Matkat


Kolkan rannalla Ruissalossa. Kuva: Sari Taipale

Miniloma Turussa

Olen aina tykännyt Turusta. Kun mietimme kotimaan lomakohdetta muutamalle päivälle, ehdotin Turkua. Jo viime kesänä haikailin Ruissalon kylpylään, mutta vasta tänä kesänä toiveeni toteutui, sillä varasimme muutaman yön kylpyläpaketin. Halusimme lähteä reissuun jo lauantai-iltana, mutta kylpylä oli silloin täynnä. Tämän takia majoituimme ensimmäiseksi yöksi Aurajoen varressa olevaan S/S Bore -laivahostelliin, ja jatkoimme Ruissaloon vasta sunnuntaina.

Tämä olikin ihan toimiva ratkaisu. S/S Boren neljän hengen hytti oli riittävän tilava meille kolmelle: sisarelleni, takapirulle ja minulle. Ei edes tarvinnut riidellä yläsänkypaikasta, sillä sisareni suostui nukkumaan katon rajassa ilman sen suurempaa lahjomista. S/S Boren sijaintikin on loistava, vain muutaman kilometrin päässä kaupungin sykkeestä.

Lauantai-iltana lähdimmekin Aurajoen varren humuun. Laitoin korot jalkaan ja mekon päälle: oi kesä, oi Turku, oi elämä!

S/S Boren sijainti Aurajoen rannassa on erinomainen!


"Suomen Joutsen".

"Seili"-drinkki, joka on kuin "Gin tonic" mutta maustettu seljankukalla.

Loistava ajoitus lomareissulle

Juoksuharjoittelun kannalta miniloma tuli sopivaan saumaan. Olin ”potenut” treeniväsymystä ja alipalautumista. Tarvitsin selkeästi harjoittelun vastapainoksi jotakin muuta. Pitkien kesävapaiden aikana myös arki puuhineen painoi päälle kotinurkissa. Halusin valmiiseen pöytään, halusin uusia maisemia ja mahdollisuuden nauttia vielä heinäkuun hetkistä ennen syksyn työrupeamaa.

Pakkasin tosin mukaan yhdet lenkkarit, sortsit ja muutaman hihattoman. Ihan ilman juoksukilometrejä ei ollut tarkoitus viettää minilomaakaan.

S/S Bore valittiin viime vuonna Suomen parhaaksi hostelliksi.

Sisätilan laivaravintola, joka ei tosin ollut auki. Hieno kokonaisuus!

Ikkunaselfie kannella.

Ruissalon rauhaan

Lauantai-illan humun jälkeen oli kiva siirtyä sunnuntaina kylpylään. Ruissalon puistotie oli jo itsessään kokemus: lehtipuut kaartuivat tielle vihreäksi katoksi. Tie mutkitteli pelto- ja niittymaisemassa. Hotellilla otimme iltapäiväsiestat, minkä jälkeen siirryimme kylpylään. Poreet, kylmä olut laiturilla lepotuolissa ja kesäillan kauneus. Sanovat sitä lomaksi.

Maanantain aloitimme aamulenkillä. Vaikka hellepäivä tekikin jo tuloaan, aamun lämpö oli lempeää. Nautin kevyestä menosta ja iloitsin siitä, että juoksu tuntui taas helpolta. Kroppa oli selvästi palautunut treenikuormasta.

Juoksimme Ruissalon leirintäalueen läpi Saaronniemeen, jossa reitti jatkui helposti juostavana polkuna. Kävimme niemennokassa ihastelemassa lokkien valloittamaan Kukkarokiveä, joka on ympäristöineen rauhoitettua aluetta. Iso merestä kohoava möhkäle oli vaikuttava näky, ja sisareni kuvasikin sitä suureksi sammakoksi.

