Vuosi 2020: ennätyksiä, pari maratonia ja yksi monttu

Kaarinan Syysmaratonin ensimmäiset metrit juoksin maski naamalla. Kuva: Sari Taipale

Mitä jäi mieleen juoksuvuodesta 2020? Siis muutakin kuin koronavirus, joka sekoitti alkuvuodesta koko maailman ja laittoi monen juoksijan kisakalenterin uusiksi, myös minun.

Kokovuosikatsaukseni voisi tiivistää sanoihin: ennätyksiä, pettymyksiä, pari maratonia, virtuaalikisoja, alimatkatreenejä, muutama ikäsarjavoitto, sporttileiri Syötteellä, peruspuurtamista ja pikku paniikkeja.

Kymppi uudelle minuuttilukemalle

Tammikuussa 2020 juoksin yhden ainoan kisan eli kympin Aktia-cupissa Vantaalla. Hätyyttelin jo omaa ennätystäni nettoajallani 44.10, mutta jäin siitä muutaman sekunnin. Maratontreenini oli täydessä vauhdissa ja tavoitteenani oli Hampurin maraton huhtikuussa. Kympin kisa antoi hyvät suuntamerkit.

Helmikuun Aktia-cupissa toteutui se, mistä olin jo pitkään haaveillut: uusi ennätys kympillä. Minuuttilukema vaihtui vihdoin 43-alkuiseen (nettoaika 43.23). Muistan, miten fiiliksissä olin tämän kisan jälkeen, sillä uusi enkka ei ollut tullut helpolla. Nyt osuivat kohdalleen sekä päivän kunto että olosuhteet.

Iloa ennätyksistä

Vuosien saatossa olen oppinut sen, että jokaisesta uudesta ennätyksestä kannattaa iloita. Omalla kohdallani minuutit ja sekunnit alkavat olla tiukassa, ikää tulee koko ajan lisää eikä ennätyksiä enää tehtailla. Löysät on otettu pois.

Maaliskuussa pääsin vielä enkkailoon, kun laitoin mailin tulokseni uusiksi lukemaan 6.07 Helsingin Juoksijoiden eli oman seurani järjestämällä Pohjoisbaanan maililla. Kisa uskallettiin vielä pitää, vaikka koronavirus oli totista totta myös Suomessa. Tilanne eskaloitui nopeasti ja muun muassa Aktia-cupin maaliskuun osakilpailu peruttiin. Onneksi olin osallistunut helmikuun kisaan ja saanut ulosmitattua kympin kuntoni.

Helppoa kuin heinänteko! Kuva: Petteri Jokela

Trikoot ylös! Kuva: Karoliina Vuohtoniemi

Maaliskuussa 2020 kisakalenterini tyhjenikin täysin. Hampurin maraton peruttiin ja ilmoittauduin hätäpäissäni Helsinki Spring Marathonille, joka sekin peruttiin. Googletin kaikki mahdolliset maratonit, ja kävin testaamassa Hassen maratonin reitin Merihaassa ja Pohjoisrannassa. Lopulta päädyin juoksemaan omatoimimaratonin radan varressa Ilmala-Mäkkylä-reitillä toukokuussa.

Virtuaalikisojen imu

Koronan takia myös työpaikallani siirryttiin etäopetukseen, mikä tarkoitti loppua työmatkajuoksulle ja aikaisille aamuille. Viikkojen rytmitys muuttui täysin: pystyin tekemään osan treeneistä jo päivällä, ja ensijärkytyksen ja stressin jälkeen myös yöunet pitenivät. Elämä muuttui melko yksinkertaiseksi: etätyötä, treenaamista, ruuan laittamista, syömistä, tv-sarjoja ja lepäämistä.

Olin hyvässä juoksukunnossa. Kisojen peruunnuttua kävin läpi pienen juoksijankriisin, mutta päätin jatkaa harjoittelua aivan kuin olisin maratonille menossa. Innostuin myös virtuaalikisoista, kuten Korona-juoksusta. 

Maalis-huhtikuussa Ilmala-Mäkkylä-reitistä tulikin tehotreenipaikkani lisäksi myös virtuaalijuoksureittini. Juoksin epävirallisen kympin aikaan 43.39. Kaveriporukan takaa-ajokisa Kisamakkara juostiin myös ensimmäistä kertaa virtuaalisena, ja luukutin itselleni epävirallisen uuden ennätyksen vitosella eli 21.11. Tuloksellani johdin Kisamakkaraa hetken, mutta lopulta taisin pudota podiumiltakin.

