keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Lepo on asenne


Joillakin työpaikoilla on hierovia tuoleja. Loistava paikka pitää tauko ja aktivoida parasympaattista hermostoa.


"Kuolema kuittaa univelat." "Haudassa ehtii levätä." "Tingin sitten yöunistani." "Minulle riittää neljän tunnin yöunet". Tällaisia heittoja kuulee aina silloin tällöin. Lepoon, uneen ja nukkumiseen suhtaudutaan toisinaan vähätellen, vaikka meillä on yllin kyllin tietoa unen ja levon tarpeellisuudesta ja suoranaisesta välttämättömyydestä.

Biohakkerin käsikirjan mukaan uni on anabolinen tila, jonka aikana elimistö rakentaa energiavarastojaan, korjaa kudoksia ja tuottaa proteiineja. Ilman riittävää unta keho ei kykene toimimaan normaalisti. (s. 21, 2017.)

Lääkäri Aki Hintsa on korostanut unen merkitystä. Hänen mukaansa sekä lyhyt aikainen univaje että pitkäaikainen liian vähäinen nukkuminen johtavat suorituskyvyn alenemiseen. Kielellisten ja matemaattisten ongelmien ratkaisukyvyn on havaittu alenevan, jos ihminen nukkuu kolme yötä huonosti. (Teoksessa Aki Hintsa - Voittamisen anatomia, s.108, 2015.)

Paljon liikkuvat puhuvat palautumisesta, joka on laajempi kokonaisuus, ja esimerkiksi kilpaurheilijoille ja -kuntoilijoille olennainen osa harjoittelua. Yksinkertaistettuna ihmisen keho alkaa palautua, kun parasympaattinen hermosto laskee vireystilaa. Unen ja levon lisäksi palautumiseen vaikuttaa muun muassa ravinto. Työelämässä monet kamppailevat myös stressin kanssa, mikä pitkittyessään jopa tuhoaa aivoja. Myös aivojen pitää antaa palautua. (Ks: palautuminen)

Joutenolon vaikeus

Miksi joillekin lepääminen on niin vaikeaa, vaikka tiedämme unen ja levon hyödyt ja välttämättömyyden? Nyt en puhu niistä, joilla on kroonisia univaikeuksia tai sairauksia, jotka vaikuttavat uneen, vaan niistä, jotka tinkivät yö toisen perään unesta tai raatavat pitkin päivää osaamatta istua alas.

Onko meille suomalaisille iskostettu jonnekin kollektiiviseen tajuntaan ajatus siitä, että ensin työ ja sitten lepo? Ihannoimmeko avoimesti/salaa edelleen Jussia, joka kuokki suota aamusta iltaan ja lepäsi sitten ehkä sunnuntaina, kun ei kehdannut kaivaa kuokkaa esille? Onko laiskuus edelleen kuolemansynti, häpeilläänkö joutilaisuutta ja salaillaanko tekemättömyyttä? Onko kiireessä tai suorittamisessa jotain ihannoitavaa? Tekeekö se meistä parempia, tärkeämpiä tai menestyneempiä ihmisiä livenä tai somessa?

Todistin yksi aamu työmatkallani, kun yksi mies meinasi joutua kolariin kaksi kertaa noin 20 sekunnin aikana. Ensin hän juoksi kotioveltaan melkein pyörän alle ja sitten auton - hän säntäsi kohti ratikkaan - johon ei ehtinyt. Kaksi isoa riskiä kiireessä. Olisi voinut käydä huonosti.


Tauoista vaikkapa kahvin äärellä kannattaa tehdä osa arkea.


Valinnat vaikuttavat

Väitän, että monella meistä on ongelma juuri asenteessa. Vaikka tiedämme unen ja levon merkityksen, emme kuitenkaan osaa kunnioittaa niitä, kuvittelemme, että niistä voi sitten kuitenkin ihan vähän tinkiä, jotta saa vielä yhden lenkin juostua, yhden taulun maalattua, yhden laulun laulettua. Aamulla sitä taas jaksetaan kahvin voimalla.

Haastattelin aikoinani kirjailija Irja Ranea. Heidän perheessään luettiin tuolloin paljon. Lukeminen oli tärkeämpää kuin siivoaminen tai mansikoiden pakastaminen. Se oli valinta, jossa kirjat ja niiden mukanaan tuomat asiat laitettiin muiden asioiden edelle. Rane kyseenalaisti myös, pitääkö tehdä niin kuin muut. Miksi edes poimia mansikoita, jos niistä ei tykkää. (Siivota varmaan kuitenkin kannattaa, joskus.)

Levolle, palautumiselle ja unelle onkin yksinkertaisesti annettava tilaa. Vuorokaudessa on edelleen 24 tuntia. Itse olen huomannut, että noin seitsemän niistä pitää nukkua. Viikossa on edelleen seitsemän päivää, kilpakuntoilijana pyhitän yleensä vähitään yhden levolle, kevyillä viikoilla 2-3 päivää. Priorisoin usein päiväunet. En pakasta mansikoita.

Numerot saattavat auttaa

Joku urheilija on joskus sanonut, että uni on puolet harjoittelusta. Niin ikään olen kuullut sanottavan, että levätessä kunto kasvaa. Virkeillä aivoilla ongelmat ratkeavat helpommin, kuin niillä, jotka höyryävät jo.

Monet jakavat neuvoa: kuuntele kehoasi. Se on ihan hyvä neuvo, jota minäkin olen viljellyt. Kun kroppa ja mieli ovat tarpeeksi solmussa, viesteistä voi olla vaikea saada selvää. Silloin saattaa auttaa, että tietää oman levon ja palautumisen numeroina, eli esimerkiksi miten matalalle leposyke tippuu yleensä yöllä, monta tuntia keskimäärin nukkuu, millaisilla sykkeillä juostaan palauttavat lenkit. Sykemittari, sormus tai muu aktiivilaite voi auttaa, jos niitä osaa käyttää ja niiden dataa tulkita oikein. Numerot valehtelevat harvoin.

Eihän se ole vaarallista, jos joskus on kiire tai pukkaa stressiä. Mutta jos kiire, stressi, suorittaminen, työ, touhu ja päteminen ottavat salakavalasti levon ja unen paikan, seuraa yleensä väistämättä isompia ongelmia.

Onneksi omalla asenteella ja valinnoilla voi vaikuttaa tähänkin asiaan.



Kevyen viikon jälkeen sykemittarini näytti sunnuntai-iltana aliharjoittelua.



Kirjat:

Biohakkerin käsikirja - päivitä itsesi ja vapauta sisäinen potentiaalisi (Olli Sovijärvi, Teemu Arina, Jaakko Halmetoja, BHC Oy, 2017)

Aki Hintsa - Voittamisen anatomia (Oskari Saari, WSOY, 2015)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kympin kisarapsa: onnistumiset ovat lajin suola

Enkkajuoksun jälkeen on helppo hymyillä. Kuva: Harri Mannermaa. Olen viime maaliskuusta saakka metsästänyt uutta ennätystä kympillä....