Akut lataukseen Pajulahdessa!

Näkymä rantapolulta Iso-Kukkaselle.

Tänä vuonnakaan syysloma ei tullut yhtään liian aikaisin. Minulla oli jopa kevyt stressi siitä, miten saan otettua vapaista päivistäni kaiken irti. Heti loman alussa oli puolimaraton Helsingissä, ja vasta sen jälkeen tuntui, että varsinainen loma alkoi.

Elämä kyllä järjestää, ja siihen voi toki itsekin myötävaikuttaa. Takapiru oli lähdössä töiden puolesta aluenuorten maajoukkueleirille Pajulahteen Nastolaan, joten minä keksin lähteä mukaan. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin viettää loman viimeinen viikonloppu täysihoissa ja majoittua saunallisessa huoneessa, josta avautui järvinäköala Iso-Kukkaselle.

Puolimaratonin jälkeen vietin kevyttä treeniviikkoa, joten otin mukaan juoksukamat vain parille iisille lenkille. Perjantaina olin käynyt jo aamulla salilla, joten Pajulahteen saavuttuamme minulla ei ollut mitään treeniä suunnitelmissa. Meninkin katsomaan sisähalliin nuorten leiriläisten kuntotestejä. Oli hauska seurata, kun tulevaisuudentoivot juoksivat kovaa. Voi sitä intoa, jännitystä ja latausta!

Juoksijan figuuri ruokatilan lasiseinässä.

Kiuas lämpiää sittenkin! 

Perjantai-illan show’n sain aikaan saunomisesta. Napsautin kiukaan päälle, mutta hetken päästä, kun menin katsomaan lämpötilaa, kiukaan kivet olivat haaleat. Kokeilin heittää vettäkin, mutta se vain lurahti kiville. Odotin vielä hetken, mutta kun muutosta kuumempaan suuntaan ei tapahtunut, soitin vastaanottoon. Hetken päästä ystävällinen huoltomies tuli katsomaan tilanteen. 

Parissa minuutissa kävi ilmi, että olin laittanut kiukaan ajastimelle. Se kyllä lämpiäisi, mutta vasta parin tunnin kuluttua. Tunsin itseni kevyesti tyhmäksi, vannoin mielessäni puusaunan nimeen ja kiitin huoltomiestä. Hän vaihtoi vielä seinävalaisimeemme lampun. Siinä kohtaa teki mieli lainata Heikki Kinnusen repliikkiä eräästä mainoksesta: ”se oli jo rikki”.

Kiuas lämpeni. Sitten olikin toinen huoli. En ollut ottanut saunakaljaa mukaan, ja lähin kauppa olisi kolmen kilometrin päässä. Hetken harkitsin jo saunalenkkiä, mutta minua ei yhtään huvittanut lähteä juoksemaan pimeään. Laskeskelin, että jos kävisin nopeasti saunassa, ehtisin vielä iltaoluelle kahvilaan. Otin tehokkaat löylyt ja kävelin päärakennukseen. Valitsin hanasta isoimman tuoppikoon ja vahvinta olutta. Jos kerran juodaan yksi olut, tehdään se sitten kunnolla!

Pimenevä ilta.

Lenkki kylän kauppaan

Takapiru ja hänen ystävänsä lähtivät lauantaiaamuna noin kahdeksan kilometrin lenkille. Skippasin pimeän ”mörkölenkin”, sillä halusin mennä juoksemaan valoisalla ja ihastella samalla maisemia. Suunnitelmissa oli myös hakea yksi saunaolut kaupasta sekä hammaslankaa. Pakkauksen puutteet olin rekisteröinyt edellisenä iltana.

Pajulahden urheiluopisto sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Vaikka lokakuinen maisema onkin harmaa ja jotenkin väreiltään murrettu, siinä on omanlaista karua viehätystä. Kun luonto vetäytyy viettämään talvea.

Sää oli mitä mainioin puoli kymmeneltä. Lämmintä oli lähes kymmenen astetta, ja jo alkumatkasta huomasin laittaneeni liikaa päälle. Juoksin kohti Nastolan keskustaa. Reitti oli mäkinen, joten juoksin aika kevyellä tuntumalla. 

Kallio, sammal ja neulaset.

Sitten kun -elämää ei ole

Hautausmaan kiviaidan vieressä juostessani ajatukseni vakavoituivat hetkeksi. Mietin lomalla lukemaani kirjaa, joka kertoo lääkäri ja hyvinvointiyrittäjä Antti Hintsan viimeisistä kuukausista. Hintsa sairasti haimasyöpää.

Oskari Saaren ja Aki Hintsan teos ”Tänään olen elossa – Kuolevan miehen päiväkirja” oli ollut syyslomalukemiseni, ja olin saanut kirjan loppuun viikolla.

En ole mikään chic lit -kirjallisuuden ylin ystävä, tästä kertonee jo lomalukemiseni. Olen myös sillä tavalla tylsä lukija, etten oikein jaksa lukea kirjaa, jos en ymmärrä, miksi se on kirjoitettu tai mielestäni sillä ei ole sanomaa. ”Tänään olen elossa” -teoksen kohdalla minun ei tarvinnut miettiä näitä kysymyksiä. Kirjan yksi sanoma on se, ettei ole olemassa sitten kun -elämää. Jos haluat tehdä jotain, tee se. Älä odota kesälomaa, viikonloppua, eläkepäiviä tai parempaa aikaa.

