 |
| Kulunut vuosi on vaatinut eniten tasapainottelua oman pään kanssa. |
Juoksuvuosi 2023
On ehkä vähän hassua puhua tästäkin vuodesta juoksuvuotena, mutta sitäkin se on ollut. Tammikuun aloitin hieman varovaisilla viikkokilometreillä, koska vasemman akilleen vieressä olevat kudokset tarvitsivat edelleen kuntoutusta. Juoksun oheen otin sisäsoutua. Lisäksi kävin pari kertaa viikossa kuntosalilla sekä tein lähes päivittäin eksentrisiä liikkeitä pohkeille.
Tarkoitus oli vähitellen kasvattaa viikkokilometrimääriä ja laittaa kalenteriin seuraava maraton. Tammi-helmikuussa teinkin muun tehoharjoittelun ohella muutaman kovemman maratonvauhtisen treenin Esport-areenalla. Juoksu kulki ja fiilis oli mitä mainioin. Tuleva maraton oli vielä päättämättä, mutta mielessä oli muun muassa Milano – kilsoja ei tosin ollut totutusti alla, mutta hinku maratonille oli kova.
Helmikuisen lääkärikäynnin jälkeen olen opetellut ymmärtämään sitä, ettei elämää todellakaan voi käsikirjoittaa. Sydämessäni epäiltiin oikovirtausta, mikä vahvistui tarkemmissa tutkimuksissa. Minulla todettiin synnynnäinen sydänvika (ASD) 48-vuotiaana. Eteisväliseinässä on niin iso aukko, että se pitää sulkea. Toukokuussa minut laitettiin jonoon sydänoperaatioon.
Juoksuvuosi 2022 numeroina
Tarkoitus oli vähitellen kasvattaa viikkokilometrimääriä ja laittaa kalenteriin seuraava maraton. Tammi-helmikuussa teinkin muun tehoharjoittelun ohella muutaman kovemman maratonvauhtisen treenin Esport-areenalla. Juoksu kulki ja fiilis oli mitä mainioin. Tuleva maraton oli vielä päättämättä, mutta mielessä oli muun muassa Milano – kilsoja ei tosin ollut totutusti alla, mutta hinku maratonille oli kova.
 |
| Talvilomalla tein tehotreenin salilla Tallinnassa systerin kanssa. En vielä tiennyt sydänviastani. |
Käsikirjoitus uusiksi
Tähän saakka asiat menivät by the book. Sitten sairastuin pieneen flunssaan, jonka jälkimainingeissa tunnustelin sykettäni, ja useampana päivänä sydän löi epätasaisesti. Pienen googlettamisen jälkeen varasin ajan kardiologille.Helmikuisen lääkärikäynnin jälkeen olen opetellut ymmärtämään sitä, ettei elämää todellakaan voi käsikirjoittaa. Sydämessäni epäiltiin oikovirtausta, mikä vahvistui tarkemmissa tutkimuksissa. Minulla todettiin synnynnäinen sydänvika (ASD) 48-vuotiaana. Eteisväliseinässä on niin iso aukko, että se pitää sulkea. Toukokuussa minut laitettiin jonoon sydänoperaatioon.
Painoin maratonharjoittelun kohdalla pause-nappulaa ja laitoin Milanon maratonin sulkuihin. Viikkokilsojakaan ei enää tarvinnut laskea.
 |
| Juoksun lisäksi olen pyöräillyt silloin tällöin. Kuva Tallinnan pyöräretkeltä. |
Nolla
Ei yhtään kisaa, ei yhden yhtä maratonia. Ei myöskään kisajännitystä. Kaikkea muuta jännitystä on ollut senkin edestä kuluneen vuoden aikana. Viimeisin kisa, jonka olen juossut, on Uudenvuoden juoksu Vantaalla 2022.
Kun selvisi, että sydämeni eteisväliseinässä on mittava aukko ja että sydämeni on jo rasittunut, vähensin juoksua, jätin pitkät lenkit ja säännölliset tehotreenit pois viikkojärjestyksestä. Lääkärit sanoivat kuitenkin, että saan juosta kevyesti.
Olen tottunut juoksemaan enemmän kuin kävelemään, joten se, että saan juosta, oli ja on edelleen mentaalisesti merkittävä henkireikä. Kilometrejä kertyy viikoittain noin puolet vähemmän kuin aikaisemmin, mutta jokainen niistä on kultaakin kalliimpi näinä odotuksen päivinä.
