Elämäni kallein keskeyttäminen

Lähtöön muutama sekunti. Kuva: Sari Taipale

Se oli hyvä idea: osallistua SM-puolimaratonille. Korona-ajan rajoituksista huolimatta SM-tason kisoja järjestetään, ja tällä kertaa SUL oli tehnyt päätöksen, ettei kisassa ole tulosrajaa. Ilman tuota päätöstä minulla ei olisi ollutkaan mitään asiaa viivalle. Oma ennätykseni on 1.35.32 ja sekin vielä nettoaika.

Heräsin kisailmoittautumiseen kuitenkin päivän liian myöhässä. Virallinen ilmoittautuminen päättyi perjantaina 9.4. ja minä tajusin mahdollisuuden seuraavan päivän iltana. Takapiru soitti puoli yhdeksältä illalla järjestäjille ja kysyi, oliko takaporttia. Olihan sellainenkin. Sääntöjen mukaan vuorokausi virallisen ilmoittautumisen jälkeen voi vielä ilmoittautua, mutta hinta on kuusinkertainen. Tässä tapauksessa se tarkoitti 180 euroa. Takapiru lupasi sponsoroida ja homma oli hoidossa seuraavan vartin aikana.

Olin ihan fiiliksissä! Pitkästä aikaa pääsisin viivalle. Alkuvuoden harjoittelu oli ollut hyvää ja treenit sujuneet paremmin kuin koskaan. Olin keventänyt harjoittelua muutaman viikon, joten olin täysin valmis kisaan.

Kisakynnetkin olivat viimeisen päälle - niillä ei ikävä kyllä ennätyksiä juosta. Kuva: Sari Taipale

Lämpöä ja epävarmuutta

Kisapäivä oli aurinkoinen. Sain sisareni minulle kuskiksi, ja ajoimme Helsingistä Pyhtäälle lauantaiaamuna. Takapiru oli mennyt paikalle jo aikaisemmin ja varmistanut osallistumiseni. Meillä ei siis ollut mikään kiire. Ehdimme toki katsomaan junioreiden kympin lähdöt. Minä tutkin reittiä ja varmistin vielä, miten viimeinen mutka maaliin juostaan.

Tähän saakka olin luottanut kuntooni täysin. Olin varma, että juoksen uuden ennätykseni Pyhtäällä. Peilasin tavoitevauhtiani harjoitteluvauhteihini. Kisan juokseminen hieman alle 4.30-kilometrivauhdilla pitäisi olla realismia.

Epävarmuus iski alkuveryttelyssä. Juoksin sisareni kanssa kevyttä vauhtia ja puin ajatukseni sanoiksi: minua pelottaa, että sää on liian kuuma. Minua myös janotti, mutta vesipullo oli autossa ja olin pitänyt aika tiukasti kiinni, etten juo kahta tuntia ennen kisaa mitään. Verkkojen jälkeen takapiru kantoi minulle kahdessa kertakäyttömukissa juomaa lähtöalueelle. Helpotti, kun sain kuivan suuni kostutettua ja vähän juotuakin. Olo tuntui myös viileämmältä kisavaatetuksessa: sortseissa ja t-paidassa. 

Kisavaatteissa - sortsikeli! Kuva: Sari Taipale

Enkkavauhtia puoliväliin saakka

Puolimaraton juostaan Pyhtäällä neljänä viiden kilometrin lenkkinä, jonka jälkeen koukataan maaliin. Ylimääräisiä metrejä reitillä ei varmasti tulisi paljon. Ensimmäinen kisavitonen menikin reittiin tutustuessa. Alku oli loivaa alamäkeä ja sitä oli mukava juosta, annoin mennä. Ensimmäinen kilometri vauhtia 4.22.

Olin jo ennen kisaa päättänyt, että otan helpot alamäkikilsat vähän rivakammin. Ihan pienellä riskillä voisin olla liikenteessä. Toinen kilometri oli tuulisempi, ja siinä oli pieni nousu suoralle, joka olikin sitten helppoa myötätuulipätkää. Oli melko kevyttä juosta vähän reilua 4.20-kilometrivauhtia. Syke nousi lähelle anaerobista kynnystäni, mutta noissa vauhdeissa sen pitää noustakin. Helpon osuuden jälkeen oli jyrkkä käännös, vastatuuli puski urakalla, mutta ei juurikaan menoani hiljentänyt. Vitosen väliaikani oli 22.06.

