Elämäni ensimmäinen tuplaveekoo

Kun on alkuviikon lomaillut Tallinnassa, jaksaa loppuviikosta tehdä tuplavauhtikestävyysharjoituksen. Kuva: Sari Taipale.

”Vaikeinta on lenkkikenkien jalkaan vetäminen. Kaikki muu on pelkkää rakkautta.” Näin on joskus sanonut entinen huippukestävyysjuoksija Elena Meyer.

Tämä ajatus sopi lähes täydellisesti kahden tehotreenin päivääni. Vaikeinta oli harjoitusten aloittaminen: lenkkareiden jalkaan laittaminen ja ulos lähteminen. Suunnitelmassani oli juosta aamulla harjoitus, jonka teho olisi vauhtikestävyysalueykkösellä (VK1) ja illalla treeni, jossa teho olisi vauhtikestävyysaluekakkosella (VK2).

Verkatessani kohti Ilmala-Mäkkylä-reittiä tunsin kuitenkin, että kroppa oli valmis vaativaan treenipäivään. Vaikka aurinko paistoi ja aamu oli kesäinen, ei ollut vielä tukalan kuuma. Kävelin yhden ylämäen ja kun pääsin aloittamaan ensimmäisen tehotreenin, verkkakilsoja oli alla 2,7.

Maltilla matkaan

Aamun varsinainen harjoitus oli kahdeksan kertaa 1000 metriä minuutin palautuksella. Tonnit juoksisin ns. alaveekoolla eli aerobisen kynnyksen tuntumassa ja hieman sen yläpuolella. Takapiru speksasi minulle vielä vauhdit ennen lähtöäni, ja hyvä niin, sillä olisin muuten aloittanut harjoituksen ehkä turhankin rauhallisesti.  

Jemmasin vesipulloni tuttuun paikkaan kiven varjoon, ja siellä voikukkien seassa vilahti sisiliskokin. Juoksisin Ilmalasta Mäkkylän suuntaan tonnin, palauttelisin minuutin ja kääntyisin takaisin. Vettä olisi tarjolla aina kahden kilometrin välein, ja reitti olisi paikoitellen varjoisa.

Aloitin maltillisesti, ja ensimmäinen tonni meni tavoitevauhdin mukaisesti. Reitti oli Mäkkylään päin hieman nopeampi, joten toinen tonni oli ensimmäistä hitaampi. Sykkeet pysyivät aisoissa ja tiesin, että voisin vähän kiristää vauhtia. Juoksu tuntui helpolta, sellaiselta kuin ”alaveekoon” pitääkin tuntua.

Vauhtikestävyysalueen treenit vaativat energiaa. Tuplaveekoopäivänä pitää muistaa syödä riittävästi.

Kiukku sulaa

Koska illalla olisi tiedossa toinen tehotreeni, aamutreeni oli tehtävä erityisen huolellisesti. Aika ajoin tuntui sille, että juoksin käsijarru päällä, mutta tässä kohtaa se oli hyvä tunne. Kahdeksan kilometrin setti minuutin palautuksella sujui melkein kuin itsestään. Nyt ei todellakaan ollut tarkoitus keulia!

Kun pääsin nauttimaan itse juoksusta, puiden viileästä varjosta ja harjoituksen rytmistä, unohtuivat myös aamun kiukuttelut. Minua oli jännittänyt itse treeni ja hermoilin jotain muutakin juttua ennen lähtöäni, joten takapirun nöyrä toive oli, että kävisin juoksemassa kiukkuni pois.

Kun harjoitus menee spekseihin, kotiin palaa yleensä kohtuullisen hyväntuulinen juoksija. Näin kävi minullekin. Aamutreeni verkkoineen oli noin 13 kilometriä. Tein vielä treenin jälkeen vatsalihasliikkeet ja venyttelyt. Suihkun jälkeen lounaalle läheiseen ravintolaan. Nam!