Noin 2145 kilometriä
Vuosikilometrini ylittivät kuitenkin 2000, mistä olen kevyesti yllättänyt. Viime vuonna kilometrejä oli reilu 2900.
Kun selvisi, että sydämeni eteisväliseinässä on mittava aukko ja että sydämeni on jo rasittunut, vähensin juoksua, jätin pitkät lenkit ja säännölliset tehotreenit pois viikkojärjestyksestä. Lääkärit sanoivat kuitenkin, että saan juosta kevyesti.
Olen tottunut juoksemaan enemmän kuin kävelemään, joten se, että saan juosta, oli ja on edelleen mentaalisesti merkittävä henkireikä. Kilometrejä kertyy viikoittain noin puolet vähemmän kuin aikaisemmin, mutta jokainen niistä on kultaakin kalliimpi näinä odotuksen päivinä.
 |
| Valtaosa kilometreistäni tulee työmatkajuoksusta, jonka jälkeen teen yleensä nopean salin duunissa. |
Yksi sydän
Ihmisellä on yksi sydän. Ja kun se ei toimi normaalisti, on tehtävä jotain.
Tiedostan hyvin sen, miten onnekas olen, kun asun Suomessa. Olen saanut ja tulen saamaan äärimmäisen hyvää hoitoa. Mutta leikkauspöydälle ei pääse nappia painamalla, ja se aiheuttaa kärsimättömälle ihmiselle toisinaan henkisiä ilmavaivoja.
Tuskaisimpina hetkinä olen yrittänyt muistaa, että moni ihminen tässä maailmassa on miljoona kertaa tukalammassa ja epätoivoisemmassa tilanteessa kuin minä. Jos asia meinaa unohtua, avaan Hesarin tai Ilta-Sanomien nettisivujen huonoimmat uutiset.
Viimeisten kuukausien aikana lukuisa on kuitenkin ollut niiden päivien määrä, kun minua on vituttanut. Jäytävä vitutus on ollut seuralaiseni toisinaan aamusta iltaan. Olen herännyt vitutukseen ja mennyt sen kanssa nukkumaan. Olen juossut vitutuksen kanssa ja toisinaan kovempaa kuin pitäisi. Jos jokin maalaus kuvaisi tunnelmiani näiltä päiviltä, se on Akseli Gallen-Kallelan ”Kullervon kirous”. Teoksessa Kullervo pui nyrkkiään kohti taivasta raivoisa ilme kasvoillaan – niin kuin minä Pohjoisbaanalla muutaman kovemman kilometrin jälkeen, kun olen uhmannut kohtaloani ja ajatellut, että revetköön vaikka koko sydän.
Vitutuksen määrä kasvoi eksponentiaalisesti lokakuussa sen jälkeen, kun sydämeeni yritettiin laittaa suljinlaite, mutta sitä ei pystytty asentamaan. Edessä on kirurginen sulku eli avoleikkaus. Jouduin lisäksi uuteen sydänoperaatiojonoon. Eihän minua tuleva leikkaus harmita (pelottaa toki), vaan tämä odottaminen ja epävarmuus. Kun tähän vielä lisätään korona-aalto ja muut pöpöt, olen ollut maskieni takana epätoivoisempi kuin ehkä koskaan ennen.
Kuluneen vuoden kyynelieni määrällä ei sen sijaan täytettäisi sormustintakaan. Olen ollut niin uuden ja kummallisen edessä ja keskellä, etten ole osannut oikein edes itkeä.
Joulukuun lopulla tulevan vuoden kalenterissani on kuitenkin jo leikkauspäivämäärä. Nyt pystyn edes jollakin tavalla suunnittelemaan elämääni, kun tiedän alustavan aikataulun. Sanoinkin eräälle tutulle, että suunnittelisin varmaan oman kuolemanikin, jos siihen pystyisin.
Vitutuksen keskelle on syttynyt toivon tähti. Maratonilla tässä kohtaa huudettaisiin: ”jaksaa, jaksaa”. Ja vaikka ei jaksaisikaan, on jaksettava.
Hyväksyn (hieman vastustellen) sen, etten tiedä, millainen juoksuvuoteni tai ylipäätään tuleva vuoteni on. Toivon tietenkin, että leikkaus menee hyvin ja että pääsen rauhassa toipumaan, ottamaan uusia askelia ja juoksemaankin… ja yksi kisakin olisi kiva!