Turun linnan pihassa. Kuva: Sari Taipale

Ruissalossa risteilee paljon hyvin juostavia polkuja. Tässä kuitenkin yksi korkeampi este. Kuva: Sari Taipale

Rymättylään ja Naantaliin 

Aamupala maistuu aina taivaalliselle lenkin jälkeen, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Aamiaisen lomassa suunnittelimme päiväohjelmaamme. Emme palaisikaan Turun keskustaan, vaan lähtisimme käymään autolla Naantalissa sekä Rymättylässä, jossa pääkohteemme olisi keskiaikainen Pyhän Jaakobin kirkko.

Sisartani ja minua voisi leikkimielisesti kutsua kirkkobongareiksi. Tämä juontaa juurensa Jyväskylän yliopiston taidehistorian luennoille, jotka perustuivat diasarjoihin. Suomen taidehistoria vilisi ohitse kuvina valkokankaalla, ja luennoitsijan intohimo keskiaikaisiin kirkkoihin siirtyi meihinkin. Kirkkovisiiteillämme muistelemme edelleen noita hetkiä luentosalissa.

Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko. 

Kirkon kellotapuli.

Rymättylässä bongasimme myös urheilukentän, jonka tiilimurskarata kaipasi kipeästi lanaamista. Mutta paikassa oli tiettyä mennen ajan lumoa. Jalkapallomaalit näyttivät sille, että kentällä pelataan edelleen. Fiilistelimme muutaman valokuvavedon ajan radalla.

Kiireettömillä reissuilla on myös mukava tehdä ex tempore -päätöksiä, kuten pysähtyä kahvi- ja jäätelötauolle Röölän kylään, mistä suuntasimme lounaalle Naantaliin. Hasta la Pasta -ravintolassa hinta–laatu-suhde oli kohdillaan ja pasta al denteä. En ihmettele, että paikkaan oli jono. Kävelimme vielä siivun vanhaan kaupunkia ja kuvasimme kirkon ja Pyhän Birgitan muistomerkin.

Tiilimurskakentän testaamista!

Naantalin vanhassa kaupungissa.

Pyhän Birgitan muistomerkki.

Vauhtikestävyyttä ja hemmottelua

Tiistaiaamun aloitimme jälleen juoksulla. Söimme kevyet aamueväät hotellihuoneessa, sillä ajatus oli juosta myös vauhtikestävyysalueella. Halusin itse kokeilla vähän reippaampaa juoksua. Muutaman kilometrin verryttelyn jälkeen nostin sykkeen ensin pk2-alueelle, aerobiselle kynnykselle ja sitten maratonkynnykselle. Syke oli herkässä, mikä kertoi itselleni siitä, että kroppa on palautunut edellisen viikon jumista. Juoksu oli kevyttä ja helppoa, ja kun alla oli vielä asvalttipintaista erittäin juostavaa kevyenliikenteenväylää, vauhti vei mennessään ja viimeiset metrit juoksin lähes maksimivauhtejani. Puolen tunnin jälkeen kroppa kaipasikin jo nestettä, ja juomatauon jälkeen verryttelimme takaisin hotellille.

Päivällä veimme takapirun junalle Turkuun. Jäin vielä sisareni kanssa yhdeksi yöksi Ruissaloon. Iltapäivällä hemmottelin itseäni hotellipakettiin kuuluvalla kasvohoidolla ja sisareni kävi kuuma kivi -hieronnassa. Koska yritimme välttää ruuhkaisimman ajan kylpylässä, teimme pienen iltakävelyn Kolkkaan.

Löysimme reittimme varrelta vanhan autioituneen huvilan, joka paljastui googlettelun jälkeen Villa Ståhlströmiksi, Turun kaupungin omistamaksi arvokiinteistöksi. Valitettavasti sekin seisoo tyhjillään, kuten niin monet muutkin kaupunkien omistamat vanhat kiinteistöt. Surullista!