Kevään aikana olin päässyt omatoimisen kisaamisen imuun. Huhtikuun alussa kävin testaamassa Hassen maratonin reitin ja juoksin puolimaratonin kohtuullisen hyvään aikaan eli 1.37.22. Hain kisavauhtia maratonille, mutta reitti oli sen verran haastava, että omatoimimaratonin juoksupaikaksi valikoitui radanvarsi. Ilmala-Mäkkylä-reitillä kävin juoksemassa vielä kaksi kovaa kolmosta ja yhden vitosen ennen maratonia.

Ajattelin, että näin voisin elää.

Lähtöruudussa Ilmalassa. Kuva: Pasi Päällysaho

Omatoimimaraton viiden kilsan pätkällä

Omatoimimaratonini juoksin 9. toukokuuta. Starttasin noin yhdeksän aikaan aamulla ja lähdin juoksemaan Ilmalasta kohti Mäkkylää, jossa oli käännöspaikka viiden kilometrin kohdalla. Tämä viiden kilometrin radanvarsipätkä oli omatoimimaratonini näyttämö reilun kolmen ja puolen tunnin ajan. 

Minulla kiristyivät reisien, lonkkien ja pakaroiden kalvot niin, että juokseminen oli melko haastavaa ensimmäisen 12 kilometrin jälkeen. Pystyin kuitenkin jatkamaan ilman minkäänlaista vammariskiä. Olisin kuitenkin varmasti keskeyttänyt, ellei sisareni olisi tullut vetoavuksi. Halusin tuloksen myös Korona-juoksuun. Kellon pysäytin aikaan 3.31.31. 

Kevätkausi oli pulkassa ja oli ylimenon aika.

Kohti maalia! Tämä kuva liikuttaa minua vieläkin. Kiitos Kati, Sarde ja takapiru!

Elämäni ensimmäinen monttu

Harjoittelin kesällä myös eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Oma kehityskohteeni on ylärekisterin alueella eli kovavauhtinen juoksu, joka rassaa hapenottoa. Takapiruni laati minulle melko tiukan ja kunnianhimoisen alimatkaharjoittelurungon, jonka mukaan tein kesätreenejäni. Tavoitteena oli ulosmitata kunto Cooper-testissä heinäkuussa. Näin tehtiinkin, mutta H-hetki oli jo mennyt, ja jäin kolmen tonnin tavoitteesta noin 90 metriä. Juoksu oli raskasta ja vaikeaa.

Siirryin vähitellen maratonharjoittelun pariin ja kovavauhtiset treenit vaihtuivat maltillisiin vk-alueen harjoituksiin. Elokuun alkuun siirtyneessä Aktia-cupissa ajatuksenani oli laittaa vitosen enkka virallisesti uusiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan keskeytin raskaan kisan neljän kilometrin kohdalla.

Sinnittelin vielä muutaman treeniviikon, kevensin vähäsen ja juoksin Helsinki Marathon -tapahtumassa puolimaratonin elokuun lopulla. Maali tuli vastaan ajassa 1.39.17. Voitin 45-vuotiaiden ikäsarjan, mutta se olikin ainoa positiivinen asia. Juoksu oli edelleen raskasta, eikä minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin laittaa lenkkarit pariksi viikoksi hyllylle. Lähes kymmenen vuoden juoksuhistorian jälkeen olin ensimmäistä kertaa "montussa" eli jonkinlaisessa ylirasitustilassa/alipalautunut.

Eläintarhan kenttä on nähnyt itkuni ja kuullut nauruni, imenyt mondoonsa hikeni, ja sen kaiteet ovat olleet tukeni ja turvani. Kuva: Pasi Päällysaho

Pari liikunnallista reissua Suomessa

Kesään mahtui myös monia hyviä hetkiä, kuten SporttiOravien järjestämä sporttileiri Syötteellä. Koronatilanne oli sen verran hyvä, että uskalsimme lähteä leirille. Oli pitkästä aikaa ihana päästä reissuun, tuulettaa aivoja ja nähdä monia tuttuja. Alunperin ajatus oli ollut leireillä Pohjois-Italian Livignossa. Minäkin olin suunnitellut kolmen viikon korkeanpaikanleirin, mutta korona muutti nämäkin suunnitelmat. Italia vaihtui Pohjois-Pohjanmaaksi, poroiksi ja polkujuoksuksi.