Vitosen kohdalla kulki vielä hyvin, väliaika 22.06. Kuva: Pasi Päällysaho

Uusi oma ennätys olisi paukkunut helposti näillä vauhdeilla. Valitettavasti toinen kierros ei sujunutkaan yhtä kevyesti. Syke nousi yli anaerobisen kynnyksen ja vauhti hidastui. Juoksu alkoi olla todella tukalaa, minua janotti ja minulla oli kuuma. Takamustakin kiristi. Iski kauhu. En kestäisi tällaista juoksua vielä yli 15 kilometriä.

Päätös voimistuu

Jatkoin kuitenkin matkaa. Kahdeksannella kilometrillä tuli jo vauhdillisesti pohjanoteeraus: 4.45. Päätös keskeyttämisestä voimistui. Kympin kohdalla takapiru ja sisareni olivat kannustamassa, huusin heille epätoivoisesti, että keskeytän, mutta he kannustivat jatkamaan. Karjuin, että tiedän kyllä, milloin oma juoksuni on raskasta. Olin vielä kiinni ennätysvauhdissani, väliaika rapiat 45 minuuttia, mutta syke oli liian korkea. Jos jatkaisin, vauhtini tulisi hidastumaan vääjäämättä.

Yritin ottaa vielä juomapisteeltä vettä, mutta sekin meni pieleen, ja sain vain kaadettua naamalleni urheilujuomaa. Jatkoin matkaa vielä puoli kilometriä. Viimeinen silaus oli, kun kaksi takanani juossutta kilpailijaa ohittivat minut ylämäessä, ja tajusin, etten jaksaisi lähteä heidän peesiin.

Olin ajatellut ennen kisaa, että jos on ihan kamalaa, keskeytän. Tuo kynnys ylittyi puolimatkassa. Pysähdyin, otin numerolappuni pois rinnasta ja katselin ohi juoksevia SM-tason kilpailijoita. Ehkä tämä tosiaan ei ollut minun paikkani juosta. Ei uutta ennätystä, ei maaliviivan ylittämistä. Sen sijaan tuli elämäni kallein keskeyttäminen. 

Kuva kertoo: karjun epätoivoani kannustajilleni: Kuva: Sari Taipale

Analysoi, opi ja keskity tulevaan

Kun kisa jää kesken, vituttaa. Aina. Mutta itselleni keskeyttäminen ei ole mikään kunniakysymys. Jos ei kulje, on turha vääntää väkisellä. Olen yrittänyt myös olla rypemättä itsesäälissä. Huonot kisat ja keskeyttämiset kuuluvat lajin luonteeseen. Toki on hyvä käydä läpi, mikä meni pieleen, mutta selitykseksi ei kelpaa se, että ”mä olen niin paska”. On pystyttävä parempaan analyysiin ja toisaalta oltava halkomatta hiuksia. Turha on pohtia jokaista varpaankynnen asentoa tai käpyä reitillä, jotka kenties ja mahdollisesti olivat vaikuttamassa huonoon kulkuun.

Oma analyysini tiivistyy kolmeen asiaan: liian lämmin sää, mahdollinen nestehukka ja ei paras mahdollinen päivän kunto. En ole koskaan kisoissa kestänyt lämmintä säätä, join ehkä liian vähän ennen kisaa ja kisan aikana ja jostain syystä takapuoli ja jalatkin painoivat. 

Analyysi on tehty, seuraava testijuoksu on jo kalenterissa. Ja koska korona-aika jatkuu, tulevista kisoista ei ole tietoa. On ainakin aikaa rauhassa miettiä, mihin oma treenaaminen keskittyy jatkossa.

Olen joskus sanonut, että jos ei tule enkkaa, tulee kokemus. Niin nytkin. Takapiru laskeskeli myöhemmin, että juoksin kisassa 18 euron kilometrejä. Eihän sille voi kuin nauraa!