Sisko seuraksi

Tuplaveekoopäivän toinen harjoitus oli 20 kertaa 400 metriä minuutin palautuksella. Nämä vedot olisi tarkoitus juosta anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Yritin nukkua päiväunet ennen toista tehotreeniä, mutta tuli jotain säätöä, enkä saanutkaan unta. Keitin kahvia.

Jälleen vaikeinta oli lenkkareiden jalkaan laittaminen ja ulos lähteminen. Juoksin verkkaa vain kaksi kilometriä.

Olin onneksi sopinut viideksi treffit Eläintarhan kentälle sisareni kanssa. Hän tulisi juoksemaan nelisataset kanssani. Takapiru viilasi taas vauhtini sopivaan haarukkaan. Tätäkään harjoitusta ei saisi aloittaa liian kovaa.

Otimmekin ensimmäisen kenttäkierroksen maltillisesti, mutta jo toisella rundilla vauhti kiristyi muutaman sekunnin. Se tuntui kuitenkin sopivan helpolta vauhdilta, joten en ollut huolissani.

Illan tehotreenin käyrät.

Veto kerrallaan 

Etukäteen paperilla katsottuna treeni tuntui kovalta, ja mietin, jaksanko tehdä sen. Kun pääsin itse tekemisen rytmiin ja vauhti oli sopiva, harjoitus ei tuntunutkaan yhtään pahalta. Meillä oli mukana kentällä myös vesipullot, joista hörpimme nestettä tarpeen vaatiessa. Muutama pilvenhattara peitti onneksi auringon aika ajoin, joten iltatreenikään ei tuntunut liian tukalalta, vaikka hiki virtasikin.

Malttia pitää kuitenkin olla matkassa, kun toistoja on 20. Vasta viisi viimeistä vetoa otimme selkeästi muutaman sekunnin kovempaa. Keskityimme koko treenin ajan olemaan "tässä ja nyt", eli juoksimme setin veto kerrallaan ja pyrimme olemaan läsnä jokaisella askeleella.

Aamun tehotreeni ei tuntunut kropassa juuri lainkaan, mistä olin jopa hieman hämmästynyt. Iltatreeni sujui alusta loppuun asti helpommin kuin olin ajatellut. Loppuverkkaa en kuitenkaan juossut kuin reilun kilometrin. Illan saldo oli reilu 11 kilometriä ja koko päivän yhteensä noin 24 kilometriä, joista vauhtikestävyysalueella juoksua 16 kilometriä. 

Seuraavana päivänä olisikin lepopäivä!

Sitä mitä huiput edellä...

Tuplavauhtikestävyysharjoittelun ovat tehneet tunnetuksi norjalaiset Ingebrigtsenin veljekset, ja suomalaisista huippujuoksijoista tuplaveekoota on tehnyt ainakin Topi Raitanen.

Sitä mitä huiput edellä, tavalliset kilpakuntoilijat perässä. Huippu-urheilijoilta voi hyvin ottaa ideoita omaan treenaamiseen, kun ne osaa soveltaa omaan kuntotasoon ja vauhteihin. Itse ainakin kaipaan aika ajoin uudenlaista ärsykettä omaan harjoitteluuni, ja tuplaveekoo on juuri sitä.

Kilpakuntoilijan kannattaa kuitenkin suhtautua maltilla tällaisiin harjoituksiin ja panostaa palautumiseen. Kun en ole koskaan aikaisemmin tehnyt tuplaveekoota, en myöskään tiedä, mitä kroppani vaatii palautuakseen, joten oman kehon viestien suhteen täytyy olla poikkeuksellisen herkkä. En myöskään pystyisi tekemään tällaista harjoitussettiä duunipäivänä.

Viimeisen setin jälkeen kotiin palatessani mietin, että juuri tämä on itselläni treenaamisen taika: kun kaikki hyvänolon hormonit jyllää, on hetken aikaa sellainen fiilis, että kaikki paitsi lenkkareiden jalkaan laittaminen on pelkkää rakkautta.

Ja tuplaveekoopäivänä rakkauttakin on tuplasti!