Omalla masokistisella tavallani nautin myös alimatkatreeneistä, vaikka Cooperissa epäonnistuinkin. Eläintarhan kentän kaiteisiin tuli nojailtua useamman kerran viime kesänä. Teimme myös perheeni kanssa minireissun Vuokattiin, jossa olisin viihtynyt pitempäänkin.

Syötteen sporttileirillä pelasimme myös rantalentistä... Kuva: Sari Taipale

...ja meloimme. Kuva: Merja Ylihärsilä

Vuokatissa "suopursuna". Kuva: Sari Taipale

Oman tilan tunnistamisen vaikeus

Olin itsekin hieman hämmästynyt siitä, miten vaikeaa minun oli tunnistaa oma alipalautumiseni. Kaksi päivää kiukuttelin tilaani, mutta eräs sateinen kotiinpaluu duunista muutti mieleni. Olin niin poikki junassa, että tajusin levon olevan paikallaan. Kun ymmärsin ottaa iisisti, aloin oikeastaan nauttia siitä. Ei ollutkaan arkisin kiire kotiin ja treenaamaan, sain huoleta huuhailla, missä huvitti.

Kymmenen juoksuvuoteni aikana kaksi viikkoa onkin ollut pisin juoksutaukoni. Olen säästynyt pahemmilta vammoilta, joten pidempiä taukoja ei ole edes tarvinnut pitää. Nyt pari viikkoa tuli tarpeeseen. Oli hämmentävää tajuta, miten helppoa juoksu oli levon jälkeen.

Koska olen ihminen, joka mieluummin ylianalysoi tekemisensä kuin jättää ne käymättä läpi, mietin aika paljon "monttuun" johtaneita syitä. Mitään selkeää syytä en kuitenkaan löytänyt. Suuri helpotus oli kuitenkin se, että veriarvot olivat tällä kertaa kunnossa. Jossakin kohtaa tuli ehkä tehtyä jotakin enemmän kuin olisi pitänyt, ja jätettyä lepo liian vähälle.

Minua lohdutti suuresti se, kun juttelin kokeneiden juoksijoiden kanssa, ja useampi totesi, että kun treenataan paljon, välillä menee yli. Se ikään kuin kuuluu jopa asiaan. Mutta ainoa tie päästä montusta pois, on riittävä lepo.

Huilasin pari viikkoa. Ja pääsin pois.

Ikäsarjavoitto HM:n puolimaratonilla. Kuva: Pasi Päällysaho

Korona haastaa jälleen

Syksyn tavoitteeni oli ollut SM-maraton Vantaalla, mutta en koskaan ilmoittautunut kisaan. Monttu ja parin viikon lepo söivät hyvää treeniaikaa, ja kisa tulisi liian aikaisin, en olisi ollut valmis. Otin uudeksi tavoitteeksi maratonin Maarianhaminassa lokakuun lopussa. Vantaalla juoksin kuitenkin puolimaratonin sisareni "jäniksenä" ja hain samalla tuntumaa maratonvauhtiini.

Mutta kesän uinumassa ollut korona voimistui, ja jälleen syksyllä kisoja alettiin perua. Niin peruttiin myös Ahvenanmaan maraton. Minulla oli onneksi vaihtoehto B mietittynä: Kaarinan Syysmaraton. Sekin meinaisi jäädä omalta osaltani juoksematta, sillä altistuin koronalle töissäni ja jouduin karanteeniin. Karanteeni loppui puoliltaöin perjantaina 23. lokakuuta. Kaarinan maratonin startti oli seuraavana aamuna. Lähdin viivalle, koska olin terve.

Sain onneksi sisareni kuskiksi ja kyydin Kaarinaan. Nyt oli juostava, kun siihen oli mahdollisuus. Juoksin elämäni toiseksi parhaimman maratonin ajalla 3.24.56 ja voitin ikäsarjani.

Kaarinassa maratonilla... Kuva: Aki Sahlstörm

...ja sen jälkeen. Kuva: Pasi Päällysaho

Vitosen enkka vihdoin uusiksi

Pari viikkoa maratonista oli jälleen takaa-ajokisa Kisamakkara, jossa paukutin oman reittiennätykseni. Olin ihmeissäni, sillä yleensä en ole maratonin jälkeen näin kovassa tikissä. Seuraavana viikonloppuna juoksin Aktia-cupissa vitosen ja tein sen, mikä piti tehdä jo elokuussa. Laitoin virallisen enkkani uusiksi lukemaan 20.54. 