Tyhjillään oleva Villa Ståhlström. Kuva: Sari Taipale

Toivoisin, että näille vanhoille arvokiinteistöille löytyisi jotakin järkevää käyttöä. Upeita paikkoja! Kuva: Sari Taipale

"Takaisin sateeseen"

Keskiviikkoaamuna satoi vettä. Ei kuitenkaan aamua ilman lenkkiä! Katsoimme Ruissalon aluekartasta reitin Kuuvannokkaan. Pieni pätkä kevyenliikenteenväylää, sitten hiekkatietä ja polkuja. Kuuvannokasta avautuva merimaisema oli se, mitä olin mielessäni lähtenyt hakemaan. Alaspäin vievän polun päässä kivet ja kalliot. Ranta aukeni horisonttiin: jossakin joku laiva, saaria ja maata vielä näkyvissä. Meri, jota kunnioitan, meri, jota pelkään.

Palasimme hieman toista reittiä takaisin. Ohitimme laitumen, jolla lampaat olivat etsineen suojaa katoksesta. Yksi uhmakas seisoi vielä sateessa. Luontopolku oli kaunista ja erittäin juostavaa. Sade oli lämmintä. Jalat olivat kevyet, mielikin.

En varmaan koskaan ole ollut näin iloinen sateessa juoksemisesta. Luonto tarvitsee vettä, niin minäkin. Kun vielä näimme ketun juoksevan polun yli, olin niin liekeissä kuin sateessa vain voi olla. Päässä alkoi soida Eppu Normaalin biisi ”Suolaista sadetta”, jonka oli kuullut radiosta Rymättylän reissullamme.

”Takaisin sateeseen astelen, silmänurkkiani kastelen. Sinua muistelen, sinut päästäni pois puistelen.”

Yksi elämän isoja iloja on hyvän ruuan syöminen. Halloumi-salaatin nautin Ruissalon kylpylän terassilla.

Puitteet juoksuleirille

Loppulenkistä palasimme asvaltille. Tuttu alaselkävaiva palasi hetkeksi, tiesin sen johtuvan siitä, että olin juossut monta päivää kevyillä kengillä. Ei mitään fataalia, mutta tärkeä havainto tämäkin.

Hotellin edessä täyttyi sopivasti yhdeksäs kilometri. Kävimme vaihtamassa hotellihuoneessa kuivat paidat ja menimme vielä venyttelemän kuntosalille. Katsastin samalla salin fasiliteetit. Pieni mutta toimiva. Asiakkaita oli meidän lisäksi muutama.

Ruissalo sopisikin puitteeltaan hyvin myös esimerkiksi juoksuleirin pitämiseen. Saari tarjoaa erilaisia reittejä ja alustoja juoksulle. On asvalttipäällysteisiä kevyenliikenteenväyliä, hiekkateitä ja erilaisia polkuja. Myös kylpylä altaineen ja laadukkaine ruokineen on se, mistä jokainen juoksija on kiinnostunut pelkästään palautumisen takia. Kuntosali on hyvä lisä. Turun kaupunki-ilot ovat noin kymmenen kilometrin päässä ja sieltä löytyy myös muun muassa Paavon Nurmen stadion, jos vetotreeni radalla kiinnostaa. Tokihan aina voi ajaa Rymättylän tiilimurskakentälle – jos kenttävahti vaikka kävisi huoltamassa sen. 

Takaisin kotiin 

Keskiviikkona oli kotiinpaluu aika. Olen luonteeltani osittain ”Reissu-Lasse”, ja tälläkin kertaa olisin viihtynyt matkassa pitempäänkin.

”Takaisin sateeseen astelen, silmänurkkiani kastelen. Sinua muistelen, sinut päästäni pois puistelen.”

Kiitos Turku, Ruissalo, Rymättylä ja Naantali. Kiitos lampaat ja laitumet, kettu ja polkupätkät, kirkot ja paanukatot!

Hasta la Pasta sijaitsee Naantalissa. Hyvä ruoka – parempi mieli!

 


2021



Kommentit