Oman harjoittelun kunnioittaminen

Harjoittelemme jonkin verran yhdessä sisareni kanssa ja muun muassa siksi onkin tärkeää juosta omia treenejä ja vauhteja.

Kun aloin muutama vuosi sitten pitää blogia, lupasin itselleni kirjoittaa myös niistä asioista, jotka ärsyttävät ja huolestuttavat. Silloin kirjoitin muun muassa siitä, miten olin kauhuissani lukenut sosiaalisesta mediasta ihmisten järjettömästä treenaamisesta, missä tuloksia ja kokemuksia haettiin oman terveyden kustannuksella. Monesti nämä suoritukset verhottiin sankaritarinoiksi, ja some tulvi tykkäyksiä.

Tämäntyyppisiä postauksia on edelleen. Onneksi vastapainoksi löytyy myös muun muassa asiantuntijoiden ja ”fiksujen” harjoittelijoiden somepostauksia ja blogeja. Pidän myös siitä, että uskalletaan sanoa, milloin meni metsään ja mitä siitä oppi.

Koronan vuoksi siirtyneitä kisoja alkaa olla harva se viikonloppu, ja siinä innossa saattaa helposti unohtua se, ettei kaikkiin niistä kannata välttämättä osallistua. Tai ainakin oma palautuminen pitää miettiä tarkasti. On myös hyvä pohtia, mihin oma treeni riittää.

Palautuminen ja rytmitys

Toisinaan palautumista aliarvioidaan sosiaalisessa mediassa ja lepopäivien kunnioittaminen tuntuu unohtuneen. Maratonin jälkeen ei aina malteta levätä, vaan jo parin päivän jälkeen on kiire kokeilemaan, vieläkö tossu luistaa. Tai jos naapurin Jeppe on vetänyt kaksi kovaa ultrakisaa peräkkäisinä viikonloppuina, kuvitellaan itsekin siihen pystyvän, vaikka oma treeni on ollut vähän sitä ja tätä. Vanhoihin pohjiin luotetaan liikaa.

Eihän hölmöily välttämättä vaarallista ole, ja se meille toisinaan suotakoon. Pahimman kolhun saa usein itsetunto, kun rahkeet eivät riitäkään suoritukseen. Maaliin tullaan joskus nöyrin mielin, jos sinne saakka päästään. Pahimmillaan dorkailusta seuraa kuitenkin ikävä vamma tai pitkä telakka.

Jos haluaa kehittyä, on toki treenattava, ja välillä käydään limiteillä. Koko ajan ei voi kuitenkaan vetää laikka punaisena, vaan harjoittelua pitää rytmittää. Juoksuharjoittelussa tämä tarkoittaa esimerkiksi itselläni sitä, että paria kovaa treeniviikkoa seuraa kevyt viikko, jolloin pitkä lenkki lyhenee puoli pitkäksi ja toinen tehotreeni tippuu pois. En myöskään juokse määrää kevyillä viikoilla.

Kevyen viikon jälkeen jaksaa tehdä huolella kovatkin treenit ja kroppa ja mieli ovat niihin valmiita.

Treenajalle hyvä paikka on välillä sohva. Juoksusukissa on epäilemättä makoisa tuoksu...

Unohda ahneus ja muista progressio

Harjoittelussa on hyvä muistaa myös progressiivisuus. Jos on joutunut esimerkiksi olemaan telakalla vamman takia, treenaaminen kannattaa aloittaa varovaisesti. Juoksussa esimerkiksi viikkokilometrejä ei kannata ahnehtia, vaan niiden määrää kannattaa lisätä maltillisesti. Progressiivisuus pätee muutenkin. Itselläni esimerkiksi sadan kilometrin viikot ovat sellaisia, joita kroppa jo kestää, mutta olisin hölmö, jos lisäisin viikkokilometrimääräni yhtäkkiä 150:een.

