä elämääni mahtuu edelleen monia muita asioita ja osaan myös olla liikkumatta. En koe huonoa omaatuntoa lepopäivistä, pitsoista tai kaljoista. Niillekin on paikkansa.

Minulla on edelleen ystäviä, joiden kanssa tehdään muutakin kuin juostaan. Pidän myös huolen siitä, että harjoitteluni on mahdollisimman järkevää, jotta välttäisin mahdollisimman pitkään loukkaantumiset ja vammat. Koen onnistumisia ja tyytyväisyyden tunteita muuallakin kuin lenkkipoluilla tai kuntosalilla. Vaikka juoksu onkin osa identiteettiäni, se on vain osa. Olen olemassa ilman liikuntaakin.

Näiden pohdintojen jälkeen päätin, etten ilmoittaudu vapaaehtoiseksi liikuntariippuvuustutkimukseen. En yksinkertaisesti kuulu kohderyhmään. Vaikka juoksemisessani onkin piirteitä, joilla voisi perustella riippuvuutta, tunnen olevani monessa asiassa aika kuivilla. Riippuvuuteni on siis hyvälaatuista - juoksen kuitenkin pääasiassa siksi, että pidän siitä!