Treeniputki ja kiroilua juoksumatolla

Helmikuun valo hellii juoksijaa. Kuva: Sari Taipale.

Tammikuussa aloitin tavoitteellisen harjoittelun ja nyt helmikuun loppupuolella olenkin jo jonkinlaisessa treeniputkessa. Kahta kovaa viikkoa seuraa kevyt viikko, jonka jälkeen tulee taas kaksi kovaa viikkoa ja niin edelleen. Tavoitteenani on juosta maraton keväällä. Se, missä juoksen, ratkennee maaliskuun aikana.

Luminen talvi on vaikuttanut siihen, että olen juossut poikkeuksellisen paljon sisällä: sekä radalla että juoksumatolla. Tykkään juosta ulkona, mutta etenkin tehotreenien tai pitkän lenkin juokseminen haastavissa olosuhteissa ei ole aina edes kovin fiksua. Liukkaalla alustalla loukkaantumisen riski kasvaa eikä tehoja pysty ottamaan kunnolla irti.

PKL eli spesiaali treeni maratonille

En suoranaisesti tykkää juosta matolla, mutta siihenkin tottuu. Juoksumattojen vauhtien säätäminen on kuitenkin välillä melkoista arpomista. Koska harjoittelen pääasiassa sykeohjatusti, mattovauhdeilla ei onneksi ole niin väliä. Pääasia, että treeni osuu halutulle tehoalueelle.

Yksi itselleni tärkeä spesiaali treeni maratonharjoittelussa on pitkä kiihtyvä lenkki eli PKL. Yritän mahduttaa pari tällaista harjoitusta ennen maratonia. PKL on vaativa treeni, ja se pitää tehdä hyvin levänneenä, ja energiat pitää olla kohdillaan.

Tämän vuoden ensimmäisen pitkän kiihtyvän lenkin tein lauantaina. Vaikka tiedän, mitä harjoitus vaatii, olin tällä kertaa valmistautunut säätämään kuvioita. Matkustin Keski-Suomeen viikonlopuksi, enkä voinut tehdä PKL:ää tutussa ympäristössä. 

Helmikuisen talviauringon valossa 

Ajatukseni oli juosta olosuhteista riippuen noin 15 kilometriä ulkona ja siirtyä sitten juoksemaan treenin viimeinen ja kovin kymppi juoksumatolle. Koska kuntosalilla, jonne olin menossa tekemään matto-osuuden, oli remontin takia jouduttu muuttamaan laitteiden paikkoja, varmistin vielä aamulla, että matto on juoksukunnossa. 

Lähdin tyytyväisin mielin juoksemaan harjoituksen ulko-osuutta. Helmikuu tarjosi parastaan: aurinko paistoi, pakkasta oli muutama aste ja sää oli tyyni. Juoksin tavallisilla lenkkareilla, jotka pitivät hyvin pakkaslumella, ja kevyenliikenteenväylät olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa. 

Suunnittelin lenkkini niin, että pääsin tekemään ensimmäisen noston PK1-alueelta PK2-alueelle noin kahdeksan kilometrin jälkeen alamäkiosuudella. Nappasin vielä ennen nostoa energiageelin taskusta ja annoin mennä. Tässä kohtaa oli ilo juosta, ja olin myös tyytyväinen vauhteihini, juoksin sentään lumella enkä sulalla asvaltilla.

15 kilometriä meni paremmin kuin olin ajatellut, vaikka loppukilsoilla huomasinkin janon tunteen. Yleensä minulla on PKL:llä vettä mukana juomavyössä, mutta nyt en ollut ottanut juomavyötä mukaan lainkaan. Ulko-osuuden jälkeen otin nopean pikapysähdyksen, vaihdoin sisäjuoksuvaatteet ulkovaatteiden alle, join urkkajuomaa, ja isäni heitti minut kuntosalille. Juoksumatto oli onneksi vapaa. Odotin jo innolla, että pääsen rallattelemaan viimeisen kympin.

Kolautin kyynärpääni maton kahvoihin parikin kertaa, mikä mustelma!

Sisälle säheltämään

Tästä alkoi kuitenkin helvetillinen säheltäminen. Ensimmäinen kilometri matolla meni vauhteja säätäessä, ja minusta tuntui, että vauhti oli kovempi, mitä maton näyttö kertoi. Yritin epätoivoisesti päästä aerobiselle kynnykselle. Juoksutuntuma, sykkeet ja vauhdit eivät kohdanneet. Yritin rauhoittua ja keskittyä juoksemiseen. 

Hetken aikaa meni hyvin, mutta yht'äkkiä laite päättikin jäähdyttää itseään. Vauhti hyytyi, jouduin lopettamaan juoksun ja sain primitiivisen kiroilukohtauksen. Sain myös muutaman hämmästyneen katseen parilta kanssatreenaajalta. 

Matto uudelleen käyntiin, ja hermot kuriin. Muutama kohtuullinen kilsa, mutta en päässyt edes aerobiselle kynnykselle, kun matto hyytyi taas. Tällä matolla pystyi juoksemaan vain 20 minuutin pätkissä. Jälleen ylimääräinen tauko, matto käyntiin ja jonkinlainen uusi yritys jatkaa treeniä. Tässä vaiheessa jo ajattelin, etten ikinä enää juokse tärkeää harjoitusta matolla, jota en tunne.

Liian vähän nestettä

Edellisenä iltana olin vakuutellut sisarelleni, miten osaan nykyään soveltaa harjoituksia ja suhtautua niihin rennommin. Todellisuus osoittautui kuitenkin joksikin ihan muuksi. Olin päreinä heti, kun harjoitus ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Toisen 20 minuutin mattosetin aikana pääsin kuitenkin vauhtikestävyysalueelle, ja kun setti loppui, päätin juosta vielä ainakin pari kilsaa veekoo-vauhtia ja nostaa sykkeen lähemmäs anaerobista kynnystä. Urkkajuoma pullossa väheni huolestuttavaa vauhtia ja hiki virtasi. Remontin takia myöskään salin vessa ei ollut käytössä, joten tiesin, että juomista saisin seuraavan kerran lähikaupasta. Kaduin, etten ollut ottanut toista juomapulloa mukaan.

Noin kymmenen kilometrin mattosetin jälkeen juoksin vielä kevyttä verkkaa kolme kilometriä. Annoin ajatusten rauhoittua. Janotti ihan vietävästi. Jossakin treenin lomassa olin ehtinyt pyytää jo kiroiluanikin anteeksi toisilta treenaajilta. He suhtautuivat ymmärtäväisesti. Sattuuhan sitä.

Onneksi lähikauppaan oli vain muutama sata metriä. Ostin mehua, ja hipsuttelin kevyttä verkkaa loppumatkan. Aurinko helli jälleen väsynyttä ja hikistä juoksijaa. Kilsoja kertyi lopulta 30, mikä oli tässä kohtaa treeniputkea tarpeellinen määrä. Vaikka PKL ei ihan suunnitelmien mukaan mennytkään, treeni tuntui kuitenkin tarpeeksi kovalta ja kehittävältä.

Sillä parempi on säätää ja säheltää kuin jättää treeni tekemättä.