Treenaamista kannattaa myös suunnitella, esimerkiksi miettiä, miten harjoitukset sijoittuvat omaan viikkoon. Tällä varmistaa sen, että harjoittelee oman ajatuksen ja aikataulun mukaisesti eikä juoksukaverin. Pahimmillaan oma treeni unohdetaan ja aletaan juosta toisten juoksuja ja tavoitteita. Yleensä siitä ei seuraa mitään hyvää.

Jos oman harjoittelun suunnitteleminen fiksusti tuntuu vaikealta, neuvoa voi kysyä esimerkiksi kokeneimmilta juoksijoilta. Myös urheilijoiden harjoittelua kannattaa ”vakoilla” ja poimia sieltä itselleen sopivat hyvät asiat, kuten rytmitys, lepo ja ravinto, ja suhteuttaa ne omaan tilanteeseen. Harjoittelumäärät ovat huipuilla ihan toista luokkaan kuin kuntoilijalla, joten niitä ei kannata ”copypeistata”.

Kaikkea ei tarvitse tietää eikä osata itse. Kysyminen ei ole tyhmää ja asiantuntijuuteen nojautuminen on viisautta.

Voi kun kissat osaisivat puhua, saattaisimme saada hyviä vinkkejä juoksuun...

Piirrä omat rajat itse

Oman harjoittelun lisäksi kannattaa kunnioittaa myös omia tavoitteitaan. Muiden kisoja, treenejä ja juoksukilometrejä on turha haikailla tai kadehtia. Jokaisella meistä on omat ”ristimme”. Emme ihan aina voi tietää kaikkea sitä, mitä joku on voinut käydä läpi päästäkseen esimerkiksi itselle hyvään maratontulokseen.

Vaikka omien tulosten ja harjoittelun vertaaminen muihin onkin ihan inhimillistä, fokus kannattaa pitää omassa tekemisessä: mitä varten minä juoksen ja treenaan, mikä on minun tavoitteeni? Millaisia haasteita minulla on treenaamisen suhteen ja mitä juuri minun on huomioitava harjoittelussani? Kestääkö polveni asvalttikilsoja vai onko välillä syytä mennä juoksemaan pehmeimmille alustoille?

Välillä tuntuu kuitenkin sille, että sosiaalisen median juoksupostauksia selatessa unohtuu oma tekeminen. Aletaankin haluta jotain sellaista, mikä itselle ei ole siinä kohtaa järkevää tai on jopa oman hyvinvoinnin kannalta kyseenalaista. Poluille on turha lähteä ultraamaan, jos nilkka ei kestä peruskävelyäkään. Oli somessa miten houkuttelevia postauksia tahansa.

Omat rajat pitää osata piirtää, tai ne vedetään väkisellä. Yleensä ensimmäinen vaihtoehto on armollisempi. Äärimmäisen tärkeää on myös tehdä korjausliike, kun huomaa, että on tehnyt jotain hölmösti tai treeni on mennyt yli. Jos nilkka on nyrjähtänyt juoksemalla, sillä se ei lähde. Korjausliike on toisenlainen.

Välillä kannattaa tehdä muutakin kuin juosta! (Verkkatakista ei voi silti heti luopua...)

Puhkaise kupla!

On myös hyvä osata tehdä muutakin kuin treenata. Olen itse monesti sanonut, etten juoksisi metriäkään, jos minulla ei olisi elämässä muita asioita. Jos juoksujalka ontuu, voi keskittyä muihin juttuihin. Juoksukuplan puhkaiseminen silloin tällöin voikin olla yllättävän avartava kokemus.

Joku saattaa ärtyneenä miettiä, millä lihaksilla tätä kirjoitan. Olen itsekin tehnyt monia virheitä, retostellut kilometreilläni somessa ja unohtanut levon. Olen joutunut itse korjaamaan virheliikkeitä, ja mitä aikaisemmin sen älyää, yleensä myös säästää itseään pahemmilta vaurioilta ja pitkiltä harjoittelutauoilta.

Ja jos on kiinnostunut tuloksista, uskallan väittää, että oman harjoittelun kunnioittaminen johtaa varmasti myös parhaaseen tuloskuntoon – mikäli treenaaminen on fiksua ja järkevästi mitoitettua.