Vahinkovoitto Suokin rundin vitosella

Suokin rundin reitti tarjoaa elämyksen! Kuva: Soile Prusi.

Kaikkea sitä saakin päähänsä maratonin jälkimainingeissa. Pidän yleensä viikon lepoa treenaamisesta reilun 42 kilometrin urakan jälkeen. Ei juoksua. Työmatkapyöräilyä en voi toki jättää kokonaan, mutta senkin vedän kevyesti.

Viikon päästä maratonistani oma seurani Helsingin Juoksijat järjesti jäsenilleen testijuoksukilpailun Suomenlinnassa. Suokin rundin matkoina olivat viisi ja kymmenen kilometriä. Leikkimielisen kilpailun tarkoituksena oli testata reittiä virallista kilpailua varten, mikä järjestetään ensi keväänä. Testijuoksusta saisimme paljon arvokasta tietoa kisajärjestelyjä varten.

Minäkin päätin lähteä juoksemaan kevyen vitosen. Näin kuvittelin ihan lähtöviivalle saakka.

Fiilistelyä ennen kisaa, kun vielä kuvittelin juoksevani peruskuntoalueen vitosen. Kuva: Mari Suutari.

Elämyksellinen reitti 

Suomenlinna tarjosi meille testijuoksijoille parastaan. Kaunis syyskuinen sää, poutaa, eikä juuri tuulta. Saaren lehtipuut hehkuivat ruskan eri väreissä. Vanhat rakennukset ja kulttuurihistoriallinen maisema sekä meren läheisyys luovat Suokkiin aivan erityisen tunnelman.

Näissä maisemissa juokseminen ei voi olla kuin elämys. Ratamestarimme oli merkannut nuolilla viiden kilometrin reitin, jonka lähtö ja maali sijaitsevat Paraatikentän vieressä. Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, mikä tarkoittaa sitä, ettei reittiä merkata miten sattuu. Vanhoille mukulakiville ei spreijata kilometriviivoja.

Olimme saaneet myös kartan reitistä etukäteen, joten tiesimme suunnilleen, missä osaa saarta juoksu kulkisi.

Suokin rundin reitti, jonka testasimme. Tähän saattaa tulla joitakin muutoksia kevään viralliseen kisaan.

Väärä kenkävalinta

Kun sitten lähtölaskenta päättyi ja kirmasimme matkaan, en osannutkaan ottaa iisisti. En ollut tehnyt minkäänlaisia veryttelyjä, ja olin ajatellut juosta ensimmäisen kilometrin verkkaa. Hyvä ajatus, joka ei toteutunut. Vaikka meillä ei ollut edes numerolappuja rinnassa, lähdin juoksemaan kisaa. Ensimmäinen kilometri meni reipasta maratonvauhtia. No tätä oli edellisenä viikonloppuna harjoiteltu, joten tahti oli tuttu.

Juoksu ei tuntunut erityisen pahalta, vaikka jalat ovat joskus olleet kevyemmätkin, joten päätin jatkaa suunniteltua reippaampaa vauhtia. Toinen kilometri meni toki vauhdillisesti hitaammin, mikä johtui reitistä. Juoksimme pieniä pätkiä mukulakivellä ja kaarsimme yhden matalan tunnelin läpi.

Suokin rundi ei missään nimessä ole mikään ennätysreitti. Olin kuitenkin valinnut kisakengikseni hiilikuitu-Sauconyt, mikä oli virhe. Kun alusta on epätasaista, mukulaa ja hiekkaa, eivät ”pomppukengät” pääse ainakaan minun vauhdeissani oikeuksiinsa. Perus-Bostonit, joissa on matala pohja ja hyvä tuntuma alustaan, olisivat ehdottomasti olleet parempi valinta. Mutta turha kisassa on itkeä väärää kenkävalintaa.

Tämän tunnelin läpi juostiin kaksi kertaa. Yksi reitin haastavimmista kohdista.

Pikku piru istuu olkapäälle

Kahden kilsan jälkeen kroppa olikin hyvin lämmennyt. Jalat eivät olleet yhtään kevyemmät, mutta niillä pääsi eteenpäin. Päätin siis juosta vielä kolmannenkin kilsan vähän kovempaa. Tässä vaiheessa aloin saavuttaa edellä juoksevien naisten selkiä, ja pieni piru istahti olkapäälle. Pitäisikö yrittää saada heidät kiinni?

En muistanut, kuka juoksi vitosta ja kymppiä, joten jokainen selkä oli potentiaalisen kilpakumppanin. Perässä juoksijan asema oli kiitollinen, sillä näin, minne reitti jatkui. Muutaman kerran kanssakilpailijani meinasivat juosta harhaan, ja minä hyödyin tästä.

Kolmas kilsa napsahti nätisti kakkosta kovempaa, vaikka sille osuikin yksi reitin makeimmista mutta haastavimmista kohdista eli Kuninkaanportti, jonka läpi juoksimme. Jouduin myös hieman kapeassa kohdassa huutamaan edessä kulkeville turisteille väistämispyynnön anteeksi-sanojen saattelemana.

Leikkimielisyys kaukana

Syke oli noussut lähelle maratonkynnystäni. Juoksu tuntui edelleen melko vaivattomalta, paitsi pakarat valittivat pikku kumpareita. En antanut niille armoa. Kiristin vauhtia, nythän oltiin kisassa ja minulla oli vielä muutama selkä edessäni.

Ja leikkimielisyyshän oli jo unohtunut muutama kilsa sitten. Nyt raastettiin!

Neljännen kilsan aikana palasimme pääsaarelle. Pieni nousu Tykistölaiturin jälkeen korvensi takapuolta, mutta matkaakaan ei ollut enää paljon. Koukkasimme vielä mutkan Suomenlinnan vankilan kulmille ja sieltä aloitimme matkan kohti Paraatikenttää.

Loppupätkä olikin laskettelua kohti maalisuoran mukulakiviosuutta. Nappasin viimeisen naisen selän tässä kohtaa kiinni ja painelin ohitse. Hiekkaista alamäkeä oli helppo rallatella menemään. Kurvasin Upseerikerhon kulmalta maalisuoralla ja päästelin vielä loputkin höyryt ulos. Maalissa aikaa oli kulunut 23 minuuttia ja 19 sekuntia.

Maalisuoran alku Upseerikerhon edessä.

Fiilistelyä ja jälkijuoksut 

Sitten seurasikin kisan huvittavin osuus. Kaikki selät, jotka olin ottanut kiinni piru olkapäällä istuen, jatkoivat matkaa toiselle kierrokselle. He olivat juoksemassa kympin kisaa! Maalikaljaa aukoessani minua nauratti. Mutta voitin siis vahingossa naisten vitosen ja maratonkarstatkin sain kropasta pois. Fiilis oli mitä mainioin, ja olin jopa hieman ihmeissäni siitä, mihin keho ja mieli pystyvät viikko maratonista.

Testikisan jälkeen pääsimme saunomaan Upseerikerhon tiloihin. Suomenlinnahan on paikka, josta ei kannata kiirehtiä pois. Illan ohjelmaan kuului siis olennaisesti myös jälkijuoksu. Söimme ja kokoustimme Upseerikerhon juhlasalissa ja testasimme vielä illan päälle Linna-baarin antimet.

Ei hassumpi kisapäivä – tai oikeastaan juuri sitä!