Valon pilkahdus.

Spontaani loppunosto

Lenkkini jatkui ja löysin pitkän tasaisen kevyenliikenteenväylän, jota pitkin oli ilo juosta. Kun lihakset olivat lämmenneet, vauhtikin lisääntyi vähän huomaamatta. Tein nopean pysähdyksen paikallisessa kaupassa, ostin saunajuomani, ja laitoin sen harmaan sormikkaan sisään, jolloin sain liukkaasta tölkistä paremman otteen. Jotenkin huvitti juosta oluttölkki toisessa ja proteiinipatukka toisessa kädessä kohti urheiluopistoa.

Kuvittelin, että kantamukseni olisivat hidastaneet vauhtiani, mutta ison alamäen jälkeen minulla jäi vauhti päälle ja ajattelin, että voin juosta muutaman kilsan vähän kovempaa. Lopulta juoksin viisi kilsaa niin, että keskisyke oli pk2-alueella. Tein nopeampia pyrähdyksiä alamäkiin, ja jossakin kohti syke hipoikin aerobista kynnystäni. (Vein toki välissä oluen jääkaappiin ja vähensin vaatetta.) Viimeisein kilometrin jäähdyttelin. Kilsoja mittarissa 15. Huoneessamme tein perusjumpat ja venyttelyt ja sitten valmiiseen lounaspöytään. Ihan parasta!

Nukuin vähän katkonaisesti edellisen yön, joten täysi maha ja mangorahkajälkiruoka saivat minut haukottelemaan. Lounaan jälkeen luin hetken ja nukuin päiväunet.

Voisin elää tällaista elämää loputtomiin – no ainakin jokusen kuukauden!

Rannassa.

Fiilistelyä rantapolulla

Iltapäivällä minulla olikin runsaasti omaa aikaa. Kirjoitin hetken, kävin kahvilla ja kiersin rantapolun kautta huoneeseemme. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan, kun laine löi rantakiveen, ihailin mustikanlehtien vaaleanvihreää sävyä ja kallion samettista sammalpintaa. Mietin, että jos olisin suomalainen puu, olisin ehkä mänty, sellainen ikääntynyt, kaikenlaisiin kasvupaikkoihin sopeutunut ja kaarnansa vahvistanut yksilö. Joka taipuisi veden ääreen, kurkottelisi kohti taivasta, juuret vahvasti maassa ja aina jotenkin elossa. Koivut ja koivikot kaikessa kauneudessaan ja vaaleudessaan jättäisin kuvaamaan Suomen neitoja ja nuoruuden voimaa!

Päivällisen jälkeen käänsin saunan päälle. Nyt osasin! Löylyjen välissä vilvoittelen patiolla. Pimeys on mykistävä. Näen vastarannan valot ja huoneestamme tulevan kajon. Muutaman pation päässä jollakin on televisio päällä, se heittää levotonta valoa ulos. Laatta varpaiden alla tuntuu kylmältä, terassituoli on yllättävän mukava istua, kuulen taas veden äänen sen kohdatessa rannan kivet.

Joku räpsäyttää yläkerran huoneessa valot päälle. Lumous haihtuu. Nousen ja lähden ottamaan viimeiset löylyt.

Kohti vettä!

Koivut.

Voisiko hotellissa asua...

Luin jokunen aika sitten jutun, jossa nuori nainen asui hotellissa. Se maksoi suunnilleen saman verran kuin yksiön kuukausivuokra Helsingissä. Minusta hotellissa asuminen kuulosti kiehtovalta, boheemilta ja sellaiselta vaihtoehdolta, jota voisin kokeilla jossakin toisessa elämäntilanteessa. Kun ei omista juuri mitään, ei ole jälkikasvua eikä palavaa intohimoa ruuanlaittoon, tällainen järjestely voisi olla mahdollista. Joku siivoaisi kerran kahdessa viikossa, kuntosali ja saunaosasto tulisi samaan hintaan – ei paha.

Viihdyn urbaanissa ympäristössä. Pohjanmaan lakeudet saavat minut edelleen voimaan pahoin, sillä tavalla olen metsäsuomalainen. Helsingissä voi ainakin hetken aikaa kuvitella olevansa melko anonyymi. Ja kun sille tuntuu, voin matkustaa maalle, omiin tuttuihin lapsuudenmaisemiin tai jonnekin muualle, vaikkapa Pajulahdelle.

Valmiiseen pöytään on aina kiva mennä!

Maastolenkki viimeistelee viikonlopun 

Sunnuntaina lähdin muutaman leiriläisen ja valmentajan kanssa pk-lenkille. Kiersimme Pajulahden maastoon merkityn 10,5 kilometrin reitin, jossa pääsimme välillä jopa vähän polkujuoksutunnelmaan, ja ylitimme yhdet pitkospuutkin.

Metsä huokui syksyä, lähestyvää marraskuuta. Maasto kumpuili, oli kalliota, polkua ja metsäautotietä, kuivaa ja märkää ja jotain siitä väliltä. Sukat eivät pysyneet kuivina, mutta mieli, se oli virkeä. Pitkospuita ylittäessämme oikealla puolellamme välkkyi pieni idyllinen suolampi. Lenkin päälle teimme vielä muutaman aukivedon. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 11,5.

Suihku, pakkaus, lounas, kahvi ja kotimatka alkoi. Akut ovat ladattu alkavaa viikkoa varten!