Loppuvuodesta keskityin jälleen hapenottokuuriin, pidin kilometrimäärät maltillisina ja aloitin punttitreenin. Aktia-cupin kympille olisin mennyt, mutta se jouduttiin siirtämään keväälle. Syytä ei tarvinne mainita. Loppuvuodesta tutustuin myös työpaikkani kuntosaliin, sillä kiristynyt koronatilanne vaikutti siihen, että ahdistuin helposti liian täysillä punttisaleilla. Oli etsittävä väljempiä vaihtoehtoja.

Jännittäminen ja paniikkialttius

Vuonna 2020 olen ollut kasvokkain myös oman kisajännitykseni sekä eräänlaisen paniikkialttiuteni kanssa. Jos en kisaisi, nämä pysyisivät tietenkin syvemmin jossakin varjoissa, mutta etenkin silloin, kun ole epävarma kunnostani, kisajännitykseni alkaa saada jopa kauhun piirteitä.

Minun piti juosta vielä Cooper joululomallani, mutta lopulta skippasin sen, kun ajankohta ei oikein tuntunut hyvältä, enkä jaksanut nähdä vaivaa jäniksen hankkimiseksi. Kävin juoksemassa itsekseni pari tonnia, ja sekin oli raskasta. Oli hyvä päätös jättää Cooper välistä. 

Ehdin kuitenkin hermoilla tätäkin "testiä" ihan huolella. Tuskissani etsin lopulta käsiini takapirun tilaaman kirjan "Suorituskyvyn psykologia. Tieto- ja taitokirja korkeaa suorituskykyä ja hyvinvointia rakentaville". Äärimmäisen mielenkiitoiselta vaikuttava teos, joka uhkuu asiaa. Mieleeni jäi kursorisesti teosta selatessani kohta, jossa käsiteltiin kisajännitystä ja ahdistusta: jos ahdistus kasvaa haitalliseksi ja johtaa jopa alisuoriutumiseen, kannattaa hakea apua ammattilaiselta (s. 483).

Tähän kirjaan aion tutustua ensi vuonna!

Oma kisa-ahdistukseni on vielä säädeltävissä olevaa, mutta varsinkin heikkoina päivinä minulla menee aika paljon aikaa ja energiaa siihen, että yritän pärjätä ahdistukseni kanssa. Oloni helpottuu vasta, kun pääsen juoksemaan ja etenkin, jos kisa sujuu. Olen kuitenkin varma, ettei tekisi ollenkaan "pahaa" käydä urheilupsykologin juttusilla. Tämä voisi olla yksi tulevan vuoden projekteja. Mutta ensin ehkä ahmin kirjan.

Tavoite ja toive vuodelle 2021

Vuodelle 2020 juoksukilometrejä kertyi arvioni mukaan noin 2700-2800. Ihan tarkkaa lukua en näe Polar Flow'sta, koska olen tehnyt osan treeneistä sisällä ja silloin en käytä juoksu-toimintoa. Ja niin paljon kilsamäärät eivät kiinnosta, että alkaisin niitä manuaalisesti laskemaan.

Tätä vuotta on muutama päivä jäljellä. Käyn huomenna tekemässä kevyen lenkin ja Kisamakkaran Winter Edition juostaan uudenvuodenaattona - siitä on sitten hyvä lähteä kohti uuttaa ja tulevaa.

Vuodesta jäivät mieleen myös juoksukamut ja uudet tuttavuudet. Erityisesti Kati, joka jaksoi kannustaa radan varren omatoimimaratonillani, Päivi, jonka kanssa on jaettu monet ilot ja vitutukset, Sanna, Maija ja kumppanit Syötteeltä. Takapiru, joka jaksoi kannustaa, äristä sopivasti ja hakea perspektiiviä silloin, kun en siihen itse pystynyt. Sisareni Sarde, joka juokseekin nykyään, mistä olen äärimmäisen iloinen (perhe-ennätykset taitavat mennä uusiksi ensi vuonna).

Ensi vuoden juoksuilleni minulla on yksi tavoite: parantaa maratonennätystäni, joka on 3.22.35. 

Suurin toiveeni on pysyä terveenä - ja terveyttä toivon jokaiselle!

Toivottavasti valo voittaa pimeyden ja toivottavasti päästään myös kisaamaan oikeisiin kilpailuihin tulevana vuonna. Terveys on kuitenkin ykkösasia!