Tiedostan hyvin sen, miten onnekas olen, kun asun Suomessa. Olen saanut ja tulen saamaan äärimmäisen hyvää hoitoa. Mutta leikkauspöydälle ei pääse nappia painamalla, ja se aiheuttaa kärsimättömälle ihmiselle toisinaan henkisiä ilmavaivoja.
Tuskaisimpina hetkinä olen yrittänyt muistaa, että moni ihminen tässä maailmassa on miljoona kertaa tukalammassa ja epätoivoisemmassa tilanteessa kuin minä. Jos asia meinaa unohtua, avaan Hesarin tai Ilta-Sanomien nettisivujen huonoimmat uutiset.
Viimeisten kuukausien aikana lukuisa on kuitenkin ollut niiden päivien määrä, kun minua on vituttanut. Jäytävä vitutus on ollut seuralaiseni toisinaan aamusta iltaan. Olen herännyt vitutukseen ja mennyt sen kanssa nukkumaan. Olen juossut vitutuksen kanssa ja toisinaan kovempaa kuin pitäisi. Jos jokin maalaus kuvaisi tunnelmiani näiltä päiviltä, se on Akseli Gallen-Kallelan ”Kullervon kirous”. Teoksessa Kullervo pui nyrkkiään kohti taivasta raivoisa ilme kasvoillaan – niin kuin minä Pohjoisbaanalla muutaman kovemman kilometrin jälkeen, kun olen uhmannut kohtaloani ja ajatellut, että revetköön vaikka koko sydän.
Vitutuksen määrä kasvoi eksponentiaalisesti lokakuussa sen jälkeen, kun sydämeeni yritettiin laittaa suljinlaite, mutta sitä ei pystytty asentamaan. Edessä on kirurginen sulku eli avoleikkaus. Jouduin lisäksi uuteen sydänoperaatiojonoon. Eihän minua tuleva leikkaus harmita (pelottaa toki), vaan tämä odottaminen ja epävarmuus. Kun tähän vielä lisätään korona-aalto ja muut pöpöt, olen ollut maskieni takana epätoivoisempi kuin ehkä koskaan ennen.
Kuluneen vuoden kyynelieni määrällä ei sen sijaan täytettäisi sormustintakaan. Olen ollut niin uuden ja kummallisen edessä ja keskellä, etten ole osannut oikein edes itkeä.
 |
| Tänä vuonna juoksutapahtumissa olen ollut lähinnä kannustajan roolissa. |
Katse tulevaan
Opettelen edelleen sitä, etten voi käsikirjoittaa elämääni. Tämä on ehkä ollut suurin oppi tältä vuodelta. Olen myös opetellut sallimaan itselleni kaikenlaiset tunteet ja päästämään irti yliarvostetusta reippaudesta sekä olemaan aliarvioimatta vitutuksen voimaa. Olen sallinut itselleni epätoivon, alakulon, tyhjyyden ja yksinäisyyden. Sen, että käperryn kotiin katsomaan ”Selviytyjiä” ja ”Amacing Racea”. Olen sallinut itselleni sen, että maratonien tulosseuranta aiheuttaa myös haikeutta.Joulukuun lopulla tulevan vuoden kalenterissani on kuitenkin jo leikkauspäivämäärä. Nyt pystyn edes jollakin tavalla suunnittelemaan elämääni, kun tiedän alustavan aikataulun. Sanoinkin eräälle tutulle, että suunnittelisin varmaan oman kuolemanikin, jos siihen pystyisin.
Vitutuksen keskelle on syttynyt toivon tähti. Maratonilla tässä kohtaa huudettaisiin: ”jaksaa, jaksaa”. Ja vaikka ei jaksaisikaan, on jaksettava.
Hyväksyn (hieman vastustellen) sen, etten tiedä, millainen juoksuvuoteni tai ylipäätään tuleva vuoteni on. Toivon tietenkin, että leikkaus menee hyvin ja että pääsen rauhassa toipumaan, ottamaan uusia askelia ja juoksemaankin… ja yksi kisakin olisi kiva!
 |
| Sveitsissä kesällä 2023. |
2023
2022
2021
2020
Loppukiri viimeisteli ennätyksen
Kiva päivä, onnistunut juoksu
Takaisin tositoimiin
SM-maraton kokemuksena
Kiva päivä, onnistunut juoksu
Takaisin tositoimiin
SM-maraton kokemuksena
Luo itsellesi olosuhteet
Kommentit
Lähetä kommentti