Kaikkea ei voi saada - ehkä

Olen kova suunnittelemaan treenejä ja kisoja. Saatan jämähtää kalenterini äärelle pitkiksi toveiksi miettimään tulevien viikkojen treenipäiviä ja aikatauluja. Myös kisat merkitsen ylös huolella ja hyvissä ajoin. Kun kisapäivät ovat tiedossa, harjoituksetkin on helpompi sijoittaa kalenteriin.

Kuulosta helpolta ja loogiselta, vaan ei ihan aina ole sitä. Minulla on nimittäin yksi ongelma. En millään meinaa saada mahtumaan kaikkea haluamaani seitsemänpäiväiseen viikkoon, kuukauden neljään viikkoon ja puolen vuoden kuuteen kuukauteen. Päivät meinaavat loppua kesken. Mistä tämä johtuu? Olenko ahne?

Pulma pienenee, jos otan selkeästi yhden päätavoitteen. Esimerkiksi maratonin kerran puolessa vuodessa. Ehdin tehdä hyvän peruskuntokauden ja viilata treenit kohti maratonia. Ongelma suurenee, jos päätänkin haluta juosta tuon puolen vuoden aikana myös useamman all out -puolimaratonin, kympin ja vitosen, ehkä vielä maastokisoja, useamman kovan kolmetonnisen, pari mailia ja niin edelleen. Ja kaikki nämä hyvää tulosta tavoitellen. Kalenteriini pitäisi mahtua myös laadukas maratontreeni.

Puolesta vuodesta alkavat päivät, viikonloput ja kisat loppua kesken. Sillä tärkeisiin kisoihin pitää ehtiä kevennellä ja toisaalta niistä pitää myös palautua. Molemmat vaativat kevyitä päiviä. Kisoja ei ehkä myöskään ole juuri silloin tarjolla, kun omaan kalenteriini sopisi. Pitää tehdä kompromisseja. 

Kesän alimatkatreenirunko ja syksyn viikkorytmitys ruutupaperilla.

Vuositason suunnitelma

Mikä avuksi? Tarvitsen yksinkertaisesti enemmän aikaa. Mutta en voi taikoa lisää päiviä viikkoon tai viikkoja kuukausiin. Minun on yksinkertaisesti pakko suunnitella tavoitteitani vuositasolla. Eli esimerkiksi näin: kesällä harjoittelen alimatkoja, elokuussa alkaa maratontreeni ja lokakuussa tavoitemaratonin jälkeen on useamman viikon ylimeno. Sen jälkeen jatkuvat taas alimatkatreenit ennen kevään maratonharjoittelua.

Tällaisella vuositason rytmityksellä saa kisani ja tavoitteeni sijoitettua paremmin kalenteriini. Aikaa jää myös palautumiselle ja ylimenokausille. Laajempi perspektiivi tuntuu toimivan. Kisat sijoittuvat useamman kuukauden ajalle, ja on selkeää, milloin tehdään alimatkatreeniä ja milloin maratonharjoittelua. Kuulostaa hyvältä. Suorastaan erinomaiselta. Mutta.

Suurin haaste itselleni on hyväksyä se, että joku tavoite siintää todella kaukana tulevaisuudessa. Otan esimerkin. Loppukesän Cooper ei mennyt suunnitelmien mukaan. Hyvää paikkaa revanssille en oikein ole löytänyt. Maratonharjoittelu painaa päälle, olen ilmoittautunut yhdelle puolimaratonille, jonka haluan juosta. Huonosti vedetty Cooper kaihertaa hampaankolossa, enkä millään malttaisi odottaa revanssia joululomaan saakka.

Alkaa vaikuttaa sille, että olen paitsi ahne myös kärsimätön. Minun on todella vaikea hyväksyä sitä, etten voi saada kaikkea. Heti, tässä ja nyt.

Muutosten hyväksyminen

Takapirun kanssa tänään pitsalla istuessani tutkin taas aikataulujani. Pienellä viilauksella saatan saada järjestettyä muutaman päivän elokuuhun, jolloin voisin vielä juosta kovan kolmetonnisen, jos tuntuma on hyvä. Eläintarhan kentälle lähden tuskin enää yksin hikoilemaan, vaan kokeilen kovia kolmetonnisia asvaltilla - tämäkin on siis eräänlainen kompromissi, ei edes oikea Cooper, mutta haluaisin nähdä, saanko vielä kropastani irti neljän minuutin kilsoja.

Pitsaa ja suunnitelmia. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - ehkä. Ei vaan päde kestävyysjuoksuun, sillä kalenteriin kirjoitettu tavoite on yhtä tyhjän kanssa, jos sitä ei pääse ulosmittaamaan. Korona-kevät osoitti myös armottomasti sen, ettei suunnitelmia ja tavoitteita voi naulata kovin tiukasti kiinni päivämääriin. Ne todellakin voivat muuttua. 

Korona-aikana ahne, kärsimätön minä on ollut todellisen kasvunpaikan edessä. On niin vaikeaa olla haluamatta kaikkea. On niin vaikeaa välillä nähdä kauas. Tai luopua. Odottaa sitä Cooperille otollista juoksuaikaa monta kuukautta. Ja muistaa olla iloinen, että olen terve.

Eräs ystäväni totesi minulle kerran, että pitääkö sitä elämää niin tarkasti suunnitella. Ihan hyvä kysymys. Minä vain olen jotenkin aina tykänyt suunnitelmista. Suuri haaste itselleni onkin päästää niistä irti. Suunnitelmien muuttaminen on kuitenkin osa elämää, ja joskus on suurta viisautta viilata niitä. Sitä viisautta ei vaan näe juuri siinä kohtaa, kun repii numerolappua rinnuksista irti keskeytetyn kisan jälkeen.

Uusi paita syksyn kisoja varten.

Ajan ongelma

Kuulin takapirulta naisesta, jonka intohimo on hirvenmetsästys. Naista oli haastateltu tv-ohjelmassa. Naiselle hirvenmetsästys oli niin tärkeää, että hän oli ajoittanut lastensa syntymätkin niin, etteivät ne häiritse hirvestystä. Kuulostaa älyttömältä ja pakkomielteiseltä. Nainen oli itsekin myöntänyt, että onhan tuo marssijärjestys vähän erikoinen.

Tunnistan tuosta naisesta osittain itseni. Ymmärrän häntä. Miksi ei. Juokseminen on niin olennainen osa elämääni, että käytän todellakin aikaa treenien ja kisojen suunnitteluun. Yksinkertaisesti siksi, että hyvin palautuneena saan sekä harjoituksesta että kisasta enemmän irti. Toisinaan joudun tekemään kompromisseja, ja juoksemaan esimerkiksi pitkän tai reippaan lenkin hieman väsyneenä - sillä töissäkin on käytävä.

Kesät vietän yleensä vapaalla, joten silloin on aikaa harjoitella täyspainoisesti. Mutta kesä ei ole optimaalisinta aikaa kisata, koska lämmin sää voi sotkea aikatavoitteet. Tarvitaan niitä viileiden säiden kisoja, syksyn ja talven treenejä. 

Tätä kirjoittaessani tulee mieleen Pekka Aalto - ultrapitkienmatkojen juoksija. Joka kuulema vaihtoi ammattiakin pystyäkseen juoksemaan enemmän. Koittaakohan minullekin vielä aika, jolloin pitkä vapaa kesä ei enää riitä mihinkään.